Sivut

lauantai 6. elokuuta 2016

Syksyn kirjat





Kirjasyksy on tosi houkutteleva, aivan erityinen. Syksyn kirjoista odotan Siri Pettersenin Kate Mortonin  ja Alain Bradleyn kirjoja.  Yoko Ogawan  ja Haruki Murakamin kirjat kiinnostavat myös.  Kirjasyksy tulee aina hieman varkain ja aina kiireisimpään aikaan metsän kuiskiessa vielä kiivaana minua luokseen. Kotimaisissa kirjoissa panostan suosikkeihini eli pyrin lukemaan Pirkko Saision, Peter Sandströmin, Riitta Jalosen  kirjat. 
Huom. Päivitän sivun palkkiin.

Sorbus koehneana helmipihlaja valkoiset marjat!

Tässä ideoita syksyyn ja talveen. Joitakin näistä aion lukea.

Art House 

Siri Pettersen: Mahti Korpinkehät #3 (marraskuu)






Aviador



Älä ohita tätä. Tämä on 1960-luvun Italiaan sijoittuva dekkari. Toivottavasti saamme kaikki myöhemmätkin osat suomeksi. Ilahduin todella tämän kirjan lukemisesta.


William Faulkner  New Orleansin tarinoita (lukupinossa)









Bazar


Alan Bradley: Loppusoinnun kaiku kalmistossa (syyskuu)

Flavia de Luce, 11-vuotias harrastelijasalapoliisi ja mestarimyrkyttäjä, on tottunut kaivelemaan esiin johtolankoja kemian avulla myös sietämättömien sisartensa päiväkirjoista. Mutta ruumiita hän ei ole aiemmin kaivellut esiin.

Kun Bishop’s Laceyn kylän suojelupyhimyksen Pyhän Tancredin kuolinpäivän 500-vuotisjuhla lähestyy, halutaan pyhimyksen hauta avata asiaan kuuluvin menoin. Ja kukapa muu olisi ensimmäisenä kirkon kryptassa kurkistamassa hautapaaden sisään kuin Flavia? Juhlapäivän järjestelyt joudutaan kuitenkin äkkiä pysäyttämään, kun kivipaaden kannen alta löytyy kylän urkurin ruumis selittämättömästi naamioituna. Kuka kylässä on hautonut kostoa urkuriparalle? Ja miksi hänen naamioitu ruumiinsa on piilotettu pyhimyksen hautaan? Lannistumaton Flavia päättää selvittää asian. Ja se mitä hän kalmistosta kaivaa esiin, ei välttämättä kestä päivänvaloa.



Kate Morton Salaisuuden kantaja (syyskuu)


Salaisuuden kantajan lukemista odotan malttamattomana.

Helteisenä kesäpäivänä Suffolkissa vuonna 1961 muu perhe nauttii piknikistä puron rannalla, mutta 16-vuotias Laurel pujahtaa lapsuutensa puumajaan. Hän haaveilee pojasta nimeltä Billy, muutosta Lontooseen ja valoisasta tulevaisuudesta. Mutta ennen idyllisen iltapäivän päättymistä Laurel joutuu todistamaan järkyttävää rikosta, jonka näkeminen muuttaa kaiken, mitä hän on siihen asti tiennyt perheestään ja erityisesti rakastavasta äidistään Dorothysta.
Toki odotan tätä kirjaa. Hylätty puutarha ja Paluu Rivertoniin ihastuttivat minua. Kaukaiset hetket ei kohonnut edellisten tasolle.



Gard Sveen Pimeän sylissä (lokakuu)

Kun oslolaisesta asunnosta löytyy nuori prostituoitu henkihieverissä, rikostutkija Tommy Bergmann muistaa poliisiuransa alkuaikojen ahdistavimman näyn, nuoren Kristiane Thorstensenin karmeasti runnellun ruumiin. Kristiane oli joutunut Norjan rikoshistorian tunnetuimman sarjamurhaajan, opettaja Anders Raskin, uhriksi. Rask on kuitenkin istunut 90-luvulta asti psykiatrisessa vankisairaalassa.
Myös Kristianen äiti ahdistuu nuoren prostituoidun murhasta. Hänen on kuitenkin varjeltava omia salaisuuksiaan eikä hän ei voi kertoa totuutta kohtalokkaasta yöstä, jolloin oma tytär katosi.
Luin Sveenin Raskaat varjot ja päätin jatkaa kirjailijan seurassa. Raskaat varjot oli erilainen. Sen alku oli vahva. Tarina oli enemmän kuin rikosromaani.






Karisto

Virve Sammalkorpi Paflagonian perilliset






Sorbus koehneana helmipihlaja valkoiset marjat!



SAVUKEIDAS
Virginia Woolf Päiväkirja IV

Päiväkirjat ovat edenneet neljänteen osaan. Bloggasin osan kolme täällä.
Katsoitko ohjelman Bloombury group? Kirjoitin siitä täällä. Voit katsoa vielläkin, sillä netistä voit tilata DVD:n.
Anne Sexton Elä tai kuole Valitut runot


REUNA

Juha Mäntylä Milt

  
SILTALA

Helmi Kekkonen Vieraat (syyskuu).
Tämän luen varmuudella, sillä kirjailijan aiemmat teokset Suojaton ja Valinta ihastuttivat minua.



Klas Östergren Twist (syyskuu)




Anna-Lisa Amberg Piireissä - Ihmisiä ja ilmiöitä Mascha von Heirothin

(1871–1934) elämän varrelta

Markku Eskelinen Raukoilla rajoilla

Pèter Gàrdos 117 kirjettä (elokuu)




Agnete Friis –Lene Kaaberbøl Huomaavainen murhaaja (elokuu)

Pirkko Saisio Mies ja hänen asiansa

Aloitin Saision lukemisen Elämänmenosta siis kauan sitten.



Sorbus koehneana helmipihlaja valkoiset marjat!

TAMMI

Haruki Murakami Miehiä ilman naisia (syyskuu)

Hämmästyttävän kekseliääseen tapaansa Murakami kertoo kaipuusta ja himosta, unohtumattomista naisista ja tunteellisista miehistä.
Tarinassa Rakastunut Samsa kertoja muuttuu Gregor Samsaksi, totuttelee uuteen tottelemattomaan kehoonsa ja rakastuu kyttyräselkäiseen lukkoseppätyttöön. Šeherazadessa nainen kertoo kotiin suljetulle miehelle uskomattoman tarinan aina rakastelun jälkeen. Kinossa myyntimies irtisanoutuu avioeron jälkeen ja perustaa baarin eräälle Tokion sivukujalle. Asiakkaaksi tulee muiden muassa salaperäinen nainen, jolla on tupakanpolttamia ihossaan. Huikeassa tarinakokoelmassaan Murakami yhdistää nautinnollisesti surumielisyyden, huumorin ja fantasian.





Riitta Jalonen: Kirkkaus

Aistivoimainen tarina kirjailijasta ja kirjoittamisen pakosta.
"Kierrän kirjoituspaperin valmiiksi koneeseen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tulen kirjoittamaan. Kirja on kuitenkin jo sisälläni, on ollut kauan odottamassa oikeaa aikaa ja oikeaa paikkaa." Janetin kotitalossa on huone, jonne kuolleet pannaan odottamaan hautaamista. Siellä on maannut Janetin kaksi siskoa ja sinne on vaarassa päätyä myös Geordie-veli, jolla on kaatumatauti ja taipumus juoda liikaa.

Janetilla itsellään on kirkuvanpunainen tukka ja päässä häiritseviä ajatuksia. Mutta kun hän saa käteensä kynän ja eteensä paperia, kaikki muuttuu: maailmasta tulee hetkeksi kaunis ja ymmärrettävä.Olen lukenut Jaloselta aiemmin Todistaja Brigitin talossa, josta pidin kovasti. Tätä kirjaa odotan todella.





Joel Dicker Baltimoren sukuhaaran tragedia

Kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja paratiisiin luikertavasta käärmeestä. Dickerin varmaotteinen nuoruudenkuvaus viihdyttää jokaista lukijaa.Esikoisromaanillaan Totuus Harry Quebertin tapauksesta maailmanmenestykseen noussut Joël Dicker palaa uudessa kirjassaan kirjailija Marcus Goldmanin nuoruuteen. Poikaiässä Marcus ihailee suuresti rikkaita serkkujaan, Baltimoren sukuhaaran Goldmaneja. Baltimoressa ja perheen kesäasunnolla vietetyt ajat kangastelevat kultaisina hänen mielessään. Mutta kaikki ei ollut kultaa mikä kiiltää, ja nyt Marcus palaa nuoruuteensa ja kysyy: mitä todella tapahtui? Mikä johti Draamaan, joka tuhosi kaiken?




TEOS
Hannele Mikaela Taivassalo In Transit


Kirje Buddhalle




Sorbus koehneana helmipihlaja valkoiset marjat!


                                                                              

12 kommenttia:

  1. Syksy on täynnä ihanaa ja mielenkiintoista luettavaa. Kiitos kun herättelit jo aiemmin... Komisario Bordellin pyysin ja jotain muutakin. Blogini on sen verran uusi, etten tiedä kuinka paljon saan :)

    Helmipihlajaa on pakko kommentoida, on se niin ihana. Pensaani jäi uuden autotallin alle - ei voitu siirtää. Mutta se jatkaa elämäänsä ja marjookin vartettuna kotipihlajaan. Ihan ite vartoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän syksystä, rakastan sen värejä ja hedelmyksiä. En sano elokuun lopussa heippa puutarha. Tämä lista on ollut minulla pidemmän aikaa tuolla yläpalkissa. Olen pyytänyt a-kappaleet, joista olen kiinnostunut ja luen sen mukaan, mitä saan.

      Minulla on helmipihlajia hmm kolme, minua pihlajat kiehtovat vaahteroiden tavoin. Hyvä sinä, taidot on hyvä hallita. Ajattele, jos minäkin saisin sen valkoisen horsman, olen täysin hurmaantunut siihen jo ajatuksena.

      Voi kun saisit tuon Bordellin. En voinut spoilata, mutta laitoin sen Facebookin kummallekin sivulle, siis omalle ja kirjablogin. Osoitin sen mun kissakamuille...

      Jatkoin omalaatuista kuvausessiotani... turistien keskellä japanilaisessa puutarhassa ja vanhassa kaupungissa. Voi nolo.

      Poista
    2. Bordelli on tulossa kyllä :) Jaa kattikin siinä... Käyn facebookissa nykyään varsin harvoin.
      Olipahan turisteilla pällisteltävää :)

      Poista
    3. Hyvä. Face on alusta lähtien liittynyt katteihin, jopa oma Avatar on Reishi ja se pännii muissa yhteyksissä. Jos vaihtaisin kuvaani, niin voisin sulkea sen, koska se veisi kaiken pohjan.

      Turistien iloksi. Voitko kuvitella, mitä ne tekevät... Kuvaavat kirjoja puistossa.

      Poista
  2. Oho, on siinä meillä syksyksi työsarkaa :) Monia samoja odotamme; Tytöt, Sumu, Pimeän sylissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, nämä ovat virikkeitä, joista luen jotakin. Itse keskityn tiettyihin sarjoihin, joita kevennän välipaloilla. Sumu kiinnostaa kovasti. Kaipaan yhä edelleen sitä oikein kunnon dekkaria.

      Poista
  3. Onpa kaunis kansikuva tuossa Lumi teoksessa. Kaikista eniten odotan Tiranan sydäntä. Itämeren Auri ja Tytöt, siinä Top3 minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailin tuota samaa kantta. Myös Mortonin kansi houkuttelee minua. Tytöt, Vieraat, 117 kirjettä, Kirkkaus ja Professori ja taloudenhoitaja kiinnostavat kovasti.

      Poista
  4. Hyvä, monipuolinen listaus. Nyt syksyllä on tulossa niin monia kiinnostavia kirjoja, että tekisi mieli ottaa lukulomaa töistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain on nipistettävä aikaa. Luen matkat ahkerasti, luen sängyssä uneen ja viikonloput. Minulla on yksinäisiä iltoja ja viikonloppuja, kun puolisoni vetää sienikursseja.
      Kirjasyksy on minun makuuni.

      Poista
  5. Kiinnostava ja kiva lista. Paljon samoja, joita itse odotan - mutta oma listani lisääntyi vielä parilla tästä sun listasta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän hieman karsia näistä. Huomasin, että en käynyt kuin osan listoja läpi, suosin paperisia katalogeja ja pitkin hampain selaan nettitiedostoja.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!