Haggrén ym. Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle

Haggrén, Georg, Halinen, Petri, Lavento, Mika, Raninen, Sami, Wessman, Anna (toim.): Muinaisuutemme jäljet: Suomen esi- ja varhaishistoria kivikaudelta keskiajalle.

Gaudeamus, 2015,

Kustantajalta. Kiitoksin.

Keitä olivat Suomen alueen ensimmäiset asukkaat? Milloin he saapuivat tänne ja mistä? Kuinka he elivät, mitä kieltä he puhuivat ja keiden kanssa he kävivät kauppaa? Missä vaiheessa Lapin, Karjalan ja Suomenlahden pohjoisen rannikkoalueen ihmisistä muodostui suomalaisia? Muun muassa näihin kysymyksiin pyrkivät vastaamaan tekijät: historiallisen arkeologian dosentti Georg Haggrén, arkeologian dosentti, Museovirastossa työsketelevä Petri Halinen, tohtori Mika, Lavento, arkeologi Sami Raninen sekä arkeologi Anna Wessman.

Muinaisuutemme jäljet 
perustuu uusimpaan tutkimustietoon Suomen historiasta jääkauden jälkeen. Kirja jakautuu kivikautta, pronssi- ja varhaismetallikautta, rautakautta ja keskiaikaa käsitteleviin päälukuihin. Ajallisesti käsitellään 11 000 vuotta Suomen keskiajan loppuun 1500-luvulle. Kirja on mahtava tiiliskivi, johon on mahdutettu koko Suomen esihistoria. Kirjaan on sisällytetty paljon kuvia, karttoja, piirroksia sekä kaavioita. Suuresta koosta johtuen tekijät ilmeisesti joutuvat käyttämään paikoin alansa slangia, joka menee maallikolta ohi. Kirjan etukansille on sijoitettu esihistoriallista aikaa ja keskiaika ja niiden periodeja kuvaavat aikajanat. Kausien jaottelussa tekijät noudattavat Keski-Euroopan esihistoriassa periodeja, jotka eivät suoraan sovi meidän alueellemme ja lisäksi kausien pituudet vaihtelevat rannikolta sisämaahan mentäessä.

Suomen esihistoria alkaa kaukaisimmasta hetkestä, jolloin jostain täällä eläneestä ihmisestä on jäänyt tutkimuksen keinoin havaittava jälki, joka on tuo aika noin 11 000 vuotta sitten. Jos jonain päivänä pystytään todistamaan, että Kristiinankaupungin Susiluolasta löydetyt kivet ja tuhka ovat ihmisen tekemiä, Suomen esihistoria muuttuisi dramaattisesti, sillä tuolloin täällä olisi asunut neandertalilaisia.

Teoksessa tarkastellaan maamme nykyisten rajojen sisäpuolista aluetta sekä Karjalan kannasta ja Laatokan Karjalaa, jotka liittyvät olennaisesti itäisen Suomenlahden ja Saimaan kulttuurivyöhykkeisiin. Arkeologiassa tarkastellaan aineellista jäämistöä, joiden perusteella voidaan tehdä väestön elinkeinoista, asumisesta, ravinnosta, pukeutumisesta ja koruista sekä liikennevälineistä ja kauppayhteyksistä tulkintoja. Kielitieteen tai genetiikan näkökulmista yhtenäistä Suomea tai suomalaisuutta ei pystytä osoittamaan.

KIVIKAUSI (8850–1900/1700 EAA.)

Esihistoria alkaa Suomen alueella noin 9000 eaa., kun ensimmäiset metsästystä, kalastusta ja keräilyä harjoittaneet ihmiset saapuivat. He tekivät käyttöesineensä kivestä, luusta, nahasta, puusta, tuohesta, yms. Aluksi tulokkaat palasivat talviksi kotiseuduilleen, mutta alkoivat vähitellen jäädä tänne. Kivikautta kesti noin 7000 vuotta ja sen varhaisinta vaihetta kutsutaan mesoliittiseksi tai esikeraamiseksi kivikaudeksi. Kivikauden erikoisimmat muinaisjäännökset ovat kalliomaalaukset ja jätinkirkot, joita kumpaakaan ei oikein ole osattu selittää.

Jääkauden jälkeen ilmasto-olot olivat epävakaita. Itämeri koki suolaisia ja suolattomia ajanjaksoja. Maankohoaminen lisäsi maa-alaa ja vähitellen vesi mursi tiensä Pohjanlahden sijasta kaakkoon, Laatokalle.

PRONSSI- JA VARHAISMETALLIKAUSI (1700/1900 EAA. – 500EAA/300 JAA.)

Pronssikaudesta erotetaan rannikon ja sisämaan vaiheet, sillä rannikolla kausi päättyi 500 eaa., kun rauta saapui alueelle. Sisämaassa sen sijaan pronssin käyttö alkoi jo aiemmin eli 1900 eaa., mutta rauta tuli käyttöön myöhemmin, vasta 300 jaa. Ajalta peräisin ovat hautaröykkiöt, rannikolla hiidenkiukaat ja sisämaassa lapinkiukaat. Pronssiesineiden lisäksi käytettiin vielä luu- ja kiviesineitä.

RAUTAKAUSI (500 EAA. – 1150/1300)

Rautakausi alkoi, kun rautaesineitä alettiin käyttää yleisesti. Siihen tarjosi mahdollisuudet järvimalmi. Puusta pystyttiin rautaesineillä muovaamaan helposti käyttöesineitä ja keramiikan käyttö väistyi. Sisämaassa rautakausi kesti hieman pidempään. Rautakausi jaetaan varhais-, keski- ja myöhäisvaiheeseen ja nämä seitsemään jaksoon, mutta tämä Keski-Eurooppalainen tapa ei oikein sovellu Suomen esihistoriassa käytettäväksi.

Maatalous tuli rannikolla pääelinkeinoksi, mutta sisämaassa edelleen metsästettiin ja kalastettiin. Kotieläiminä oli nautoja, sikoja, lampaita ja koira. Vuoden 400 jälkeen on kalmistoista löytynyt hevosen luita. 500-luvulta Ahvenanmaalta on löydetty maakumpuhautoja. 600-luvulla lounaassa alettiin käyttää polttokenttäkalmistoja. Rottien ja hiirten lisääntyessä viljavarastoissa myös kissoja alettiin hankkia ilmeisesti merovingiajan tienoilla.

Viikinkien idäntie kulki pitkin Suomenlahtea. Viikingit harjoittivat merirosvoutta ja orjakauppaa, mutta osa heistä toimi kauppiaina tai siirtolaisina. Varsinkin Ahvenanmaalaiset olivat mukana viikinkiretkillä 800- ja 900-luvuilla, mikä näkyy Ahvenanmaalla edelleen viikinkihautoina.

Yleisesti on luultu, että kristinusko tuotiin Suomeen väkivaltaisten ristiretkien myötä, mutta uudemman käsityksen mukaan kristinusko saapui Suomeen rauhanomaisin keinoin sekä lännestä että idästä käsin 1000-luvulta. Ruotsin valta-aseman kasvaessa 1100-luvulla alkoi ruotsalaisia maahanmuuttajia tulla Ahvenanmaalle, Turunmaan saaristoon ja Uudellemaalle ja 1200-luvulla Itä-Uudellemaalle ja Pohjanmaan rannikolle. Hirsirakenteiset talot alkoivat myös yleistyä.

KESKIAIKA (1100-LUVULTA 1500-LUVUN PUOLIVÄLIIN)

Ihmisten vakiintuessa paikoilleen maanviljelyksen ja karjanhoidon pariin alkoi väestön määrä lisääntyä ja arvellaan, että väkiluku keskiajan alussa oli 50 000, mutta sen lopulla jo 300 000. Keskiajan alussa alkoi myös kirjallinen kulttuuri. 

Kristinuskon levitessä alettiin rakentaa kirkkoja, jotka aluksi oli puurakenteisia. Keskiaikaiset kivikirkot ovat näkyvin muisto keskiajasta. Niitä rakennettiin 1550-luvun loppuun mennessä yli sata. Niiden rakennusajoilta ei ole säilynyt juuri mitään kirjallisia dokumentteja ja niitä on pidetty vanhempina kuin ne itse asiassa ovat. Vasta Markus Hiekkasen väitöskirja ja myöhemmät ajoitusmenetelmät, kuten puulustoanalyysi ovat selvittäneet kirkkojen todellisempia rakennusvuosia. Vanhimmat keskiaikaiset kivikirkot on rakennettu Ahvenanmaalle 1260-1300-lukujen välisenä aikana. Vanhin niistä on Jomalan kirkko, joka on rakennettu vuosien 1275-1285 välisenä aikana. Varsinais-Suomen ja Uudenmaan kirkot rakennettiin 1430-1480-luvuilla. Monet 1500-luvun alussa aloitetut kirkkotyömaat jäivät kesken.

Keskiaika päättyi Suomessa 1500-luvun puoliväliin mennessä reformaation myötä. Kustaa Vaasan aikana (1523-1560) voutihallinnon ja protestanttisen kirkon myötä siirryttiin uuteen aikaan.

Muinaisuutemme jäljet on ensimmäinen kattava teos aiheesta. Teoksesssa esitetään kansanomaisesti ja erinomaisesti maamme esihistoria.