Gustave Flaubert Bouvard ja Pécuchet

Gustave Flaubert  (1821–1880) oli ranskalainen kirjailija. Flaubertilta tunnetaan varmaan parhaiten maaseudun tapainkuvaus eli Madame Bovary.   Bouvard ja Pécuchet  ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran Desuran kustantamana vuonna  2003. Nyt ilmestynyt Bouvard ja Pécuchet  (Siltala 2015) on toinen tarkistettu painos.

Flaubert  aloitti Bouvard ja Pécuchet –teoksen  kirjoittamisen vuonna 1872, kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa. Siitä huolimatta teos jäi kesken, joten se julkaistiin vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen postuumisti. Flaubert on kirjeenvaihdossaan kertonut  lukeneensa yli 1500 kirjaa teostaan varten. Teoksesta sanotaan, sen kirjallista arvoa alettiin ymmärtää laajemmin vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla.  Ei ole harvinaista, että kirjailijalta jää työ kesken, mutta Flaubertilta jäi kesken eittämättä mestariteos.  Tiedossa on, että teokseen piti kuulua myös toisena osana Valmiiden ajatusten sanakirja (julkaistu erillisenä), ”Muodikkaiden ajatusten katalogi”, sekä ”Markiisittaren vieraskirja”.  Bouvard ja Pécuchet on epäonnistumisen kronikka, älykkään huumorin kera. Kirjan kymmenessä luvussa keskitytään muutamaan tieteenalaan aina yhden luvun osalta.

 

Kaksi keski-ikäistä miestä kulkee pariisilaisessa puistossa kohti samaa penkkiä kolmenkymmenenkolmen asteen helteessä. Toinen Bastiljin, toinen Jardin des Plantesin suunnasta.  Näin Bouvard ja Pécuchet päätyvät istumaan samalle penkille.  

Miehet vaikuttuvat toisistaan, kanssasieluisuudestaan, huomaavat olevansa   samanikäisiä ja jopa jäljentäjiä ammatiltaan kumpainenkin. Pécuchet paljastuu poikamieheksi ja  Bouvard lapsettomaksi leskeksi. He jatkavat kohtaamistaan illallisen äärellä, piipahtavat kahvilaan, Pécuchet'n kotona ja illan lopuksi  Pécuchet saattaa Bouvardin kotiin.  Miekkoset ovat ylen kiitollisia sattumuksesta, joka johti heidät tutuiksi toisilleen, että he lähtivät ulos ja kohtasivat. Hehän olisivat voinneet kuolla kohtaamatta toisiaan.    Bouvard ja Pécuchet jatkavat yhteydenpitoaan.  Bouvard saa samoihin aikoihin melkoisen onnenkantamoisen yllätyksellisen perinnön myötä.  Miehet hankkivat maatilan ja päätyvät Normandiaan.

Notaari lähetti kopion testamentista, joka päättyi näin: ”Tämän johdosta testamenttaan Francois Denys Bartholomée Bouvardille, jonka tunnustan pojakseni, lain käytettävissä olevan osuuden omaisuudestani. "

Miehet omistautuvat eri tieteiden tutkimukseen, sillä he perehtyvät vuoron perään varojaan tai voimiaan säästelemättä maanviljelyyn, puutarhatieteeseen, lääketieteeseen, kemiaan, geologiaan, historiaan, kirjallisuuteen, politiikkaan, filosofiaan, uskontoon, lastenkasvatukseen. Maanviljelys tuotti tuskaa, joten he laittoivat uskon puutarhaan, kaaleihin, viiniköynnöksiin, parsaan, meloneihin,  kiinanruusuun, eukalyptuspuihin, sillä kaikkea mahdollista piti kokeilla.  Hedelmäpuutarhassa versoivat aprikoosit, kirsikat, päärynät ja luumut.  Hedelmätarhassa riittäisi oksien karsiminen silloin tällöin. Miekkoset paneutuivat puutarha-arkkitehtuurin saloihin. Hedelmänviljely oli kuitenkin yhtä tyhjänpäivästä kuin maanviljely. Epäonnistumisen syyksi he laittoivat kemian osaamisensa puutteet, joten he vaihtoivat kemian pariin.

Puolen vuoden kuluttua heistä oli tullut arkeologeja ja heidän talonsa muistutti museota… He olivat alkaneet tuntea vetoa koruihin, kunnes ihastuivat keskiaikaan ja  historiaan.
 

Aluksi he kävivät katedraaleissa – ja vihkivesimaljoista kuvastuivat korkeat laivat, häikäisevät lasimaalaukset, jotka olivat kuin jalokivistä tehtyjä seinäverhoja, hautamuistomerkit kappelien takaseinillä, hämärästi valaistut kryptat, jopa viileä sisämuuri, kaikki tämä tuotti heille hivelevää mielihyvää ja uskonnollista liikutusta.

Arkeologian pauloissa ollessaan he kiersivät katedraaleja, tutkivat vihkivesimaljoja, arkkuja, tulkitsivat symboleja, viehtyivät keskiaikaan. He opettelivat erottelemaan tyylisuuntia, historiaa, historiallisia romaaneja jne. Kerta toisensa jälkeen he pettyvät, ajautuvat umpikujaan ja vaihtavat toivorikkaana ja naiiveina aina uuteen tieteenalaan. 

Miehet eivät kohtaa rauhanomaista yhteiseloa ja ymmärrystä muiden osalta.  Oikeastaan en voi kertoa enempää tarinan kulusta.

He ovat menettäneet kaiken kiinnostuksen elämään. Molempien mielessä on kypsynyt eräs hyvä idea. He salaavat sen toisiltaan. Välillä he hymyilevät, kun tuo idea käy heidän mielessään, ja viimein he paljastavat sen toisilleen täsmälleen samalla hetkellä: jäljennetään. He teettävät kahdella kirjoitusalustalla varustetun pulpetin.

Bouvard ja Pécuchet on suhteellisen helppolukuinen teos. Se vaatii tietynlaisen lukumenetelmän, yksityiskohtaisia detaljeja ei voi jäädä miettimään tai muuten lukija ei säästy informaatioähkyltä. Tarina on mielenkiintoisesti kirjoitettu. Bouvard ja Pécuchet eivät ole tylsiä, sillä miehet paneutuvat kaikella tarmollaan ja innokkuudellaan eteen tulevaan tiedonmäärään. 

Luin tätä teosta iltaisin kotona, kiinnyin miekkosten tarinaan. Sen lukeminen tuntui helpolta, miesten seuraan palaaminen oli vaivatonta, käperryin sohvan nurkkaan ilta illan perään ja annoin tarinan kuljettaa. Näiden kahden miehen yhteiselo, heidän avoin ja intohimoinen suhtautuminensa aina kulloinkin kiinnostuksen kohteena olleeseen tieteenalaan piti lukijan uteliaana. Tunnen haikeutta kirjan luettuani. Tähän runsaudensarveen haluan palata uudelleen. Luettuani avaan älypuhelimen ja selaan Flaubertin suomennetun tuotannon. Tekisikö puhelimeni kumppanuksiin vaikutuksen?

Gustave Flaubert Bouvard ja Pécuchet

Alkuteos Bouvard et Pécuchet

Suomentaja Antti Nylèn

Siltala 2015. Mediakappale. Kustantajalta. Kiitoksin.