Kate Morton Salaisuuden kantaja

Kate Morton Salaisuuden kantaja

The Secret Keeper 2012
Suomentaja Hilkka Pekkanen
Bazar. Arvostelukappale. Kiitoksin.

 Ihastuin Kate Mortonin kirjaan Paluu Rivertoniin. Sen jälkeen Mortonin kirjojen sivumäärä on kasvanut huomattavasti. Hylätty puutarha on erinomainen lukuromaani, mutta Kaukaiset hetket uuvutti minut. Ihan käytännön syistä Mortonin kirjojen lukeminen pitäisi ajoittaa kesään ja lomaan, sillä hektisessä arjessa ne vaativat liikaa aikaa.

Englannin maaseutu,  maatalo luonnon keskellä, kesäpäivä 1960-luvun alussa.  Ristikkorakenteinen talo on vaatimaton: valkoinen maali on lohkeillut hiukan länsiseinältä, jonka rappauspinnalla kiipeilee metsäköynnös.

Salaisuuden kantaja tapahtuu eri aikatasoilla, nykypäivästä (2011) 1960-luvulle ja siitä aina vuoteen 1930 asti. Tarinan keskiössä on tytär Laurel Nicholson ja äiti Dorothy Nicholson. Tarinaan mahtuu perinteiset teemat niin rakkaus, kosto, murha, petollisuus kuin perhesalaisuudet.

Kirjan alussa vietetään helteistä kesäpäivää Suffolkissa vuonna 1961. Kuusitoistavuotiasvuotias Laurel on vetäytynyt lapsuutensa puumajaan muun perheen nauttiessa piknikistä puron rannalla. Laurel haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Jokin kumminkin särkee kesäisen iltapäivän idyllin, sillä jokin keskeyttää tytön haaveilut. Laurel huomaa vieraan miehen saapumisen ja seuraa järkyttävän tapahtuman.

Dolly piteli kirjettä tiukasti kädessään, nyökkäsi vielä viimeisen kerran päättäväisesti ja lähti kohti uutta elämäänsä tietämättä lainkaan, mitä tulevaisuus toisi tullessaan, mutta äkillisen päättäväisyyden vallassa hän aikoi kohdata sen kaikesta huolimatta.

Toisaalla kirjassa kulkee nykyaika, jossa eletään vuotta 2011. Järkyttävästä tapahtumasta on kulunut aikaa, viisikymmentä vuotta. Laurel on saavuttanut haaveensa ja luonut uran menestyneenä näyttelijänä. Hän suunnittelee huonokuntoisen äitinsä Dorothyn 90-vuotissyntymäpäiviä, mutta yhä useammin hän palaa mietteissään tuohon kesäpäivään. Laurel kyselee mielessään, Kuka sinä olet Dorothy? Kuka on kuvan salaperäinen Vivien? Miksi Henrylle kävi niin kuin kävi? Miksi hänen elämänsä päättyi kostoon? Tapahtuneesta ei puhuttu koskaan perheessä, mutta Laurel haluaa tietää totuuden.

Laurel ja hänen sisarensa ymmärtävät, että äidin loppu lähenee. Eletään viimeisiä hetkiä salaisuuden avaamisessa. Laurel huomaa, että ei tunne äitinsä menneisyyttä. Mietin, mitä tarinasta voi kertoa. Viimeiseksi kertoisin Laurelin näkemän tapahtuman, joten lue tämä tarina jonain viikonloppuna tai säästä kesään. 

Mortonin vuolas sanavirta väsyttää lukijan. Olisin halunnut kohdata sen kaltaisen lukuelämyksen kuin Paluu Rivertoniin tarjosi. Lue Lumiomenan ajatukset tästä kirjasta, sillä hän kiteyttää monia ajatuksia, joille voin vain nyökytellä. Myös Kirja vieköön! tuskastelee lukuromaanin sivumäärää ja pikkutarkkuutta.  Sen sijaan Lukutoukan kulttuuriblogin Krista on pitänyt kaikista Mortonin kirjoista paljon.

Olen usein maininnut Carlos Fuentesin teoksen Inezin, sillä sen käyttämä sivumäärä on 175 ja silti se kertoo rakkaustarinan täydellisesti. Yhtä hyvä esimerkki on John Galsworthyn Omenapuu, jossa on 112 sivua. Minua ei kyllästytä rakkausromaani, mutta tiiliskiven lukeminen vie voimani. Tämä olisi erinomainen lukuromaani, jos tästä karsittaisiin kolmannes. Toisaalta ehkä ns. lukuromaani on minun painajaiseni, ehkä minusta ei ole sellaiseen. Kuitenkin Sarah Watersin kirjoissa on sivuja riittämiin, mutta silti luen ne nautiskellen. Luulen, että oikealle lukijalle tämä on täydellinen kirja. Luin joskus aikojen alussa Danielle Steelen kirja Ikuisesti sinun. Omistan tuon kirjan yhä. Pidin siitä valtavasti. En ole lukenut muita kirjailijan teoksia ja en edes omista muitakaan. Salaisuuksien kantaja on salaisuuksien, rakastamisen ja muistojen runsaudensarvi.
 

Blogeissa toisaalla: Lumiomena,  Krista  ja  Kirja vieköön!