James Joyce Kirjeitä taiteilijatovereille ja Kamarimusiikkia

James Joyce  Dublinilaisia

Alkuteos Dubliners 1914
Suomentaja Heikki Salojärvi

Basam Books 2012. Kotikirjasto.

James Joyce (1882–1941) oli irlantilainen kirjailija ja runoilija, jonka tunnetuimpia teoksia ovat novellikokoelma Dublinilaisia sekä romaanit Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta, Odysseus ja Finnegans Wake (ei suomennettu).

Tarkoitukseni ei ole esitellä Joycen teosta Dublinilaisia. Se kulkee nyt tässä vain tukena mukana. Teoksen novellit ovat lyhyitä, yllättävän lyhyitä ja ennen kaikkea yllättävän helppoja. En ole varmasti ainoa, joka on mieltänyt kirjailijan vaikeaksi ja varmasti aivan perustellusti muutaman teoksen takia. Nykylukija hämmentyy Joycen novelleista, koska ne eivät ole sopimattomia ja niiden kielikin on kesyä. Novellien juonenkäänteet ovat vähäisiä ja tarinan loputkin hieman tupsahtavia.  Ne kuvaavat dublinilaisten arkea, elämää 1900-luvun alussa, elettyjä hetkiä hyvin koruttomasti, miehiä, naisia, lapsia sekä katolisuutta. Novellin luettuaan tulee hieman epävarma olo, ohitinko jotain olennaista, ymmärsinkö tarinan?  Tuo tunne syntyy siitä, että novelli ei lopu tai pääty. Se on palanen jostain hetkestä tai tapahtumasta.

Kokoelman novellit ovat: Sisaret (s. 15), Kohtaaminen (s. 25), Arabia (s. 35), Eveline (s. 42), Kilpa-ajojen jälkeen (s. 48), Kaksi liehakkoa (s. 56), Täysihoitola (s. 69), Pieni pilvi (s. 78), Vastineet (s. 95), Savea (s. 108), Surullinen tapaus (s. 116), Murattipäivä komitean istuntohuoneessa (s. 128), Äiti (s. 147), Armo (s. 162) ja Kuolleet (s. 189). Laitoin nuo sivut mukaan hahmottamaan novellien pituuksia. 

Dublinilaisia valmistui vuonna 1907, mutta julkaistiin vasta 1914. Teos julkaistiin Pentti Saarikosken suomentamana Tammen Keltaisessa kirjastossa vuonna 1965. Tässä yhteydessä nojaan Heikki Salojärven suomennokseen vuodelta 2012 esimerkiksi novellien sivuissa.  Kokoelmaan sisältyvästä novellista Kuolleet on John Huston ohjannut elokuvan, mutta en löydä sitä esim. Helmetistä.

James Joyce: Kirjeitä taiteilijatovereille

Suomentaja: Ville-Juhani Sutinen
Savukeidas 2013. Kustantajalta. Kiitoksin.

Olen lukenut joitakin kirjeromaaneja, mutta vain muutamia kirjeenvaihdosta koostuvia teoksia. Jätän mainitsematta teokset, jotka ovat fiktiivisiä kaunokirjallisia teoksia. Itselleni tutuimmat kirjeenvaihtoa käsittelevät teokset lienevät Simone de Beauvoirin ja Jean Paul Sartren keskinäiset kirjeet, Kirjoittamisen aika Eeva-Liisa Mannerin kirjeitä 1963–1969 (toimittanut Tuula Hökkö) sekä Rakas vanha trubaduuri George Sandin ja Gustave Flaubertin kirjeenvaihtoa vuosilta 1863–1876 (toimittanut ja suomentanut Eila Kostamo). Yksi paksuimmista kirjoistani lienee Albert Edelfeltin kirjekokoelma äidilleen 1873-1901 (toimittanut Anna Kortelainen, suomentanut Sirpa Kähkönen).

Kirjeitä taiteilijatovereille sisältää nimensä mukaisesti kirjeitä ystäville ja kustannustoimittajille. Mistä ne kertovat? Dublinilaisia avautuu kirjeiden avulla erilaiseksi, kun ymmärtää, kuinka vaikeaa kirjan novellien matka oli päästä julkaistuiksi.  Kustantajat lupasivat ja perääntyivät, he vaativat tekstiin muutoksia, silottelua, poistoja ja siistimistä. 

Taiteilijatovereille ja kustantajille lähettämissään kirjeissä Joyce on oma itsensä.  Kirjeiden ajankohdat ajoittuvat nuoruudesta vanhuuteen.  Kirjeistä paljastuu kirjailijan oma tahto, peräänantamaton mies, joka loi 1900-luvun tärkeimmät teokset kärsien taloudellisista vaikeuksista. Kirjeiden saajien nimet häikäisevät tänäänkin, sillä kirjeitä kulki muun muassa T. S. Eliotille, Ezra Poundille ja W. B. Yeatsille. Toisaalta ensimmäisessä kirjeessä Joyce on nuori kirjailijanalku, joka lähettää ihailijapostia Henrik Ibsenille vuonna 1901. 

Kirjeet valottavat samalla Dublinilaisten ja Odysseuksen syntyä ja niiden vaiheita julkaistuiksi kirjoiksi.  Kirjeiden aihepiirinä on raha, kustantajien kanssa käydyt neuvottelut, tekstien muutosvaatimukset ja toisaalta Joycen väsymätön sinnikkyys tekstiinsä. Hän neuvottelee ja tasapainottelee niin kustantajan ja painajan määräysten välissä.  Joycesta kuvastuu hänen vahva näkemys työstään, josta esimerkkinä ovat kirjeet niin Grant Richardsille kuin Joycen mesenaatille, toimittaja Harriet Shaw Weaverille. Weaverille osoitetut kirjeet käsittelevät kirjallisten töiden lisäksi myös Joycen yksityiselämää, sairauksia ja varattomuutta.

Teoksen nimi on Dublinilaisia. Jotakuinkin kymmenen kuukautta myöhemmin hän kirjoitti minulle ja pyysi minua jättämään pois yhden tarinoista sekä joitain katkelmia muista kertomuksista. Sain kuulla, että herra Richardsin painaja ei suostunut latomaan niitä. Kieltäydyin tekemästä kumpaakaan ja ryhdyin yli kolmen kuukauden mittaiseen kirjeenvaihtoon herra Richardsin kanssa asian tiimoilta.

Tämän päivän lukijan on vaikea mieltää novellien kohtaamaa vastarintaa. Kirjeissä nousevat esiin muun muassa seuraavat novellit: Vastineet, Kaksi liehakkoa, Murattipäivä komitean istuntohuoneessa ja Täysihoitola. Sanassa helvetti on ajalle liikaa, joten vaatimuksena on sanan muuttaminen tai poistaminen. Joyce on joissakin tapauksissa sopeutuvainen ja joissakin ei. Helvetistä hän on valmis luopumaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.

Olen tullut siihen johtopäätökseen, etten voi kirjoittaa mitään loukkaamatta muita… Irlantilainen pappi taas hyökkäsi Sisarten kimppuun ja hänen maanmiehensä majatalonpitäjä ei hyväksyisi Täysihoitolaa. Älkää herran tähden salliko painajan kuvitella, että hän voisi omia oikeudet kaikkeen haukkumiseen.

Kirjeiden merkittävä anti nykylukijalle on ymmärtää, minkälaisissa olosuhteissa Joycen tuotanto on syntynyt. Meillä Dublinilaisia ja Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta ja Odysseus ovat tänä päivänä kirjahyllyssä, osa jopa eri suomennoksina.  Tämän takia Virginia Woolfin päiväkirjat kiehtovat, koska niiden aikana hänen teoksia kirjoitetaan, julkaistaan ja luetaan niiden saamasta aikalaisvastaanotosta.  Woolf luki kritiikkejä aikanaan jännittyneenä, mutta me tiedämme, kuinka arvostettu kirjailijasta hänestä tuli. Woolfin asema kirjailijana on tänä päivänä aivan erilainen kuin  omana aikanaan. Joycen kirjeiden lopussa on Ville-Juhani Sutisen laatima osuus Selityksiä ja taustoja.

James Joyce: Kamarimusiikkia

Alkuteos Chamber Music, 1907
Suomentaja Ville-Juhani Sutinen
Savukeidas 2012. Kustantajalta. Kiitoksin.

Kamarimusiikkia on rakkausrunokokoelma. Rakkauden kohteena on pääosin Nora Barnacle.  Joyce jätti Dublinin jo varhain ja hän lähti reissuun Nora Barnaclen kanssa. Heidän rakkaustarinansa kesti Joycen kuolemaan asti myrskyistä huolimatta. Kuitenkaan kaikki runot eivät ole kirjoitettu Noralle, sillä osa runoista syntyi ja julkaistiin jo ennen parin kohtaamista.  

Kamarimusiikkia ilmestyi vuonna 1907 kirjailijan ollessa kahdenkymmenenviiden. Sutinen mainitsee kirjan teemoiksi rakkauden ja musiikin.  Joyce oli myös lahjakas laulaja, ja hän oli harkinnut musiikkiin perustuvaa uraakin.

Minua kiinnostaa Brenda Maddoxin teos Nora ja James Joyce - erottamattomat, joka asustelee jo kirjahyllyssäni. Taiteilijan omakuva nuoruuden vuosilta olen lukenut kauan sitten, mutta nyt hankin toisen suomennoksen. Joycen kirjeitä Noralleen ”Pyhä, rivo rakkaus” on myös suomennettu.

Hän on kadottanut kunniansa,

eikä ole löytänyt sielua seurakseen,

ja joukossa halveksivien vihollistensa

hän nojaa kunniaan muinaiseen.

Tuon korkea-arvoisen, naimattoman

ainoa seura on rakkauden – oman.

…

Rakkaus saapui aikana menneenä,

kun joku arkana iltahämyssä soitti,

ja toinen seisoi peloissaan vierellä

sillä aluksi pelko rakkauden voitti.

Olimme vakavia ja mennyttä onkin

 suloinen hetkien rakkauden aika.

Tervetuloa luoksemme viimeinkin

pitkin teitä joita saamme kulkea.