Sivut

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Erica Jong Elä ja uneksi



Erica Jong on (1942) yhdysvaltalainen kirjailija, joka kirjoittaa jälleen rohkeasti rakastamisesta, vanhenemisesta ja kuolemisesta. Hänen läpimurtoteoksensa Lennä ja uneksi (Fear of Flying, 1973) ilmestyi myös suomeksi vuonna 1976. Luin teoksen ehkä noin kymmenen vuotta kirjan ilmestymisestä. Neljäkymmentä vuotta sitten kirja oli tabuaiheesta, sillä se mullisti naisten ajatukset rakkaudesta, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Kirjassa nuori amerikkalainen Isadora Wing lähtee kongressimatkalle psykiatrimiehensä Bennetin kanssa Wieniin. Isadora kohtaa elävän ja säädyttömän Adrian Goodloven, jonka myötä tylsä aviomies unohtuu. Ei tuosta enempää, sillä se ei ole blogitekstini aihe.

Isadora ja minä olemme olleet ystäviä iät ja ajat. Tapasimme erään elokuvan yhteydessä, jota ei lopulta tehty. Me jopa raitistuimme yhdessä. Ja sain häneltä moraalista tukea milloin vain pyysin. Pidin häntä ikibestiksenäni, alter egonani. Nyt tarvitsisin häntä todella.

Hieman Jongin teoksen jälkeen Marilyn French julkaisi feministinen esikoisromaaninsa Naisten huone (The Women’s Room) 1977. Marilyn French oli lukenut nainen. Hän väitteli Harvardin yliopistossa James Joycesta vuonna 1972. Samaa naisen vapautumista kuvaa myös Rona Jaffe kirjoissaan Neljä naista, Luokkakokous ja Luokkakokouksen jälkeen, mutta astetta hieman hömpempänä.

Lennä ja uneksi näki päivänvalonsa hyvin erilaisessa maailmassa. Se herätti kohua ja hämmennystä julistaessaan seksuaalista vapautumista. Tänä päivänä edes E. L. Jamesin Fifty Shades ei hämmennä meitä. Jaffe herätti kotirouvat tarttumaan elämäänsä, opiskelemaan, irtautumaan ja vapautumaan. Tänäkin päivänä eräs nainen tavoittelee maailman mahtavinta lasikattoa.

Elä ja uneksi  tarinassa Vanessa Wonderman on ikääntynyt näyttelijä, jonka tarinaa kuljetaan vuoden verran. Hän kantaa huolta jo ikääntyneistä vanhemmistaan, joiden lähtö on jo likellä. Vanessa meni naimisiin neljänkymmenenviiden vuoden iässä puolison ollessa kuusikymmentäviisi. Nyt viisitoista myöhemmin kumpikaan ei ole nuortunut.

Asher sairastaa Vanessan vanhempien ohessa, joten Vanessa istuu vuoroin vanhempiensa ja vuoroin miehensä sairasvuoteen vierellä. Tuntuu, että hänenkin elämä alkaa lipua jo ohi. Kuolinilmoitusten syntymävuodet lähenevät yhä enemmässä määrin omaa, kun kilpailijat, ystävät ja tutut menehtyvät. Vanessan vanhempien elämä on kaukana tavallisesta, sillä elävät etuoikeutettua elämää kotioloissa hoitajineen.

Emme voi osata kuvitella kuolemaa, koska emme osaa kuvitella yksilön tietoisuuden häviämistä. Minä luulin etsiväni rakkautta, mutta uudelleen syntymää minä todellisuudessa etsin. Tahdoin kääntää ajan ympäri ja tulla uudelleen nuoreksi – tietäen kaiken minkä tiedän nyt.
Elä ja uneksi on kesy, huolimatta siitä, että Vanessa asioi zipless.com – netissä toimivassa seksipalvelussa. Miten käy Vanessan seikkailunjanon vieraassa hotellihuoneessa? Onko Vanessa kuitenkaan valmis kokeilemaan mitä tahansa? Seksi on mukana tarinan ohessa, hyvin mietona, laimeana ja riemuttomana.

Jos koit liikaa ensimmäisessä kirjassa, niin tämä on hyvin rauhallinen siihen verrattuna. Nyt keskiössä on halukas,  kuusikymppinen nainen, joka pohtii ikääntymisen kulttuuria. Vanessa panikoi vanhenemista, mutta toisaalta hän lähestyy hyvinkin rohkeasti vanhempiensa loppua, joka ei ole hajuton tai eritteetön. Onko Intian Goa vastaus, kun nainen menettää isänsä, äitinsä, koiransa ja melkein miehenkin? Ainakin Jongilla on tarjolla lämpöä, huumoria ja rehellisyyttä tässä kirjassa. Kaikilla meillä on elämä elettävänä ja uneksittavana.


Erica Jong Elä ja uneksi
Alkuperäisteos Fear of Dying, 2015
Suomentaja Jaana Kapari-Jatta
S & S 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

2 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoitit tästä kirjasta. Tämän perusteella voisin lukea kirjan.
    Vanheneminen on herkkä aihe, samoin ne muutokset, jotka jokainen kokee eri tavalla.
    Olen ihaillen seurannut Aira Samulinia, joka täyttää ensi vuonna 90 ja minusta tuntuu, että tanssijalka nousee vielä vuodenkin päästä todella kauniisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tämä kannattaa lukea. Ehkä en ole lukenut aivan näin suoraa kuvausta. Tämä on hyvä kirja. Aiheestaan huolimatta tämä ei masenna tai tee surulliseksi. Jong hyödyntää huumoria sopivasti ja älykkäästi. Niinpä. Aira S. on huikea.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!