Murhia Porvoon mitalla Lehtiö Kolmas oli ensimmäinen ja Rönnbacka Kylmä syli

Jaana Lehtiö Kolmas oli ensimmäinen

Myllylahti 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Jaana Lehtiö on porvoolaistunut uskonnon- ja elämänkatsomustiedon opettaja. Olen lukenut häneltä aiemmin teokset Joka viisautta rakastaa ja Uutta auringon alla. Kirjat ovat itsenäisiä tarinoita, joten ne voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Lehtiön rikoskomisario Juha Muhonen syntyi Kouvolan dekkaripäivien novelliantologiassa vuonna 2010. Eräästä Lehtiön haastattelusta luin, että kirjailija ei halua sijoittaa kenenkään kotiin ruumiita, joten kuvattua taloa ei ehkä ole olemassakaan. 

Edellisten Lehtiön kirjojen tavoin tapahtumat sijoittuvat Porvooseen. Tällä kerralla tapahtumien keskipisteenä ovat Porvoon keskusta rajoittuen kolmioon Näsin terveyskeskus – Kirkonmäki – Poliisitalo. Toinen tapahtumansa Porvooseen sijoittava nykydekkaristi on Christian Rönnbacka. Rönnbackan teos Kylmä syli sijoittuu syksyiseen Porvooseen ja osin jopa samoille tapahtumapaikoille. Itselleni kummankin kirjailijan teokset ovat ns. kotiseutudekkareita. Porvoo on oiva dekkarien miljöö, josta voi ammentaa tarinaa loputtomasti. Tapahtumia on kiva seurata tutuilla kulmakunnilla.  Yksi hauskimpia lukemiani dekkareita on ollut Tuula Mai Salmelan Katajanokka kello kymmenen. Sen tapahtumien keskiössä on eräs kohde, ei Katajanokalla vaan Kaisaniemessä eli kun tuntee paikan läpikotaisin, niin…

Kolmas oli ensimmäisen tarina alkaa lokakuun lopussa, kun Muhonen palaa tyttöystävänsä kanssa paikallisesta etanaravintolasta jokirannan kautta kohti vanhaa Kuninkaantien siltaa. Äkkiä joen vastarannalta, Näsin kiven luota kuuluu karmaiseva huuto. Humalainen nuorisojoukko löytää louhikkoon pudonneen miehen, joka osoittautuu paikkakunnalla hyvin tunnetuksi hahmoksi, Linnanmäen koulun vt. rehtori Kuivalaiseksi. Vammoista ei pysty päättelemään, että onko hän jyrkässä ja louhikkoisessa rinteessä itse liukastunut vai onko hänet tönäisty alas?

Uhreja alkaa löytyä lisää tunnetuista Porvoolaisista paikoista, mutta poliisi ei pääse jyvälle asiasta. Mikä on sarjamurhaajan motiivi? Kuka tekijä voi olla? Vielä kummallisemmaksi tarina muuttuu, kun kalastaja saa koukkuunsa jokirannassa pussillisen vanhoja luita ja pääkallon. Liittyvätkö kuolemantapaukset toisiinsa? Muhosen esimies Sääksmäki käy kierroksilla tutkinnan junnatessa paikallaan. Harmaita hiuksia Muhoselle aiheuttaa myös vanha tuttavamme Hilkka Alitupa, joka tuntuu pistävänsä lusikkansa joka soppaan. Muhonen haikaileekin välillä:

Biologiksi hänen olisi pitänyt ryhtyä. Voisi kävellä aurinkoisessa metsässä varpujen rahistessa saappaiden varsiin ja etsiä jotain ötökkää. Nimeäisi uuden leppäkerttulajin tai sudenkorennon rakkaansa mukaan. Sen sijaan hänestä oli tullut poliisi ja hän etsi ihmisten joukkoon eksynyttä torakkaa, murhaajaa.

Menneisyys on pyrkinyt esiin tänä vuonna  joitakin kertoja eri kirjailijoiden teoksissa. Menneisyydestä tarinaa ovat ammentaneet Arnaldur Indriðason teoksessaan Varjojen kujat (Blue Moon), aiemmin kesällä lukemani Gard Sveenin Raskaat varjot (Bazar) sekä Anna Lihammerin Kun pimeys peittää maan (Atena). Lehtiön teoksessa tarinan kuvio alkaa kehittyä jo vuonna 1938, kun Hans-Gustav Ström on asesepän opissa natsisaksassa juutalaisen Jacob Liebermannin luona. Ström tuo Liebermannin pojan Suomeen ja jostain syystä surmaa tämän. Vuonna 1951 Liebermannin sukulainen tulee etsimään poikaa Strömin luota ja tästä kuvio kehittyy nykyaikaan.

Kirja on mukaansa tempaiseva ja nopealukuinen. Poliisin henkilöhahmot on luotu jo edellisissä osissa ja niihin ei kovin paljoa keskitytä. Tärkeässä osassa on Muhosen tyttöystävä Ellenin ystävätär Netta, josta tuntuu löytyvän outoja piirteitä. Tarinan keskeisiä tapahtumapaikkoja ovat Porvoon vanhan kaupungin ydin, Porvoon keskiaikainen kivikirkko, Flemingintörmä, Runoilijakoti sekä Albert Edelfeltin maalauksiinsa ikuistama Porvoo Näsin kiveltä ja Edelfeltin männyn luota nähtynä. Kun talviaamuna nouset Flemingintörmää kirkonmäelle, katselet talojen ikkunoita tietäen niiden asukkaat, niin kulkijaa tervehtii todella Lehtiön kuvaamat kirkon neliapilat ja tiedät olevasi keskellä kulttuurihistoriaa. 

Niin Lehtiön kuin Rönnbackan Porvoo on hyvin suomenkielinen eli se lienee kirjailijoiden vapautta. Olen itse asunut Porvoossa vasta 1997 lähtien, joten en ole nähnyt kirkkoa sisältä ennen paloa, joten en osaa ihailla kirkon maalauksia kuin Ykssarvisen ja säilyneiden holvien osalta. Kirkko ei tänä päivänä ilmennä keskiaikaa samalla tavalla kuin Pyhtään tai Pernajan keskiaikaiset kivikirkot.  Jokaisen tulisi ymmärtää, että tuollainen ilkivalta tuhoaa lopullisesti kansallista identiteettiämme. Parhainkaan restaurointi ei palauta vanhaa entiseksi.

Sarjamurhaaja piskuisessa Porvoossa ei ehkä ole kovin uskottavia, mutta eihän se ole edes dekkarin tarkoituskaan. Lehtiö on saanut historian havinan hyvin teokseen mukaan. Kolmas oli ensimmäinen on viihdyttävä ja koukuttava dekkari.

Christian Rönnbacka Kylmä syli

Bazar 2015. Kustantajalta. Kiitoksin

Kylmä syli on Rönnbackan neljäs Antti Hautalehto –dekkari. Olen lukenut aiemmin ilmestyneet  Rönnbackan dekkarit ja laitan linkit:  Operaatio troijalainen (2012), Julma (2013) ja Rakennus 31 (2014). 

Pohjanmaalta kotoisin oleva Antti on saanut komisarion viransijaisuuden Porvoosta. Hän ei kuitenkaan voi mitään pohjalaiselle luonteelleen ja palli heiluu kovasti alla, kun esimies Berglund ei pidä Antin asioiden työtavoista.  Myös tyttöystävän kanssa on ongelmia, kun Leenakin päivystää terveyskeskuslääkärinä öitä.  Kummallakin työaika venyy ja paukkuu, joten yhteisen ajan löytyminen ei ole helppoa.

Tapahtumat alkavat marraskuun puolella ja jatkuvat joulukuun puoliväliin. Pikkujouluaikana Porvoon empirekaupungin kohdalla kävelysillan pielessä alkaa kadota nuoria, parikymppisiä miehiä. Katoamiset tapahtuvat aamuyöstä hauskan illanvieton jälkeen. Aluksi tapahtumia pidetään tapaturmina tai itsemurhina, mutta tapausten lisääntyessä Antti alkaa haistaa palaneen käryä. Tutkinnan edetessä Antti keksii  laajemman jutun, jota esimies Berglund ei tietenkään usko, joten ilmiriidalta ei vältytä.

Oikeuslääkäri Korhonen seisahtui ruostumattomasta teräksestä tehdyn luukkurivistön eteen ja vilkaisi vaihvihkaa numeroa jonka oli kirjoittanut ranteeseensa. Hän oli omaksunut tavan jo toistakymmentä vuotta sitten, heti sen ainoan kerran jälkeen, jolloin oli esitellyt erehdyksessä väärän vainajan omaisille. Numero kahdeksan. Kolmessatoista ei pidetty koskaan vainajaa, joka piti tunnistaa.

Rönnbacka käy läpi koko Antin tiimin jäsenten henkilökohtaiset asiat, mikä tekee asian seuraamisesta mielenkiintoisen. Hän pitää tilanteen koko ajan koukuttavana ja uskottavana, ja hahmoista kenelle tahansa voi käydä miten tahansa. Tähän varmasti vaikuttaa Rönnbackan tausta poliisina ja nyttemmin vakuutusetsivänä. Hän osaa nähdä asiat realistisena, siten miten ne oikeasti tapahtuisivat ja miten poliisi oikeasti tilanteissa toimisi. Läppä on välillä rajua ja karkeata. Lindforsin naisjuttuja on selvästi siistitty, sillä Julmassa ne olivat vielä hurtimpia.

Jaana Lehtiön viimeisin teos Kolmas oli ensimmäinen tapahtuu miltei samoilla paikoilla Porvoon jokivarressa ja vieläpä samaan vuodenaikaan. Itse luen näitä ns. kotiseutudekkareina, joten tutuissa maisemissa on kiva seikkailla kirjan sivuilla.  Rönnbackan paikallistuntemus on erittäin hyvää, mutta jotain pientä paikallisena huomaa. Lindfors lähtee pikkujoulupäivänä kävelemään puujalkaisen miehen kanssa poliisitalolta sotilasapteekkiin… (Porvoon keskustassa ei ole enää vuosikausiin ollut Alkoa). Porvoo antaa vakuuttavan kuvan rikostapausten otollisena tyyssijana, joten Antille riittäisi töitä jatkossakin, jos hän saisi viransijaisuutensa uusittua…

Blogitekstin kuvituskuvat Ulla. S.

Edelfeltin mänty kirkko taustalla

Runoilijakoti

Flemingintörmä, kirkon neliapila

Kirkkosali, kattoholvin maalaus

Kellotapuli ja suomalainen kirkko häämöttää oikealla puolella.  (kuva oleellinen Lehtiön tapahtumissa)

Yksisarvinen

Vanha Kuninkaantien silta

Runoilijakoti

Näkymiä Näsin kiveltä

Näkymiä Näsin kiveltä

Näkymiä Näsin kiveltä klassinen kuvakulma.

Syksyn sumuinen päivä Näsinmäellä