Kari Hotakainen Henkireikä

Kari Hotakainen oli tänä vuonna Kirjan ja ruusun päivän nimikkokirjailija, jonka takia sain Hotakaisen Kantajan kylkiäisenä mukaan. Tunsin kiinnostusta Kantajan tapahtumamiljööseen monestakin syystä. Kantajasta innostuneena päätin aloittaa kirjailijan tuotantoon tutustumisen. Olen lukenut aiemmin Hotakaiselta Luonnon lain. En muista olenko lukenut Juoksuhaudantien vai en. Ainakaan en omista sitä.

Hotakaisen Henkireikä on petollisen ohut kirja. Niin petollinen, että en tohdi kutsua pienoisromaaniksi. Olen ihastunut Hotakaisen kieleen, ilmaisuun ja sanojen tarkkuuteen. Kirjan lukeminen vaatii tekstiin paneutumista ja tarinan miettimistä.

Kolme tarinan keskeisintä henkilöä ovat Rikospoliisi, Suntio ja Parturikampaaja. Henkireikä selvittelee rikosta tai paremminkin rikoksen mahdollista ilmaantumista ja mitä oletetun rikoksen ympärillä tapahtuu. Ennen kuin päästään näin pitkälle, niin pitää kertoa, että rikosylikomisario liittyy sekakuoroon ja toivoo, että uusi harrastus vie ajatukset pois työasioista.

Kuorossa laulaa myös taloudellisessa ahdingossa elävä suntio. Hän on oivaltanut elävänsä keskellä hyvää lisätienestiä, sillä hän riisuu vainajat viimeisen näytön jälkeen. Suntion vaimo on joutunut työttömäksi vuotta aiemmin ja nelilapsisen perheen talous on ajautunut karille. Kaikeksi onneksi vaimo on ammatiltaan ompelijatar, joten tämä alkaa ommella puolisonsa tuomista vainajan matkavaatteista kaste- ja rippimekkoja. Suntio ei syyllisty tekoon pahuuttaan, vaan ahdingossaan. Teko kaivertaa jopa hänen mieltään, vaikka vaimo ompelee iloisena.

On niin paljon helpompi puhua vahverolle tai tatille kuin omalle lapselle tai puolisolle. Tatti kuuntelee. Vahvero höristää korviaan. Ehkä Seija otti sienestämisellä itselleen omaa aikaa, hiljentyi luonnon helmassa. Metsä voi olla myös kirkko, ehkä se Seijalle olikin, koska Jumalaan hän ei uskonut lainkaan.

Kuorossa on myös kuusikymppinen parturikampaaja. Hän on leikannut, laittanut ja lakaissut lattialta hiuksia neljänkymmenen vuoden ajan. Nainen on elänyt myös halvaantuneen miehensä omaishoitajana 16 vuotta. Parturikampaaja kertoo, että ei saa koskaan hetken rauhaa, töistä tultua alkavat toiset työt, rakkauden ja vihat työt, miehen kanssa, joka ei ole hetkeäkään hiljaa, jonka puhe vain pulppuaa.

Monissa lauluissa itketään perään. Harvoissa lauluissa valaistaan sitä, kuinka raskasta on, kun rakas ei ikinä lähde.

Asiat mutkistuvat, kun suntio purkaa sydäntään vielä toiselle kuoronjäsenelle. Rikospoliisi voi arvioida tilanteen ammatillisen pätevyytensä kautta. Voidaan tehdä jonkinlainen olettamus, että hänellä on vaitiolovelvollisuus, jos hän ei näe asiassa tarpeeksi rikettä. Entä sitten, jos toista kuulijaa ei hiljennä mikään, vaan tämä katsoo tilaisuutensa tulleen?

Mitä tekee se, joka ei ole koskaan mitään tehnyt? Henkireikä esittää kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Vielä vaikeampi kenenkään on toimia oikeuden auktoriteettina. Miten pitkälle olemme valmiita menemään vapautuaksemme taakasta? Kykeneekö meistä kuka tahansa rikokseen, jos meidät ahdistetaan nurkkaan?

Henkireikä on traaginen tarina, joka korostaa ihmisten välisiä suhteita, empaattisuutta toiseen ihmiseen, läsnäoloa ja kuuntelemista sekä sanojen merkitysten havainnointia ja pysähtymistä. Henkireikä vakuutti minut Hotakaisen lukijaksi. Henkireikä rakentaa nerokkaan tarinan vanhan kunnollisen salapoliisitarinan tyyliin.

Kari Hotakainen Henkireikä
Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Henkireiän ovat lukeneet muun muassa Kirjasähkökäyrä, Tuijata, Mari A.