Linda Olsson Sisar talossani

Linda Olsson Sisar talossani
Alkuteos: En syster i mitt hus 2016
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2017. Oma tammikuun uutuusostos.

Olen lukenut Linda Olssonin kirjat ja pitänytkin monista. Mutta Kun mustarastas laulaa tuntui liian chick-litille hylkäsin kirjailijan. Nyt uusin Sisar talossani tuntui jälleen hyvälle. Se muistutti minua keväällä lukemastani Milena Busquetsin kirjasta Tämäkin menee ohi. Aina nämä lähimmät ilmisuhteet eivät ole ongelmattomia.

En osaa selittää, miksi minä tein sen. Osa minusta tuntuu usein elävän aivan omaa, impulsiivista elämäänsä, jota en hallitse lainkaan. Olen kummastellut sen aiheuttamaa sotkua. ja joskus myös sitä, kuinka paljon hyvää siitä kaikesta huolimatta seuraa. Mutta tietoinen minäni on aina se, joka kohtaa seuraukset. Niin hyvässä kuin pahassa.

48 vuotias Maria asuu Costa Bravan rannikkotalossa. Mariaa lähinnä harmistuttaa, että tuli kutsuneeksi hieman nuoremman sisarpuolen Emman luokseen vierailulle. Kuuden päivän ajan Maria ja Emma kohtaavat toisensa. Toisilleen etäisiksi jääneet naiset tapasivat viimeksi kaksi vuotta sitten äitinsä muistotilaisuudessa. He yrittävät löytää yhteyden toisiinsa, mutta lukija ei joudu millekään kevyelle rupatteluretkelle kirjan seurassa. Elämän kolhuja voi kuitenkin paikata, tapahtuneita voi käydä läpi ja oven voi avata vielä toiselle.

”Hyvä on. Suo anteeksi. Tarkoitukseni ei ollut tunkeilla. Mutta palatakseni kysymykseesi – ei, en ole töissä. En ole ollut pitkään aikaan. Ensin olin kotona lasten kanssa. Eikä sen jälkeen ollut helppoa saada töitä. Mariefred on niin pieni paikka. Mehän muutimme sinne Olofin työn perässä. Ja ympäristö sopi niin hyvin lapsillekin… niinpä jäimme sinne”

Odotin hänen jatkavan.

Maria kokee Emman tunkeutuneen luvatta hänen yksityisalueelleen, häiritsee hänen elämänsä hiljaista tasapainoa. Vaivaannuttavien keskustelujen sijaan sisarukset tekevät kävelyretkiä, pulahtavat Välimereen, viettävät aikaa talon ilta-auringossa kylpevällä terassilla. Sisarusten avautuminen toisilleen vie aikansa.

Sisaren talo on tunnelmaltaan haikea ja viipyilevä, mutta mahdollisuuksia tarjoileva, siinä aistii ihan pinnassa, kuinka tärkeistä asioista on kyse. Toista ihmistä on kuitenkin vaikea tavoittaa tai edes päästä tarpeeksi lähelle, mutta se on sen arvoista.

”Minä en ole koskaan ollut parisuhdehakuinen. Minun ei ole milloinkaan ollut vaikeaa olla itsekseni. Nyt se on vaikeaa. Ei oikeastaan yksinolo vaan se, että joudun elämään ilman Mayaa. Aiemmin elin pitkiä jaksoja yksinäni. Ehkä se johtuu osin Amandan menettämisestä. Yksinäisyys, jonka valtaan silloin jouduin, on kulkenut mukanani siitä saakka. Siitä tuli varmaankin osa minun persoonallisuuttani. Osa minuuttani. Eivätkä ihmissuhteeni sen jälkeen ole muuttaneet asiaa miksikään. Hyvissäkin parisuhteissa olen ollut yksinäinen. Elin sillä tavoin kuusi vuotta Elliotin kanssa.”

Linda Olssonin haikean kaunis romaani kertoo ihmissuhteista, niiden vaikeuksista, yhteydestä toiseen ihmiseen. Kaksi erillään elänyttä yrittävät kohdata viimeinkin toisensa, vaikka he ovat eläneet lapsuutensa yhdessä jakamatta sitä yhteisenä. Pidän tarinan kuljetuksesta, mitään ei tehdä helpoksi tai valmiiksi, sillä joskus riittää toivo, oljenkorsi johon tarttua. Ero voi yhdistääkin. Tarvitsin tämän kirjan tähän hetkeen itseni takia.

Emma päättää taksin sijaan lähteä bussilla: Tuntuisi hyvältä lähteä samalla tavalla kuin tulinkin. Se jättää kaiken jollain lailla avoimemmaksi. Sikäli kuin ymmärrät, mitä tarkoitan? Jos hyppäisi taksiin, se olisi jo melkein kuin pakenemista.

”Olet kertonut paljon itsestäsi, Emma. Olofista ja lapsista. Mutta minä en ole kertonut sinulle mitään itsestäni.”

Hän teki torjuvan eleen.

”Ei sinun tarvitse kertoa minulle mitään. Olen kertonut sinulle asioita vain itseni tähden. En sinun takiasi. Minun täytyi kertoa sinulle Olofista. Tuntuu kuin asiat näkisi selvemmin, kun koettaa pukea ne sanoiksi. On ollut niin yksinäistä pitää tämä surullinen avioero omana tietonaan. Joten kai minä olen tässä lähinnä terapoinut itseäni.”

Blogeissa toisaalla:

Kirja vieköön ja Leena Lumi,