Riitta Jalonen Kirkkaus

Jos lähtisin takaisin, vastassa olisivat Myrtle, Isabel, äiti ja isä ja June ja Geordie. He kaikki ovat moninkertaisesti olemassa, koska he ovat menneessä ja nykyisessä ja tulevassa. Kirjoittaessani kierrän ympyrää heidän ympärillään, teen matkaa joka ei ala eikä pääty koskaan.

Riitta Jalonen Kirkkaus

Tammi 2016. Arvostelukappale. Kiitän kustantajaa kirjasta.

Riitta Jalonen on hämeenlinnalainen kirjailija, jonka laaja tuotanto käsittää niin aikuisten kuin lasten kirjoja. Olen itse lukenut kirjailijalta aiemmin Todistaja Brigitin talossa, johon ihastuin. Se kertoo Iiriksestä, joka matkustaa vuodeksi Irlantiin ja vuokraa huoneen. Vuokraemäntä antaa tuntuvan alennuksen, kun Iiris suostuu olemaan läsnä sunnuntaisessa teehetkessä.  Kerronta on hidasta, mutta minä rakastuin sen tunnelmaan.

Kirkkauden luettuani annoin tekstin kiteytyä mielessäni ennen blogitekstiä, sillä yritän samalla hahmotella tämän vuoden kärkeä kotimaisten osalta. Heti keväällä kolmen parhaan joukkoon kipusi Leena Parkkisen teos Säädyllinen ainesosa. Helmi Kekkonen liittyi seuraan kirjallaan Vieraat. Kolmantena paikan valtaa Riitta Jalonen. Keskinäinen järjestys selviää sitten aikanaan. Ja Tuula-Liina Variksen Huvilan noukin keskiviikkona laatikosta.  Ennakko-odotukseni ovat lujat hänen kirjojen suhteen. Ei, minulla ei ole erikseen miehiä. Luen parhaillaan miehen kirjoittamaa kirjaa ja tuon kirjan asemaa puntaroin myös.

Kirkkaus kertoo uusseelantilaisesta kirjailijasta nimeltä Janet Frame (1924–2004). Kirjailijan teoksia ei ole suomennettu, mutta Jalosen teos herättänee toiveen suomennoksiin. Kyseessä ei ole elämäkerta, vaan fiktiivinen tarina.  Tarinassa on hetkiä, mielentiloja ja kirjoittamisen hehkua, mutta tarinaan mahtuu myös kurjuutta, surua ja menetyksiä.

Näin joka päivä naisia, joille oli tehty lobotomia. Paljaaksi ajelluissa päissä arvet juoksivat kuin ihoon painetut remmit, niin kuin arpien tarkoitus olisi ollut kiristää naisia kasaan. Lobotomian jälkeen ystäväni Audrey kadotti oman katseensa, hän astui muualle ja jäi sinne.

Janet kokee menetyksiä, sillä kaksi siskoa hukkuvat. Hän menettää aikanaan vanhempansa, taistelee taloudellisesti ja pääsee kulkemaan maailmaa.  Janetilla on sanansa, ne tekevät hänet eläväksi. Hänellä ei ole aavistustakaan, mitä hän tulee kirjoittamaan, mutta siitä huolimatta kirja on hänen sisällään odottaen oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa. Iloitsen, että pöydällä odottaa kasa liuskoja, jotka ovat täyttyneet sanoista. Sanoilla on kyky toimittaa kahta asiaa samanaikaisesti: pelkällä läsnäolollaan ne hoitavat mutta ne myös poimivat tuskan esille elettäväksi uudelleen.  Aloituslainaukseni kuvaa teosta erittäin hyvin. Lukeminen vaatii paikka paikoin oivaltamista eri ajassa liikkuessaan ja henkilöiden läsnäolo ei pääty edes kuolemaan.

Sairaalassa seinät ovat erityisen tärkeitä, täytyy joskus kertoa se Junelle. Sairaalassa seinät olivat meidän ajatustemme hautausmaa. Tai voi olla, että seinät pitivät meitä koossa kuin kapalo vastasyntynyttä.

Kirkkaus on osin puistattava teos, sillä tietyt tapahtumat olisivat voineet estää Framen tuotannon syntymisen. Janetin kirkuvanpunainen tukka suojeli päätä sadoissa sähkösokin tärähdyksissä, joita hän sai kestääkseen.  Häntä hoidettiin vuosikausia psykiatrisessa sairaalassa skitsofreenikkona, ja hän oli vähällä joutua lobotomian uhriksi. Nykytermit ovat moderneja, mutta hyvin sopivia, sillä erityisherkkä kuvaisi kirjailijaa loukkaamatta häntä.

Katselin muistokiviin hakattuja päivänmääriä. Ne seisoivat kivissä itsestäänselvinä, vailla mitään epäröintiä syntyikö hän tänään, tai eilen, tai toissapäivänä tästä päivästä katsoen, ei yhdessäkään kivessä mitään sellaista epävarmaa kuin elämä itse on, vaan elämän alku ja loppu kaiverrettuna samoin järkähtämättömin numeroin.

Olen mykistynyt teoksen kauneudesta ja koskettavuudesta.  Janet Framen kirjallinen ura on osoitus luovan ihmisen kyvyistä. Luulen, että moni on hapuillut sanojaan minun tavoin kuvatessaan tätä kirjaa. Tällaisia kirjoja ei osu usein kohdalle. Tämän lukeminen vain pakahdutti mieleni ja jumitti ajatukseni. Olen mahdottoman tehtävän edessä kertoessani tästä kirjasta, joten tyydynkin toteamaan, että lue itse tämä kirja. Kirjani on kuin tilkkutäkki, sillä sivut ovat täynnä lappuja, merkittyjä lainauksia, jotka haluan muistaa. Linkkejä kerätessä havaitsin monen kanssalukijan ihastuneen tähän teoksen minun tavoin.