Milla Ollikainen (s. 1974) on sammattilainen kirjailija. Hän opiskeli toimittajaksi Jyväskylän yliopistossa. Hänen esikoisteoksensa Veripailakat ilmestyi syksyllä 2013 ja toinen osa Vesiraukka ilmestyi syksyllä 2014. Syyskuussa 2015 ilmestynyt Pirunkuru on trilogian päätösosa. Ollikainen asui vuosina 2001−2012 Kolarissa, jossa hän työskenteli Luoteis-Lappi-lehden päätoimittajana. Niinpä Ollikaisen jännitystrilogia tapahtuukin Lapin pohjoisissa maisemissa.
Pirunkuru on itsenäinen tarina, jonka lukee ilman aiempien kirjojen taustoja. En ole murrefriikki, että pitäisin murteella kirjoitetuista kirjoista. Ollikainen käyttää murretta jonkin verran dialogeissa. Tornionjokivarren murre on kuitenkin helppolukuista, ja totuin siihen jo opiskeluaikoina Oulussa ja työtehtävissä Lapin perukoilla.
Pirunkuru sijoittuu Ylläksen eksoottisiin maisemiin. Tapahtumien miljöönä on Äkäslompolon pikkukylä, jossa iloitaan kaivosyhtiön hankkeesta ja sen mukana tuomista työpaikoista. Kaikkia hanke ei tietenkään miellytä. Vanhempi konstaapeli Juhani Vuontisjärvi ja nuorempi konstaapeli Aleksi Kukkola saavat työtehtävän, kun Äkäslompolon Kesänkitunturista, Pirunkurun erämaasta löytyy mainarin ruumis, jonka vierellä lojuu metallinpaljastin. Ruumis oli keskellä kurua sen pohjalla pää suoraan alaspäin. Uhrin löytää koiransa kanssa ulkoillut Matti Palomaa. Uhri on Heikki Alalompolo. Aluksi kuolemaa pidetään tapaturmana, mutta pian poliisi alkaa epäillä, että jollakin on ollut syytä toivoa vanhan mainarin kuolemaa. Ollikainen tuo hyvin tarinaan kyläyhteisön tavat, kaikki tuntevat toisensa ja tietävät toistensa asiat.
Vuontisjärvellä löi sekunnin tyhjää, sitten hän muisti miehen. Heikki Alalompolo oli heidän ikätoverinsa, päälle kuusikymppinen, syntyjään paikallinen. Vuontisjärvi ei muistanut nähneensä Alalompoloa vuosikausiin, ei sen jälkeen kun tämä oli muuttanut kirkonkylältä johonkin syrjäiseen mökkiin lähelle Äkäslompoloa. Muuta hän ei miehen viime vaiheista tiennytkään.
Vuontisjärvi ottaa tehtäväkseen ilmoittaa asiasta Alalompolon tuoreelle leskelle, joka tosin kaikkosi etelään vuosikymmeniä sitten. Puhelun aikana selviääkin, että asia onkin helpompi hoitaa kasvotusten hotelli Kolarissa ravintolassa, sillä Liisa Alalompolon on sattumoisin saapunut paikkakunnalle eilisiltana, joka tosin tarkentuu hieman eri tavalla myöhemmin. Pian tapahtuu toinenkin väkivaltainen kuolemantapaus. Onko tapauksilla yhteyttä? Toisena sivujuonena kulkee paikallislehden arki, jota katsotaan etelästä junalla saapuneen Krissen silmin, joka on paikallislehden toimituksessa harjoittelijana. Kolmannen sivujuonteen avulla lukija seuraa myös tapahtumien kulkua.
Hän oli muutenkin tyytymätön. Asiat eivät olleet menneet lainkaan niin kuin hän oli ajatellut. Mutta hän oli aina osannut sopeutua…
Hänet oli tarkoitettu johonkin aivan muunlaiseen elämään mutta sen hän oli joutunut maksamaan yhdestä nuoruuden virheestä. Vaikka hän oli tajunnut sen pian, se oli sittenkin liian myöhään, silloin oli jo pulla uunissa niin kuin Heikki oli raivostuttavasti sanonut. Oli ollut pakko tyytyä. Ja talosta hän oli aluksi pitänyt, se oli ollut hienompi kuin hän oli osannut toivoa, sen voimalla hän oli elänyt monta vuotta. Enää hän ei tyytyisi vaan ottaisi irti kaiken, mistä saisi kiinni.
Ollikaisen teksti on sujuvaa ja mielenkiintoista. Lapin kyläidylli on eriomainen näyttämö tapahtumien miljöönä. Olen lukenut viime aikoina useamman dekkarin, joita yhdistää perinteisempi tarinankertomisen tyyli, jossa tunnelmaa luodaan hyvällä tarinalla, älykkäällä tekstillä sekä huomattavan vähällä väkivallalla ja piinalla. Lappi tapahtumien miljöönä ihastutti minua.
Milla Ollikainen Pirunkuru
Like 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Pirunkurusta on blogannut myös Kirjasähkökäyrä ja Elämä on ihanaa
Top Ten Tuesday Näitä kirjoja etsin
Minulla on pitkä hankintalista kirjoista, joita etsin omaksi. Kokosin tähän kymmenen mieleeni tullutta kirjaa, jotka omistaisin mielelläni. Nämä eivät ole mitenkään ihmeellisiä kirjoja, sattuvat vain puuttumaan minulta. Olen lukenut kirjat ja haluaisin ne omaksi, mutta me emme vain kohtaa toisiamme. Nämä eivät ole vaikeasti liikkuvia, mutta eivät vain osu kohdalle. Näiden tasokin vaihtelee eli eivät ole täydellisiä kirjoja, mutta saattavat olla minulla likipitäen täydellisiä syystä tai toisesta. Löytämistäni vaikeuttaa, että haluan kirjat hyväkuntoisina, kovakantisina, kansipaperein ja järkevin postitushinnoin.
Onko sinulla tavallisia kirjoja, joiden löytäminen tuottaa töitä?
Atwood, Margaret. Lievää vakavampi Omani on kadonnut ja likaisen kirjastonpoiston varassa.
Chopin, Kate: Herääminen
Hauru, Hanna: Tyhjien sielujen saari
McBride, Regina: Sarastus
Wilkes, Paula: Keskuspuiston yksinäinen
Olen lukenut 3. ja 7. ja tietysti kirjaston kirjoina, kun minä harrastan niitä. Yritän välttää ostamista, mutta se ei kauheasti onnistu, jos kirjastoissa on poistolaareja. Suosittelen tutkimaan niitä. Minusta on hirvittävää maksaa kirjasta yli 30 euroa, kun saisin sillä hinnalla 30 kirjaa poistolaareista. Minähän maksan joka kirjasta kirjastolle euron, sillä kirjojen varausmaksu on yksi euro per kirja. Joissakin kirjoissa on yli sadankin kirjan varaukset ennen minua, joten ainakin osan maksuista kirjasto saa näillä varausmaksuilla. Osallistun ihan mielelläni tällaiseen varausmaksusysteemiin, kun saan lukea hyviä kirjoja ja niitä ei kerry meille kamalasti.
VastaaPoistaLatvalan kirja on hyvä, siinä puhutaan pohjanmaan murretta. Haaurun kirjan voisin itsekin ostaa, kun vastaan tulee. Se on mielettömän hyvä.
Ollikainen on hyvä dekkaristi. Kirjat ovat kivoja jo sen puoleen, että miljöö on Lapista.
Suosittelit minulle Indridasonin Talvikaupunkia. Varasin kirjastosta, mutta en halunnut lukea sitä likaisuuden takia, joten luinkin tuon uudemman. Tilasin antikvariaatista ja sain puhtaan kappaleen.
PoistaLuulen, että meillä ei ole kovin hyvin noita poistoja, kieli tekee sen, että suomeksi on vähemmän kivaa kuin jossain muualla. Toisaalta varauksia meillä on vähemmän.
Katson aika tarkkaan, mitä maksan. Ystäväni kauppasi fantasian ykkösosaa 12 eurolla, vanha kirja, jotain 2012, hinnan peruste oli, kun hän on maksanut sen. Ostin eilen sarjan nelososan, joka oli juuri ilmestynyt ja maksoin 12 euroa. Ei kirjaa voi hinnoitella sen mukaan, mitä on itse maksanut.
Meillä on romskujen lisäksi kasvikirjoja...paljon. Mutta ne ovat halpoja. Uskomattomia värikuvakirjoja. Mitä hienompi kirja sen halvempi. Siis, jos ei mene Akateemiseen, vaan tilaa Amazonin kautta käytetyn siis usein ihan uuden...
Ollikaista en olekaan lukenut (taas yksi suomalainen minule uusi kirjailija. Olen toki lukenut hänen kirjojensa arvioita, jotka ovat olleet positiivisia.
VastaaPoistaLähetän tässä sinulle samalla blogitunnustuksen ja -haasteen: http://kaisareetta-t.blogspot.fi/2015/11/haastevastauksia-ja-kysymyksia.html
Vastauksilla ei ole kiirettä...
Kiitos haasteesta. Kyllähän minä voin tehdä, olen tehnytkin kerran. Sanattomaksi sinun kysymyksesi meinaa minut tehdä. En ole oikein sinut noiden kysymysten kanssa.
PoistaNäistä kirjoista en yhtäkään ole lukenut. Etsin kirjaa ensin kirjastosta löytyykö, onko siellä edes nidettä ollenkaan. Varauksiakin teen joskus
VastaaPoistaEnää en osta, sillä meille ei tilan takia mahdu kirjoja.
Mitä kirjastoa käytät? Tervolassa ainakin on Ollikaisen kirjat. Luulisi näiden kirjojen löytyvän pohjoisen kirjastoista.
PoistaTunnetko tämän Anitta Kaitajärvi Hillankukkanyrkki? Tulee myös pohjoiseen.
http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/09/anitta-kaitajarvi-hillankukkanyrkki-ja.html
Tämä Pirunkuru on ihan uusi, että onko jo kirjastossa, mutta nuo kaksi aiempaa pitäisi löytyä. Dekkareita ei voi kerryttää kotiin kuin rajallisen määrän.