Peter Handke Intohimoisesta Sienestäjästä

Itävaltalainen Peter Handke välittää lukijoilleen unohtumattoman kulinaarisen, luonnonvaraisen, filosofisen sienimatkan. Luettuani Handken kirjan Intohimoisesta Sienestäjästä ajatukseni alkoivat hakea vanhaa japanilaista sanonta “Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeä.  Handke kertoo tarinan intohimoisesta sienestäjästä, joka elämänsä aikana omistautuu sienille, mutta joutuu pohtimaan, että onko sienestyskään minkään väärtti?

Handken teos ei ole aiheeltaan ainutlaatuinen sienten osalta, sillä Vladimir Solouhin Kolmas metsästys sienestäjän muistiinpanoja on sienten tuntijoiden innolla lukema kirja. Luin Handken Suuren Putouksen viime vuonna. Se vahvisti käsitykseni, että kirjailija osaa luotsata lukijan pyökkilehtojen läpi, että hän hallitsee tarvittavan jargonin.  Silloin kuljin ”minun näyttelijän” seurassa, Moravalaisessa yössä olin Morava-joella kuunarilla kirjailijan seurassa ja nyt jälleen kirjailijan seurassa sienien maailmassa – kirjailijan alter egot ovat läsnä. Kirjan loppuun Handkella on traditionaalinen tapa laittaa määritteitä, niin tässäkin Mont Marquemont -  Chavill joulukuu 2012. Handkehan on asunut 1990 lähtien tuolla Pariisin esikaupunkialueella.  Eikä joulukuun alkupäiväkään liene sattuma syntymäpäiville. 

Intohimoisesta Sienestäjästä on erilainen sienikirja. Sienestäminen kohoaa miehen elämässä kaiken yläpuolelle – etsintä, löytämisen hurma.  Puhumme sienestämisestä, kun muualla puhutaan termillä mushroom hunting.  Sienten keräämisessä on oma intohimonsa.  Pääset pitkälle tai ainakin säilyt hengissä seuraavan sanonnan avulla. There is an old saying that there are only two types of mushroom hunters. There are the old mushroom hunters and there are the bold mushroom hunters…. but there are no old bold mushroom hunters. Sienissä on oma slanginsa, sillä sienellä ei ole vartta tai hattua, vaan jalka ja lakki. Yhtä varovainen on oltava yksilö sanan käytössä eli on parempi turvautua sanaan itiöemä. Itiöemät me keräämme ja näemme, sienirihmastot (sienijuuri, mykorritsa) elävät maassa. Valitan, tarvitset perusterminologian kirjan kanssa siitäkin huolimatta, että sienet ovat kulissina.

Kohtaamiset muiden sienestäjien kanssa olivat tuiki harvinaisia, johtuen siitä, että näiden sientenetsimisalue sijaitsi jossakin toisaalla tai sitten he yleensä etsivät sieniä samasta paikasta eri aikaan kuin hän.

Kirjailija kutsuu sieniin hullaantunutta miestään kotikylänsä lapsuusystäväksi, jonka tarinaa hän taltioi. Ajan ankkuria saadaan hieman, että sienimiehemme lapsuudessa elettiin Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa ja tämän kotikylän lähelle perustettiin sientenkeräyspaikka.  Sieniä kerättiin ja niistä saatiin rahaa. Paikallisesti tarinaa hahmotellaan näin: pois sodan jälkeen yhdestä lähellä sijaitsevasta slaavilaisesta maasta oli saanut tilapäisen turvapaikan tästä talosta. Miehen siviiliammatti oli asianajaja, rikonsoikeuden asianajaja, kansainvälisissä maailman rikostuomioistuimissa. Miehen varhaista sienihullaantumiskautta seurasi toinen puoli hänen elämäänsä, jolloin sienten maailma ei merkinnyt hänelle juuri mitään. Ei ainakaan hyvässä mielessä, sillä hänen asuttamaan taloon pesiytyi lattiasieni.

Hyvin toimeentuleva, kuten jo sanottu, hän oli nytkin, mutta sienikirjalla hän tulisi erityisen rikkaaksi, ja tiedättekö, mistä hän uneksi? Metsän ostamisesta itselleen, suuren metsän hankkimisesta!

Tuo suvereeni aarteenetsijä elää sienille ja sienistä välittämättömiä ylenkatsoen. Herkkutatti, elämän ensimmäinen herkkutatti, Boletus edulis, kantarelli, kurttusieni, keisarikärpässieni, ukonsieni, tryffelit – kaikki nuo miehemme tuntee.  Handke ei sirottele sienten nimiä sienikirjaa selaten, hän kuvaa haisusienen niin rakenteen kuin löyhkän. Sivun 39 kuvausta ei vain ”väsätä” osaamattomana tai mutu-menetelmällä. Sienimiehemme sai arvostustakin ja asiantuntevuutta myös sienikonferenssissa. Miehemme pohti elämänsä varrella, josko sienikirjan kirjoittaminen tekisi hänestä rikkaan. Rikasta hänestä ei koskaan tule, mutta hyvin toimeentuleva. Sienikirjakin jää.

Kuunvalottomina öinä, yksinomaan tähtien loistaessa kirkkaalla taivaalla, sienet, ennen kaikkea herkkutatit, sanamukaisesti työntyvät esiin maan sisältä, ja hän todisti väittämänsä todeksi yhdellä jos toisella ”itse koetulla” kertomuksella.

Miehemme antautui sienille, aarteille, löytämiselle lähes hulluuteen asti. se sanelee myös löytämisen ilon, jota viljellyt eivät suo. Hän hukkaa niin perheensä, työnsä merkityksen sienten muodostuessa elämänsisällöksi.  Hänen vaimonsakin jo kauan sitten hänen luotaan lähtenyt, kertoi minulle kohdanneensa miehensä kerran metsässä ja tämän katsoneensa ensimmäisenä, mitä hän, vaimo piti kädessään. – Ja mitä se oli? Keisarikärpässieni, Caesarsieni, Amanita caesarea. … Mutta tunnistamatta vaimoa ihaili tätä kuin vierasta, enemmän tämän löydöstä johtuen kuin naisen kauneudesta johtuen.

Kirjan lopussa kirjailijamme kohtaa ystävänsä ja kuulee tarinan lopunkin.  Lopulta sienihullu ystävämme saa kerrottua, että hänen pitäisikin laatia sienivastainen kirja.

Myös metsät ja ylipäätään metsäilma olisivat ajan mittaan pahaksi, äärimmäisen epäterveellisiä, painaisivat keuhkoja janiiinedelleen, hohkaisivat inhottavia höyryjä ja ylipäätään loppujen lopuksi aiheuttaisivat vain pahaa.  

En ole luontokuvausten ystävä, sillä se ei ole helppo laji. Luontotuntemus ei kerry äidinmaidossa, vaan vaatii oppimisensa. Handken on pakko tietää sienistä jotain, sillä olisin valmis istahtamaan hänen laittamalleen sieniaterialle, joka on minulta paljon sanottu.  Handke korostaa luonnonsieniä, ihmisen vieraantumista luonnosta, ihmisen luontosuhdetta, ekologista lukutaitoa sekä ihmisen vapautta. Yllättävintä on kirjan huumorinvire, ilahduttavinta tekstin rentous, Handkea parhaimmillaan. Loppunäytös tapahtuu Auberge de Saint Graalin -majatalossa Grisy-le-Plâtre kylässä.  Jään yksin viimeisissä sanoissa esittämään kysymyksen, kuka oli neljäs?

Kirjan on suomentanut Arja Rinnekangas ja hän on ansiokkaasti tarponut sienessä kirjailijan seurassa. Aloitin Handken lukemisen Vasenkätisestä naisesta, ja kuljen yhä sillä tiellä pettyen kerran vuodessa kuten tänäänkin. Tekstini on kirjoitettu 8.10.2015 kahden jälkeen. Toivoisin palkinnon Handkelle. Vasenkätisen naisen, Mariannen, vapautta tässäkin haetaan. Oletan, että Versuch-sarja tuli päätökseensä satuna tai esseenä.

Kiitän kustantajaa saamastani kirjasta.

Peter Handke Intohimoisesta Sienestäjästä

Suomentaja Arja Rinnekangas

Alkuteos Versuch über den Pilznarren

LURRA Editions 2015 lokakuu. Kustantajalta.

Haisusieni Phallus impudicus