Pirkko Saisio Mies, ja hänen asiansa

Pirkko Saisio Mies, ja hänen asiansa

Siltala 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut paljon Saision kirjoja ja pitänyt monista. Blogiini olen tuonut tätä edeltävän Signaalin, rakastin sen huumoria.  Nauroin ja luin. Luin ääneen puolisolleni ja hekotin.  Saision omaelämäkerrallinen trilogia: Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja ovat huimia. Ja Saision tuotantoon tutustumisen aloitin silloin joskus Elämänmenon myötä. 

Kuusikymppinen mies

Mies, ja hänen asiansa -teoksen päähenkilö on arvostettu, kuusikymppinen ammattinsa osaava asianajaja. Miehen vaimo on tietenkin kaunis ja nuori. Heidän avioliittonsa on kuin orkidea: se vaatii enenevästi lämpöä, kosteutta, keskustelua, koti-illallisia, keskustelua äskettäin luetuista lehti- ja nettiartikkeleista, kaikkea tuota se on vaatinut kuudentoista vuoden ajan. Lapsiakaan ei ole riesana. Kovin paljoa lukija ei saa tietää miehestä, ei edes nimeä.

Me ollaan oltu naimisissa kuusitoista vuotta.

Toistat itseäsi, Krista. Mutta ei se mitään.

Ei se mitään. Ymmärrän. Sinun iässäsi se on pitkä aika.

Ennen sinua minä olin elänyt kokonaisen elämän.

Ja sinä elät minun jälkeeni kokonaisen elämän. Toisen.

Jos hyvin käy.

Jonkun toisen kanssa, toisen elämän, et yksinäsi, en usko.

Memento mori
Maanantaina kello 7. 04 mies juo aamukahvia ja huomaa lehdessä kuolinilmoituksen. Kuolinilmoituksessa lukee, että Pablo on kuollut. Vanha ystävä Pablo on poissa. Ystävä? Paras kaveri nuoruuden ajoilta? Jollei paras, kaveri kumminkin. Ainakin hän kuuluu menneisyyteen. Vai, Paavo (Pablo) Olavi Korhonen tuo mies oli nimeltään. Pablona miehemme tunsi tuon manan majoille siirtyneen. Nelikymppinen Krista häipyy Audillaan miehen jäädessä ajatuksiinsa.

Eikä merta enää ole

Pablo ilmeisesti harrasti veneilyä viimeisinä vuosinaan, ja sitten jälkeenjääneet keksivät tuollaisen.

Kun eivät halunneet loukata vainajana millään hengellisellä hölynpölyllä.

Mies, ja hänen asiansa on fragmentaarisista paloista koostuva tarina, johon mahtuu sarkastista tätä päivää ja huumorin pilkahduksia. Lyhyet, tiiviit merkinnät kuljettavat lukijaa juristikollegoiden parissa, unissa, keskusteluissa vaimon kanssa ja asiakastapaamisissa.

Miehen tie rikoksen ja rangaistuksen kautta

Asianajaja pyrkii hoitamaan tehtäviään, onhan hän hyvä ja tapaukset helppoja, kun pitää kahmia jätetylle rahaa avioerossa, saattaa nuorukainen vastuuseen teostaan.  Rikosta ja rangaistusta koko elämä. Työt hoituvat tapaus tapaukselta, mutta miehemme käy omaa sisäistä kamppailuaan.  Etenkin, kun toimistoon saapuu perunkirjoituksen ja pesänjaon myötä nuori mies, koska faija oli käskenyt tehdä niin. Tuo isävainaja oli Pablo, joten edessä on tilinteon aika. Meskalin on ruma kollega, mutta tuiki tarpeellinen.  Jaatinen ei ole sen parempi. Stina ottaa ohjat käsiin sihteerin napakkuudella, kun asiakkaat tulevat ja odottavat turhaan, kun miehemme liihottaa omiaan. Meskalinin maailma on spiraalimainen. On syyllinen, on toisen aallon uhri vaimon tavoin, on kolmannen aallon uhri firman, osakkaiden ja työntekijöiden tavoin.  Maine. Häpeä. Yhteensopimattomat elementit.

Memento mori Muista kuolevasi. Muista, että olet kuolevainen.

Pitäisi muistaa kuolema, mutta kun arkikin katoaa. Dialogi ei ota sujuakseen edes vaimon kanssa.

 -  Puhutaan vaikka Basilica di Santa Maria Novellasta

 -  Basilika…mistä?

 -  Basilica di Santa Maria Novellasta. Missä ollaan oltu yhdessä.

 - Krista ei muista.

 - Piste minulle.

 - Tultiin junalla Roomasta Piazza della Stazionelle.

 - Minne tultiin?

- Piazza della Stazionelle. Firenzeen. Siitä mentiin Via Panzania pitkin Plazza di Santa

- Novellaan, siihen aukiolle.

Krista kuuntelee toisen kertomaa tarinaa hengenlähdöstä, taposta, elottomasta. Niin lähti Pablo elämästäni. Katosi hämärän kulman taakse, jos jokin tähti tipahti taivaankannelta sen kunniaksi, niin minä en sitä ainakaan huomannut.

Viikon vie matka

Mies, ja hänen asiansa on marraskuisen yhden viikon romaani, joka alkaa maanantaista. Kuukausi ei ole temmattu muun kuin itsensä marran takia.  Tarina ottaa lukijan heti miehen piinaviikolle, johon tapahtumat kirjautuvat minuuttien tarkkuudella.  Minäkertojan ääni on avoin, paljasteleva, mutta melkoisen epäluotettava.  Tarinan arvoituksellisen ote säilyy loppuun asti. Ympäristönmuutoksen myötä asianajajamme makaa klinikan sängyssä, Kristan istuessa sängyn laidalla, jossa miehestämme huolehtivat herra Mukava, rouva Perinnepurjelaiva sekä lähihoitaja neiti Majava. Lopussa herra Mukava lähtee matkalle miehemme kanssa, onhan terapialla ihmeellinen mahti.

Saision teksti on helppolukuista jo senkin takia, että teksti on väljää, yhtä pitkää minäkertojan sisäistä monologia. Ennen kaikkea Saisio on kirjailijana lukijaansa arvostava. Näennäinen helppous muuttuu silmänlumeeksi.  Mikä on todellisuutta ja mikä kuvitelmaa? Tarinan ytimessä on hyvin toimeentuleva, keski-ikäinen, varsin sliipattua elämää viettävä pariskunta, joka saa lukijan voimaan pahoin. 

Luin jokin aika sitten Klas Östergrenin Twistin, joka kuvaa maskuliinisen miehen ja tämän naisten elämää. Twist lienee parhaimpia lukemiani käännöskirjoja tänä syksynä. Östergrenin mieheen kiinnyin paljon paremmin. Saision valittu on varsin tyhjänpäiväinen mies, mutta nielen tuonkin, sillä Saisio tietää, kuinka kirjoittaa ajastamme. Jaksaisitko sinä katsella parikymmentä vuotta vanhempaa miestä omanasi?  Vastaisin ehdottomasti mieluummin Östergrenin miehen kuin Sainion illalliskutsuun kyllä, mutta toisin päin, jos kyse olisi itse kirjailijoista.