Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (toim.) Keltaiset esseet

Heta Pyrhönen, Sanna Nyqvist & Päivi Koivisto (toim.) Keltaiset esseet

Tammi 2016. Kustantajalta. Kiitoksin. 

Heta Pyrhösen, Sanna Nyqvistin ja Päivi Koiviston toimittaman teoksen Keltaiset esseet  Keltainen kirjasto tutkijan silmin tekstit perustuvat lähes kaikki luentosarjaan, jonka Helsingin yliopiston tohtoriopiskelijat pitivät keväällä 2015.  Luentosarja oli osa Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlia. Kukin opiskelija luennoi valitsemastaan Keltaisen kirjaston teoksesta väitöstutkimuksensa kysymyksenasettelun tai lähestymistavan näkökulmasta. Poikkeuksena on Päivi Koiviston essee, joka kirjoitettiin jälkikäteen täydentämään Keltaisen kirjaston uudempien teosten osuutta.

Lukija saa esseistä enemmän irti, jos hänellä on oma lukupohja kuhunkin esiteltyyn teokseen.  Huomasin, että olisin toivonut olleeni tutumpi useampien esiteltyjen kirjojen kanssa. Tutkijoiden kirjoittamat kirjallisuustieteelliset esseet ovat mielenkiintoisia, mutta tieteellisten tekstien taso paikoin haastava. Toisaalta olen orientoitunut tieteelliseen tekstiin, mutta omalla tieteenalallani.

Maailman kirjallisuus

Esseet kertovat parhaista kirjoista, maailman kirjallisuudesta, mitä ihmeen määritelmää sitten halutaankin käyttää. Teoksen alussa on Heta Pyrhösen vahva aloitusessee maailmankirjallisuudesta. Se on johdatus tuon vaikean määritelmän sisään. Maailmankirjallisuudeksi voidaan lukea kaikki julkaistu kaunokirjallisuus tai sen voidaan nähdä koostuvan valikoidusta joukosta teoksia. Hahmotamme maailmankirjallisuutta erilailla kuin aiemmin. Esimerkiksi Jhumpa Lahirin ja Yiyun Lin teokset eivät rajoitu tietyn kansallisvaltion kirjallisuudeksi. Blogiaikanani olen lukenut Lahirin Tulvaniityn ja Lin Yksinäisyyttä kalliimpaa. Kumpikin kirjoittaa myös englanniksi kirjansa. Muuttunut maailmantilanne vaikuttaa myös kirjailijakuvaan. Maailmankirjallisuus koettelee lukijaa, kuinka tämä kykenee kohtaamaan tutusta poikkeavaa palauttamatta sitä välittömästi tavanomaisiin viitekehyksiin. Hermann Hesse näki sen etuoikeutettuna itsekasvatuksen väylänä lukijan tiellä kohti monikielistä ja kosmopolista itseyttä. Keltainen kirjasto toimii merkittävänä väylänä kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa.

Nykypäivän lukijat voivat katsella julkaisulistoja ja huomata joidenkin kirjailijoiden osakkeiden laskeneen dramaattisesti, kun taas toisten tähti on ehkä yllättävästi noussut vuosien saatossa. Valitsijoiden hyvää kirjallista vainua osoittaa se, että sarjan kirjailijoiden joukkoon mahtuu 28 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanutta.

Suosikit

Mitään selvää inhokkia en tunnusta sarjasta, mutta monta rakasta teosta omistan. Kirjailijoiden kautta katsottuna kirjaisin minulle tärkeimpinä ylös Mark Helprinin Talvinen tarina, Bruce Chatwinin Erottamattomat, Sarah Watersin Vieras kartanossa, Jayne Anne Philipsin Äidin aika, John Irvingin Viimeinen yö Twisted Riverillä, Amos Ozin Älä kysy yöltä, Ann-Marie Macdonaldin Linnuntietä, Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon, Haruki Murakamin Norwegian wood. Ihan, ihan äskettäin (huom. luin kolmanteen klassikkohaasteeseen Jack Kerouacin Matkalla ja en voinut välttää tuota lauseen aloitusta), siis näin, näin luin L. P. Hartleyn kirjan Sananviejä ja katsoin Sanansaattaja elokuvan. Tuo oli elämys niin kirjana kuin elokuvana. Alusta loppuun. En voinut vastusta tuon kuvan liittämistä tekstiini. Saatoin tuntea, kuinka Keltainen kirjasto kätkee vielä paljon lukemattomia aarteita. Keltainen kirjasto on runsaudensarvi. Sananviejä lumosi minut!
Mitä kaikkea olenkin ohittanut?

Jack Hollington and Jim Broadbent as Leo  Photo: BBC

 Hartleyn teos Sanansaattaja alkaa sanoilla: “Menneisyys on vieras maa, siellä asiat tehdään toisin.” 

Onko edes mahdollista sanoa jotain Keltaisen kirjaston kirjaa inhokiksi? Vai vaihteleeko se aina lukijan mukaan? Ajattelen itseäni, kuinka olen ohittanut jonkun kirjailijan esimerkiksi Umberto Econ. Hänhän ei ole tässä sarjassa, mutta en vain saa häneen makua. Keltaisessa kirjastossa olin ajatellut, että en tule lukemaan Aleksandr Solzenitsyn Syöpäosastoa. Omistan joitakin hänen kirjoja. Viime keväänä ärsyynnyin eräänä iltana (huom. tästä seurasi valvottu yö), niin hermostuin tosissani siihen,  että me lainaamme Syöpäosastosta yhden lauseen ilman, että sitä on edes tarkistettu lähteestä. Me on tuossa kollektiivi, eikä se liity mitenkään kaunokirjallisuuteen. Löysin saman litanian monelta taholta, mutta minä halusin löytää alkuperäisen tekstin (suomennoksen), sanotaanko siinä lajinimi, vaikutus jne. Otin kirjan käteeni ja lähdin lukemaan. Luin lähes sata sivua, kunnes löysin etsimäni kohdan. Siinä sitten havahduin, että kirja oli aivan luettava, mutta ennakkoluuloinen asenteeni oli pitänyt sen lukemattomana.

Keltaiset kirjailijat 

En lähde referoimaan esiteltyjä teoksia, sillä siinä ei olisi mitään mieltä. Teoksessa ovat esillä muun muassa William Faulkner, Kazuo Ishiguro, Paul Auster, Peter Høeg, Jhumpa Lahiri, Don DeLillo, joilta kaikilta olen lukenut vähintään yhden teoksen, Ishigurolta ja Phillipsiltä neljä ja näitäkin enemmän mm. Paul Austerilta,  John Steinbeckilta, Amos Ozilta ja John Irvingiltä.

Esseet puhuttavat lukijaa

Esseet luotaavat teoksiin ja hengästyttävät lukijan. Tämän takia esiteltyjen kirjojen maailma avautuisi luettuna laajemmin. Tutkijat nostavat teksteissään mielenkiintoisia kysymyksiä pohdittavaksi. Kumpi Alice Munron omaan elämään pohjautuvissa teoksissa on tärkeämpää: tosiasiat vai tunteiden totuus? Miksi Toni Morrisonin Sinisimmistä silmistä tuli kielletty kirja? Miten luotettava kertoja on Kazuo Ishiguron kirjan Pitkän päivän illan hovimestari Stevens? Onko Paul Austerin Illuusioiden kirja Davidin ja Hectorin selviytymistarina? Mitä merkityksiä tieteellä ja tutkijoilla on Peter Høegin tuotannossa? 

Teoksen lopussa on kääntäjä Helene Bützowin haastattelu. Näitä teokseen olisi voinut sisällyttää muutaman enemmän.

Kääntäjä ei ole vapaa improvisoimaan teemasta kuin jazzmuusikko, mutta silti kääntäjä on oman alansa luova taiteilija. Myös neuleita tehdään usein mallin mukaan. Kutojan taidosta on kiinni, onko lopputulos kopiointia vai luovaa työtä.

Lisäksi lopussa on listattuna Keltainen kirjaston vuodet 1954–2015 (numerot 1-467). Keltaiset esseet on korkeatasoinen tekstikokoelma, jonka seurassa aion viihtyä pidempään.