Ullan Luetut kirjat: lokakuuta 2016

Aloitetaan kirjamessuista

Piipahdin messuilla perjantaina. En ole messuilija, vihaan tungosta ja kuumuutta. Olen kärsinyt tuossa paikassa niin monta kertaa parinkymmenen vuoden ajan perjantaista sunnuntaihin, kasannut ja purkanut, että en halua enää toista harrastusta, jonka takia olisin tuolla yhtään pidempään. Hoidin työasiat, napsin jokusen kirjan ja sitten riensimme syömään. Tunti kaksi on yllin kyllin. Tuo ei ole edes mikään edullinen paikka tehdä Keltaisten löytöjä, tuntuu että antikvariaateissa maksaa messulisän.

Vihdoin ja viimein sain Simone de Beauvoirin kasaan Muistelmien osalta ja löysin myös hajanaisia toiveitani. Näkyykö nuo nimekkeet? Pinossa ovat mm. Asko Sahlbergin Tammilehto, Pekka Hiltusen Sysipimeä ja Vilpittömästi sinun, Erlend Loen Supernaiivi, Eyvind Johnsonin Kohti hiljaisuutta ja Thomas Glavinicin Toiveet jotka toteutuvat.

Jälleen kasassa, sillä menetin keväällä 2014 kaksi näistä. Siispä jälleennäkemisen riemua. Iloitsen löytöjen tekemisestä, mutta yhtä tyhmää on joutua uusimaan kadonnut tai tuhoutunut kirja. Viimeksi kirpaisi Halkaistu varakreivi. Pyhä birma on tietysti muita fiksumpi, joten hän tuhoaa laatua.

Näkymiä messuilta

Alan Bradley Flavia de Luca -sarjan suomennetut osat

Paulo Coelho Vakooja

Terhi Rannela Frau

Etualalla Niina Hakalahti Lumilinna ja Heidi Mäkinen Ei saa mennä ulos saunaiholla (jäkimmäinen odottaa lukupinossani).

Ylärivissä mm. Virve Sammalkorpi Paflagonian perilliset, joka on myös lukupinossani.

Ylärivissä keskellä Timothy Knapman & Rebecca Harry Metsän eläinten joulu ja M. Christina Butler & Tina Macnaughton Siili ja metsän äänet

Metsän eläinten joulussa on todella kaunis ja satumainen kuvitus hopeakoristein.

Emmi Itärannan Teemestarin kirja

Baabel-sarja on suosikkini.

Satunnainen lukija, joka jätti lainaamani Alan Bradleyn kirjasarjan ensimmäisen osan kesken.

Marko Hautala Kuiskaava tyttö

Tammi 2016. Lokakuun uutuusostos.

Lähdin mukaan Halloween -lukuhaasteeseen, joten mikä olisi parempi kirja kuin Marko Hautalan Kuiskaava tyttö. Olen lukenut aiemmin kirjailijalta Kuokkamummon.

Kuiskaava tyttö on mainio kauhutarina. Hautalan käyttämä psykologinen kauhu vie lukijan mennessään. Kuiskaavassa tytössä on paljon perinteisen kauhun elementtejä. Erityisesti minua kiehtoo tarinan tapahtumamiljöö. Tarinan keskiössä on Vanha Vaasa, Pyhän Marian kirkko, kirkon rauniot ja hautapaikat. Ennen vainajia haudattiin kirkon lattian alle, niin Vaasassakin. Toinen keskeinen asia on urbaanit legendat eli riippuen keneltä kysyt, niin saat erilaisen vastauksen. Ihmisten puheissa elää uskomus, että raunioiden alla vilistää tunnelit, mutta julkisesi myönnetään vain viemäritunnelit. Toisaalta vedotaan, että vesijättömaahan ei olisi voitu kaivaa ja toisaalta luhistumisvaaran takia pyritään katkomaan huhuilta siivet. Silti monet tietävät jonkun, joka on kulkenut niissä. Hautalan salaisuuksien varjostama maaperä on siis kuin luotu kummitustarinaan.

Joka tapauksessa Amir Ayad päätti hoitaa muut huoneet ensin. Kun hän palasi Unto Mäkilän ovelle, lumisade oli muuttunut sakeammaksi.

Unto Mäkilä oli edelleen samassa asennossa. Pää kallellaan, katse ikkunassa, suu hieman avoinna aivan kuin hän olisi juuri oivaltanut jotakain ilahduttavaa.

Psykoterapeutti Unto Mäkilä tapetaan työpaikallaan Säteessä. Kuolleen Mäkilän löytää siivousta tehdessään huonoa suomea osaava maahanmuuttaja Amir Ayad. Häm saa kuolevan viestin välitettäväksi tämän kollegalle. Aluksi puntaroin maahanmuuttajan roolia, sillä se tuntui hieman turhalle. Saamansa vihjeen avulla Anton löytää työhuoneestaan punaisen kansion, joka sisältää oman tyttären, Iida Hallaston, potilaskertomuksen.

Jäi vain niiden kaupunkilaisten tarina, jotka olivat tytön nähneet täydessä tuhoroihussa huutavan kaupungin yllä, kuin linnun jota kuumuudesta väräjävänä ilma nosti yhä ylemmäs.

Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään viiteentoista vuoteen. Potilaskertomus ei valaise paljoakaan. Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta vai tarvitseeko? Mäkilä oli siirtynyt Helsinkiin vajaa vuosi sitten. Anton lähtee tutkimaan tilannetta Vaasaan, sillä Iida opiskelee Vaasassa. Iidan jäljittäminen ei helppoa, edes ex-vaimoon yhteydenottaminen ei ole miellyttävää. Isän ja tyttären välit eivät ole huonot tai hyvät, koska niitä ei edes ole.
Tarinan taustalla on myös vanha tarina, joka kertoo 1800-luvun puolivälissä eläneestä nuoresta tytöstä.

Me tiedettiin jutut siitä tytöstä, joka muka kummitteli raunioilla, joten me ajateltiin heti, että ne on tietysti sen luita. Että kun kaupunki oli tulessa, se oli tietysti paennut sinne maan alle.

Hautala käyttää oppaanaan juoponoloista Junnua, joka on pikkupoikana kuljeskellut tunneleissa. Tämä sopii hyvin tuohon kiertävään urbaanin legendaan. Hautala luo jäätävän tunnelman ja saa lukijan aidon kauhun valtaan. Ihailen myös, että kännykkä toimii ja vieläpä älypuhelin noissa tunneleissa. Ei haittaa, että ei ole kynttilän pätkää tai taskulamppua kuin puhelimessa. Annan täydet pisteestä kauhun kuvastosta ja miljööstä. Älykästä. Annan kirjalle 4 tähteä Goodreadsissa, sillä verotan yhden tähden lopusta, sillä tarina olisi saanut pysytellä menneisyydessä ja lisäksi olen väsähtänyt kultteihin.

Niin unohdin mainita kokonaan, että Iida kuuli kuiskauksen aivan läheltä, vasemman korvan vierestä…

Kuvitan edellistä tekstiä omin kuvin, jotta näet tapahtumien miljöön. En ole kirkkofriikki, vaikka olenkin kuvannut tuolla, sillä olen kulkenut kasvien perässä tuollakin. Kyllähän tuonne tunnelin mieltäisi helposti.

Paula Silvonen Nukkemestari

Myllylahti 2016. Kirjailijalta/Kustantajalta. Kiitoksin.

Nukkemestari on Paula Silvosen esikoisteos. Luin tämän aikuisten synkän sadun Yöpöydän Halloween-lukuhaasteeseen, johon se mitä parhaiten sopiikin.

Mistä tarina alkaa? Tarina on värikäs seinävaate; ei sellaisella ole alkua. Kudelman muodostavat elämäni langat: Varhaislapsuuteni orpokodissa, jossa totuin kipuun ja yksinäisyyteen.

Nukkemestarin pääosassa on klovnipukuun pukeutunut arvoituksellinen Marionettimies, jolta vain silmät ja suu näkyvät. Takakannen mukaan teos ammentaa kauhuromantiikasta, joita kumpiakin elementtejä kirjassa onkin. Taikuutta ja magiaa kirjassa on runsaasti. Kauhu ei ole pelottavaa, ja romantiikkaa katsotaan monelta kantilta, sillä mukana on sekä poika- että tyttöpari. Tarinassa on väkivaltaa, sillä murhia, ruumiita ja verta on kosolti.

Tuhka on orvoksi jäänyt tyttö, joka on joutunut nunnien orpokotiin. Eräs sisarista opettaa hänet lukemaan, mutta asian tullessa ilmi kumpaakin rangaistaan. Kahdeksanvuotiaana Tuhka karkaa orpokodista ja päätyy elämään katulapsena. Etsiessään ruokaa nekromantikoiden killan tunkiosta Tuhka löytää paholaisnuken, joka muuttaa hänen elämänsä.

Nukke osoittautuu eläväksi marionetiksi, ja Tuhka alkaa harjoitella esitystä. Hän menee torille esiintymään kolikoiden toivossa, mutta yleisö on vallan kitsasta. Torilla Tuhka tapaa Perron, joka ryhtyy ’tirehtöimään’ Tuhkan esityksiä. Tämä tarkoittaa, että Tuhkan esiintyessä nukeilla vikkeläsorminen Perro tyhjentää yleisön taskut.

Esitykset jatkuvat kahdeksan vuoden ajan, mutta erään esityksen aikana Perro ryöstetään vaunuihin Tuhkan jäädessä yksin. Hän ei pääse enää maanalaiseen asumukseensa, koska Tuhka ei tiedä oviaukkoon vaadittavia sanoja. Pakkaset alkavat ja Tuhka uhkaa paleltua, joten eräänä iltana hän nääntyy kadulle nälkään ja kylmyyteen.

Tässä kaupungissa poltetaan joka viikon perjantaina kaduilta löytyneiden köyhien vainajien ruumiit tuhkaksi, joka jaetaan lannoitetehtailijoille. Minun nimeni on Tuhka. Kohta nimeni antama enne toteutuisi.

Tuhka kuitenkin herää puhtaiden lakanoiden välistä yksinäisessä huoneessa: Heräsin pehmeässä sängyssä paksun peiton alla pää höyhentyynyllä leväten. Tällaisessa sängyssä en ollut koskaan ennen maannut. Oliko Kuolema korjannut minut tuolta kujalta, jolle pökerryin? Tämäkö oli paratiisi. Olin luullut ettei sinne päästettäisi varkaita, mutta en aikonut valittaa.

Käy ilmi, että salaperäinen Marionettimies on pelastanut Tuhkan ja ottaa hänet nukketeatteriinsa oppilaaksi. Tuhka edistyy hyvin ja ennen pitkää hän saa tehtäväkseen käsikirjoituksen laatimisen uuteen nukketeatteriesitykseen. Marionettinukkejen valmistamisen hallitsevat vain harvat ja valitut, sillä nuket herätetään eloon juottamalla niille ihmisten verta.

Toisaalla kaupunkia hallitsee omilla tahoillaan Linnanherra ja pappi Loew, mutta pappi suunnittelee koko kaupungin herruuden saamista itselleen. Inkvisition aika on kiihkeimmillään ja pappi Loew’n johtamana se tarttuu pienempäänkin rikkeeseen ja kuolemantuomioita satelee.

Teloitustapa valitaan yleensä rikoksen vakavuuden mukaan. Pienemmistä rikkomuksista voi olla seurauksena nopea kuolema giljotiinissa, kun taas vaarallisimmat rikolliset annetaan golemien revittäviksi.

Pappi Loew kuljetuttaa ruumiit omalle ruumishuoneelleen, jossa hän valuttaa ja varastoi saamansa veren. Verta hän käyttää golemi- ja marionettinukkearmeijan synnyttämiseen. Golemit ovat savesta muovattuja jättiläisiä, jotka hän herättää pienellä verimäärällä ja ne tottelevat vain papin käskyjä. Pappi Loew itse on keksinyt elämäneliksiirin, jota juomalla hän pysyy muuttumattomana ja on jo satoja vuosia vanha. Pappi Loew haikailee yhä rakastettuaan, joka on kuollut satoja vuosia sitten. Rakastetun muumio lepää pappi Loew’n yksityisessä luolassa, missä hän käy lepäämässä ja voimia hankkimassa muumion vieressä.

Tuhkan, Marionettimiehen ja pappi Loew’n polut kulkevat ristiin ja törmäävät. Näistä punoutuu monimutkainen juoni, jossa lopulta myös Marionettimiehen salaisuus selviää.

Kirjailija on luonut erilaisen maailman, sillä minä en ainakaan ole törmännyt vastaavaan. Pohjana on inkvisition ajan Ranska, mutta tarinaa ei sijoiteta mihinkään. Tarinassa puhutaan kaupungista ja siellä Marionettimiehen teatteri sijaitsee Outonäköisyyden laaksossa. Pidän tästä tarinasta aivan valtavasti, erilainen ja omintakeinen kertomus.