Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä ja Mitä symbolit kertovat

Visa Immonen on arkeologian dosentti ja taidehistorioitsija. Hän on perehtynyt erityisesti pohjoismaiseen kultasepäntyöhön ja menneisyyden ylelliseen esinekulttuuriin. Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä kertoo muinaisesta loistosta 1200–1600 –luvuilla:  

Olemme tottuneet painottamaan suomalaisten köyhyyttä. Totuus on kuitenkin toinen. Keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa kulta ja hopea välkkyivät niin kirkoissa ja kodeissa kuin Juhana-herttuan hovissa.

Visa Immonen teki gradunsa vanhoista lusikoista. Mutta aihe kiehtoi ja niinpä hän kiersi Suomen ja valokuvasi ja luetteloi kaikki tietämänsä tuon ajan arvoesineet. Näin syntyi väitöskirja Golden Moments – Artefacts of Precius Metals as Product of Luxury Consumption in Finland c. 1200-1600.

Keskiaikaan sijoittuvia teoksia on julkaistu useita viime aikoina. Olen lukenut mm. seuraavat kirjat: Ilari Aalto & Elina Helkala Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015), Helena Frankberg-Lakkala Suomalaisten 1600-luvun saarnatuolien kuvaohjelma ja symbolit (väitöskirja, Taideteollinen korkeakoulu 2008), Sari Katajala-Peltomaa ym. (toim.) Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla (SKS 2014), Pentti Lempiäinen Kuvien kieli – Vertauskuvat uskossa ja elämässä (WSOY 2002) ja Richard Taylor How to read a church (Rider 2004, London). Myös  Markus Hiekkasen Suomen keskiajan kivikirkot (SKS 2. painos 2007) kertoo aiheesta laajasti. Keskiaika on ollut hyvin esillä viime vuosina eri aihepiirien osalta, sillä ruokakulttuuria käsitteleviä kirjoja on julkaistu useampi teos, esimerkiksi Satu Hovi & Katri Niemi Keskiajan maut (Art House 2015). Hyvää elämää keskiajalla valottaa Marko Lambergin & Kirsi Kanervan toimittama kirja Hyvä elämä keskiajalla. Lapsuudesta ja arjesta kirjoittavat Sari Katajala-Peltomaa & Ville Vuolanto kirjassaan Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla. Aihe kiinnostaa minua, koska olen kiertänyt maamme kaikki keskiaikaiset kivikirkot elävän kulttuuriperinnön vuoksi.

Suomessa on säilynyt paljon jalometallisia esineitä jo esihistorialliselta ajalta eli varhaiselta rautakaudelta (500 eKr. – 400 jKr.). Hopea pysyi kuitenkin harvinaisena viikinkiajalle (800-1050 jKr.) asti. Sen sijaan kulta oli erittäin harvinaista koko esihistoriallisen ajan eli 1200-luvulle asti.

Arvometallit olivat läsnä kaikkialla keskiajan ja uuden ajan alun keskeisillä elämänalueilla. Näiltä Suomen historian varhaisimmilta vuosisadoilta on säilynyt näyttäviä ja nykyihmiselle outojankin kulta- ja hopeaesineitä sekä niitä valmistaneiden kultaseppien työkaluja. Ne avaavat ikkunan aikakauden ylellisyyskulutukseen, arkielämään sekä maamme koko historiaa vuosina 1200–1600. Tässä teoksessa katsomme säihkyvään muinaisuuteen.

Visa Immonen on luetteloinut yli neljäsataa arvoesinettä keski-ajalta ja uuden ajan alusta 1200–1600-luvuilta. Immonen luo kirjassaan kattavan otannan arvoesineisiin ja niiden kulttuurihistoriaan. Eniten säihkettä oli Juhana-herttuan hovissa 1500-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen Kustaa Vaasa takavarikoi uskonpuhdituksen nimissä suurimman osan arvoesineistä Tukholmaan sulatettavaksi sota- ym. menojensa katteeksi.

Paljon on siis kadonnut, mutta koska esineillä on arvoa historiallisina ja taiteellisina todisteina, on alettu kerätä antikkikokoelmia ja perustettu museoita. Huomattava merkitys esineistön säilymiselle on ollut, että paljon niistä on ehtoollisvälineitä ja siten kirkkojen hallussa. Joissain kirkoissa ne ovat edelleen käytössä.

Ennen vanhaan vanhakantaisuudella tai pitkällä iällä ei ollut sellaista itseisarvoa kuin nykyään ajatellaan. Kulta- tai hopeaesineellä oli vain sen metalliarvo ja siksi sen raaka-aineen hyödyntäminen oli tavallista esineen rikkoutuessa tai jos se oli muusta syystä tullut epätoivotuksi tai epämuodikkaaksi.

Visa Immosen mukaan on virhe korostaa suomalaisten menneisyyttä köyhäksi ja vaatimattomaksi. Hänen mukaansa suhteutettuna väestön kokoon emme ole jääneet paljoakaan jälkeen muusta maailmasta. Kirjan runsas ja loistelias kuvitus on Visa Immosen itse kuvaamaa.

Visa Immonen Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä
Maahenki 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Liisa Väisänen Mitä symbolit kertovat – Taidetta pintaa syvemmältä

Liisa Väisänen on Espanjassa asuva symbolitutkija, länsimaisen kulttuurihistorian tuntija ja tietokirjailija. Hänen aiempia teoksiaan ovat mm. Kristilliset symbolit – ikkuna pyhään ja Verkkaisuuden filosofiaa. Kirjan valokuvat ovat Marco Peretton käsialaa. Mitä symbolit kertovat on laajennettu versio Kristilliset symbolit –kirjasta. Kirja käsittelee pääasiassa länsimaista kristillistä taidetta 1200- ja 1800-lukujen välillä. Symboleja käsitellään kuudessa kappaleessa: Vanha testamentti, Uusi testamentti, Yleiset kristilliset aiheet, Puhtaat symbolikuvat, Antiikin kreikkalainen ja roomalainen mytologia ja Uudet taiteen aiheistot.

Kuvia on kaikkialla ympärillämme. Tyypillisimmät paikat, joissa taiteen aiheiston klassiseen kuvastoon törmää, ovat museot, kirkot, palatsit tai muutoin herraskaisemmat talot sekä kadut ja puistot. Näiden lisäksi etenkin katolisten maiden vanhoilla hautausmailla, joista osa on luokiteltu monumentaalisiksi hautausmaiksi, on paljon klassista kuvallista nähtävää.

Vuosisatojen ajan kirkko tilasi teoksia taiteilijoilta ja jopa elätti heitä kardinaalien ja paavien hoveissa. Niissä haluttiin parasta ja kauneinta Jumalalle. Toki myös yksityiset ihmiset sekä hallitsijat tilasivat teoksia koteihinsa ja palatseihinsa. He elivät kristityssä maailmassa ja tilasivat mielellään uskonnollisaiheisia kuvia. Tiedetään jopa sulhasen hankkineen morsiamelleen lahjaksi Madonnan ja Pyhän perheen kuvia.

Sana symboli tulee suoraan kreikan symbolon ja latinan symbulun sanoista. Kirkollisessa taiteessa käytetään myös atribuutti-sanaa silloin kun on kyse merkistä, joka liittyy tiettyyn henkilöön, useimmiten pyhimykseen. Kirkkojen kalusteissa, kuten kuorotuolien selustoissa, kuvataan usein yksinkertaisia esineitä, kasveja tai ilmiöitä, jotka muistuttavat jostain Raamatun tapahtumasta tai viittaavat absraktimpaan käsitteeseen. Yleisiä aiheita ovat Jeesuksen kärsimyshistoria, Viimeinen tuomio, Pieta, Evankelistat, Pyhimykset, Hyveet sekä Vanitas eli Nature morte.

Me elämme erilaisten symbolien ympäröiminä, mutta tulemme harvemmin miettineeksi niiden merkitystä. Nykyteknologia on ottanut symbolit uudelleen käyttöön, ajatellaanpa vain vaikka älypuhelimia tai hymiöitä. Myös värit voivat toimia symboleina: vihreä sallii, punainen estää (liikennevalot, puhelimeen vastaaminen). Esimerkiksi Applen logo, puraistu omena, on yhteys hyvän ja pahan tiedon puuhun ja Eevan omenaan. Toisaalta viitataan nykytietokonekielen kehittäjään Alan Turingiin, joka teki itsemurhan haukkaamalla myrkytettyä omenaa. Toisaalta pitää muistaa, että eri kulttuureissa symboleilla voi olla eri merkitys, tunnetuin näistä lienee risti.

Kirja on hyvä perusteos taiteen ystävälle tai vaikkapa turistille, joka vierailee jossain taidemuseossa. Mitä symbolit kertovat sisältää paljon nippelitietoa, jonka takia sen hakuteosmaisuus korostuu eli kirja on hyvä omistaa omassa kirjahyllyssä, jotta tiedon löytää sitä tarvittaessa. Symbolien avulla taideteoksia voi lukea vieraassakin paikassa aivan uudella tavalla. Siis jos on kyse länsimaisesta taiteesta. Niiden avulla voi tunnistaa jopa aikakausia. Kirjan kuvat ovat hyviä, mutta osa kuvista on turhan pienikokoisia. Pääosin kuitenkin kuvitus on loisteliasta.  Kuvatekstit ovat hennon vaaleanruskeita ja sen takia huonosti erottuvia. Mitä symbolit kertovat on erinomainen kuvakielen tulkki. Kaikki symbolit eivät avaudu helpolla ja osaa emme tulkita edes oikein, koska yhteys on jäänyt menneeseen aikaan..

Liisa Väisänen Mitä symbolit kertovat – Taidetta pintaa syvemmältä

Kirjapaja 2015. Kustantajalta. Kiitoksin