Sivut

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sunnuntainen Porvoo



Sunnuntain riemua, älä pelkää, tämä ei pelkkä kuvakimara.
Sunnuntai oli kylmä talvipäivä, mutta aurinko toi riemun. Ihmisiä oli kaikkialla. Tiedät varmasti, kuinka inhoan lunta, mutta auringon voima saa minutkin riemuitsemaan, sillä valkoinen mönjä häipyy. Toivottavasti pian. Hush hush. 
Kiersimme sunnuntaina Porvoota eli tässä kuvia. Kun näitä paikkoja tarkastelee hieman tarkemmin, niin näissä on todella paljon historiaa läsnä. 

Vanha Porvoo

Näkymä vanhalta sillalta vanhaan kaupunkiin.









Kirkonmäki

Kirkko hallitsi ennen maisemia muuallakin. Matkalaiset hahmottivat kirkon jo kaukaa. Niin täälläkin. Porvoon keskiaikainen kivikirkko on yhä upea.






Porvoon vanha silta






Linnanmäki
häämöttää puiden takana.



Turistien rakastamat punaiset ranta-aitat sijaitsevat Porvoonjoen itärannalla.







älle teki ihmisten mieli. Kuhastajia oli mielin määrin.
 







Maari

Maarinlahti oli ennen vanhaan merkittävä muinaissatama. Sunnuntaina siellä aisti menneen ajan, sillä ihmisiä parveili ympäriinsä kuin entisaikaan. Maari on ollut satoja vuosia vesikasvien runsaudensarvi.








Linnanmäki

Ihmiset laskivat mäkeä Linnanmäeltä. Linnavuori on mahtipaikka menneiltä ajoilta.  Linnanmäki on yksi Suomen suurimmista muinaislinnoituksista ja Pikku Linnanmäellä on rautakautinen kalmisto. Alueen kedot ovat hienoja. Maarin menneisyys on jättänyt jälkeensä, sillä  laivojen mukana kulkeutui vanhoja mauste- ja lääkekasveja. Nämä lajit kertovat menneisyyden ihmisen elämästä ja edustavat elävää kulttuuriperintöä.
 










Näsinmäki vaikuttaa vain rinteeltä, mutta sekin kätkee paljon sisälleen. Mäen laella on hautausmaa. Se on vanhimpia erillisiä hautausmaita, joita alettiin perustaa erilleen kirkosta. Kirkonmäellä ei ollut tilaa. Ihmiset kokivat eron vainajiin, kun näitä ei haudattu enää lattian alle. Seuraava ero oli erilliset hautausmaat. Näihin rinteisiin kätkeytyy myös ruttohautausmaa. Ei niin ihmeellinen habitaatti, mutta niin vain minulle esiteltiin tuolla elämänpinna eli harsulemmikki.
 





 Ruskis ja Sikosaari
Ruskis on linnustonsuojelualue Sikosaaren vieressä. Kummassakin paikassa on lintutorni. Ihmisiä parveili täälläkin kiikareiden ja kameroiden kanssa ja jokaisen huulilla sama vieno toive nähdä viiksitimali.






Tämä paikka on turistien suosima, sillä monena kesänä ylämaankarja on laiduntanut rantaruovikkoa. Upeat joutsenet ilahduttavat myös kulkijaa. 
 






8 kommenttia:

  1. Olen käynyt yhden kerran Porvoossa ja ihastuin vanhaan kaupunkiin, Kirkkoon, luontoon , jokeen ja ihmisten ystävällisyyteen. Aivan kuin olisi tullut kotikaupunkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasitko kirkkosalin ykssarvisen(maalaus), en muista kuvanneeni sitä muualla, vaikka olen nuo keskiaikaiset kivikirkot kuvannut ja kulkenut.

      Sunnuntai oli tosi kaunis, jopa minä näin lumessa jotain kivaa. Ihmiset olivat hullaantuneet auringosta, kaikkialla oli ihmisiä. Olisi se viiksitimalin näkeminenkin ollut kivaa. Ei se voi kuitenkaan olla yhtä hieno kuin kuukkeli

      Poista
  2. Kiinnostavaa tutustua Porvooseen kuviese kautta.
    Ihmisiä näyttää olevan paljon liikkeellä, ei ihme, kun talvipäivä näyttää noin heleältä.
    Kyllä lumi on sentään talvella ihan passelia, vaikkei joku siitä tykkääkään, kuten olen ymmärtävinäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän se on kylmyyden inhoa ja palelua. Sitä patsi ajeltiin joskus Norjassa siis ihan, ihan pohjoisessa työkeikalla ja mietittiin että täällähän olisi ihana elää. Toisaalta uskon vahvasti, että minua ei ole tarkoitettu tänne. Erehdys. Toisaalta en kulje keskitietä, että joko pohjoiseen tai etelään, mutta ei ikinä keskiseen Suomeen eli meri pitää olla. Että ihan oikein sinä tulkitset minua. Mutta aurinko ja lumi sunnuntaina ihastuttivat minutkin.

      Poista
  3. Kaunista vanhaa. Tämä oli mielenkiintoinen matka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos oli viihtyisä kokemus, ainakin yritin muistaa asiat.

      Poista
  4. Samoja reittejä on sunnuntaina koluttu. 😊 On meillä ihana kotikaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin sinun kuvat. Olit kulkenut fiinimmin tuolla vanhan sisällä. Meillä on Halla mukana, joten kuljetaan sivummalla. Tuo historia on niin valtavaa täällä.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!