Nele Neuhaus Lumikin on kuoltava

Nele Neuhaus Lumikin on kuoltava

Alkuperäisteos Schneewittchen muss sterben

Suomennos Veera Kaski

WSOY 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Cornelia ”Nele” Neuhaus on Saksan tämän hetken myydyimpiä rikoskirjailijoita. Hän kirjoittaa myös viihderomaaneja nimellä Nele Löwenberg sekä nuorten hevosromaaneja.

Lumikin on kuoltava on neljäs osa Hofheimin poliisin väkivaltarikosyksiköstä kertovasta dekkarisarjasta, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Keskeisissä tehtävissä ovat rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen pomonsa rikospoliisin väkivaltarikosyksikön johtaja Oliver von Bodenstein.  Tapahtumien miljöönä on  Altenhaimin pieni saksalainen kylä Frankfurtin liepeillä.

Neljännestä osasta aloittaminen tuo  lukijalle hieman totuttautumista. Päähenkilöiden kuvaukset ja ihmissuhteet jatkuvat, joten taustojen tunteminen alusta lähtien olisi helpottanut lukemista. Dekkarin voi toki lukea itsenäisenä, mutta väkivaltarikosyksikön tutkijat ilmaantuvat ’vanhoina tuttuina’, ja lukijan oletetaan tunnistavan heidät entuudestaan.

Tarinan alussa Tobias Sartorius on vapautunut juuri vankilasta istuttuaan kymmenen vuotta ja hän palaa kotikyläänsä ja kotitaloonsa:

…piha oli täysin hunningolla. Tobiaksen katse vaelsi romuissa, rikkinäisissä huonekaluissa ja jätteissä, joita oli piittaamattomasti viskelty kasoihin sinne tänne. Katos oli puoliksi  romahtanut, villiviini kuihtunut. Kukaan ei ollut haravoinut varisseita lehtiä kastanjan alta, roskatynnyriä ei näemmä viikkokausiin ollut nostettu kadunvarteen tyhjennystä varten…

Tobias tuomittiin nuorisovankilaan kahden seitsemäntoistavuotiaan tytön murhasta, joiden ruumiita ei ole koskaan löydetty. Palatessaan takaisin hän huomaa, miten  ’murhaajaa’ ja jopa hänen vanhempiaan on kohdeltu. Kyläläiset ovat hylänneet heidät ja Tobiaksen vanhemmat ovat eronneet ja äiti muuttanut pois Altenhaimista. Tobias ei ole tervetullut takaisin ja kostonhaluiset kyläläiset pitävät yhtä. He eivät halua palata kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin. Sen sijaan he alkavat vainota ja uhkailla Tobiasta.

Tobiaksen kotitalon naapurissa on kylää hallitsevan Claudius Terlindenin ’huvila’. Terlinden dominoi kylää omistamalla miltei kaiken, joten kaikki ovat riippuvuussuhteessa häneen. Hänellä on Tobiaksen ikäiset kaksospojat Lars ja Thies, joista Lars oli Tobiaksen paras kaveri. Thies on sisäänpäin sulkeutunut autisti, joka ei puhu kenenkään kanssa.

Vähän ennen Tobiaksen vapautumista kylään muuttaa isänsä luokse seitsemäntoistavuotias Amelie, joka on äitinsä luona joutunut huonoille teille.

Hän oli tottunut siihen, ettei Thies oikeastaan koskaan vastannut. Thies oli idiootti, niin kaikki sanoivat, ei osannut puhua, kylähullu. Mutta ei se ollut totta. Thies ei todellakaan ollut tyhmä, se oli vain… erilainen. Ameliekin oli erilainen. … Käytöshäiriöinen tytär, jolla oli rikosrekisteri, jonka kasvoja koristi neljänneskilo metallia, jonka kaapissa oli vain mustia vaatteita.

Yllättäen Amelie ja Thies tulevat hyvin toimeen ja Thies puhuu vain Amelien kanssa. Vähitellen Amelielle paljastuu koko kylän karmea tarina. Amelie katoaa ja Tobiasta aletaan epäillä uudesta surmatyöstä.

Autistinen Thies on oikeastaan koko kirjan tärkein henkilö. Autistithan voivat olla käytöshäiriöisiä, mutta yhtä hyvin myös ahkeria ja säntillisiä. Joillain heistä on uskomaton näkömuisti: he voivat oppia aikataulujen vuorot ulkoa ja he pystyvät kirjoittamaan virheetöntä tekstiä. Omasta kokemuksesta olen nähnyt suoritteena botaanista tekstiä, joissa oudot lattarit kirjautuvat oikein.

Neuhaus punoo uskomattoman juoniverkon, johon liittyy lukematon määrä ihmisiä eli käytännössä koko kylä.   Kylmiltään nimien ja juonenkäänteiden määrä on ylitsepursuavaisen runsas ja monimutkainen.  Toisaalta joitakin kohtia paisutellaan ja niihin palataan liikaa. Lukujen sisällä on lyhyitä paloja tähdellä eriteltyinä ja juonta seurataan usealla taholla samanaikaisesti. Lukijalta vaaditaan tarkkaavaisuutta ja muistamista, että pystyy hahmottamaan tarinan kulun. Juoni punoutuu jatkuvasti monimutkaisemmaksi ja uudet juoneenkäänteet hämäävät lukijaa juuri, kun hän luulee olevansa jostain selvillä tai tietävänsä kuka on syyllinen.

Saksalainen dekkari ei ole minulle ennestään tuttu, joten saksalainen puhuttelutapa vaatii tottumista. 

Kaiken kaikkiaan juoni on koukuttava ja mukaansatempaava.  Suljetun kyläyhteisön tapahtumamiljöö on aina toimiva ja erityinen suosikkini. Lukisin mielelläni lisää Pian ja von Bondesteinin selvityksiä. Alkajaisiksi kolme edeltävää osaa saisi suomentua pian. Lumikin on kuoltava on viihdyttävä ja älykäs rikosromaani.

Blogeissa toisaalla:Kirjakaapin kummitus, Kirjakirppu ja Hurja Hassu Lukija