Sivut

maanantai 26. lokakuuta 2015

Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren Piiri



Mats Strandberg on julkaissut aiemmin kolme teosta. Piiri on hänen ensimmäinen nuortenkirjansa. Sara Bergmark Elfgren on käsikirjoittaja. Piiri on Engelsfors-trilogian aloitusosa.

Piiri on urbaanifantasiaa, joka sijoittuu skandinaaviseen koulumaailmaan. Tapahtumien näyttämönä on ruotsalainen pikkukaupunki, Engelsfors. Kaupungilla on kaunis nimi, vaikka paikkana se on rähjäinen, entinen teollisuuskaupunki. Engelsforsia ympäröivät synkät metsät, joihin ihmiset usein eksyvät ja katoavat. Syyslukukausi on päässyt alkamaan, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Eliaksen kerrotaan olleen masentunut, muutamien kouluviikkojen aikana oli kertynyt jo rutkasti poissaoloja, joten rehtori oli ottanut oppilaan puhutteluun. Kirjan aloitusosuus on varsin voimakas. Eliaksen kuolemaa pidetään itsemurhana, mutta jotkut tietävät totuuden.

”Meidän maailmamme ei ole ainoa maailma. On lukemattomia muita maailmoja. Mutta nyt saat luvan lakata keskeyttämästä minua”, rehtori sanoo tiukasti. ” Viimeisten vuosituhansien aika on ollut maagisesti kuivaa kautta muutamaa paikallista leimahdusta lukuun ottamatta. Näillä main tapahtui jotakin noin kolmesataa vuotta sitten. Uskon, että teidän unenne saattavat olla jonkinlainen heijastus satojen vuosien takaisista tapahtumista.”

Kirjan päähenkilöitä on kuusi, joka on iso määrä kuljetettavaksi tasaveroisena mukana, mutta se tarjoaa myös samaistumisen lähtökohtia mahdollisimman monelle. Ida Holmström, Minoo Falk Karimi, Anna-Karin Nieminen, Linnéa Wallin, Vanessa Dahl ja Rebecka Mohlin ovat jokainen erilaisia ja omaavat erityisiä lahjoja. Eräänä yönä kuun värjäytyessä salaperäisen punaiseksi tytöt löytävät itsensä hylätystä kansanpuistosta. Jokin maaginen voima johdattaa heidät kohtauspaikkaan. Tytöt eivät pidä edes toisistaan tai viihdy toistensa seurassa, mutta nyt muodostavat noitapiirin. Vain kansanpuistossa he ovat turvassa, sillä muualla heidän on kätkettävä yhteytensä. Pian valkenee, että paha on saapunut Engelsforsiin. Tytöt ymmärtävät, että heillä on mahdollisuus selviytymiseen ainoastaan yhdessä. Tytöt ovat Valittuja, mihin ja miksi? Ja mikä on Kuvioiden kirja?

Yhtäkkiä hän tuntee, kuinka hänen kehonsa sisällä oleva toinen tietoisuus epäröi. Hänen jalkansa eivät enää ole tunnottomat. Jos hän vain hiukan ponnistelee, hän kykenee vielä kääntymään pois katonreunalta. Jos hän vain kykenee keskittymään tarpeeksi…

Kirjassa on läsnä nuoruuden angsti, nuoruuden kasvukivut ja nuoren ongelmat niin itsensä, perheen, ihastusten kuin ystävien kanssa. Anna-Karin on koulukiusattu ja varsin uskottava roolissaan. Luokkahuoneen sosiaalinen rakenne kuvautuu hyvin tarinassa, yksilöiden merkitys, mutta myös ryhmädynamiikan toiminnallisuus. Linnéa tunsi Eliaksen paremmin ja heidän oli tarkoitus tavata illalla. Minoo nousee omaksi suosikikseni.

Hän oli kuunnellut koko elämänsä ajan isoisän tarinoita kummituksista ja yliluonnollisista ilmiöistä. Isoisä on kertonut hänelle taikavarvuista, saamelaisnoidista ja vanhasta ukosta, joka pystyi tyrehdyttämään verenvuodon. Miksei sama voisi tapahtua hänellekin? Kuka muka ansaitsisi maagiset voimat enemmän kuin hän, Anna-Karin Nieminen, jota kiusattiin jatkuvasti?

Tuli odottaa jo lukupinossani ja aion lukea Avaimenkin sen ilmestyessä. Teoksen sijoittuminen ruotsalaiseen yhteiskuntaan on kiva lisä ja suomalaisuuttakin pilkahtelee, mutta yhtä hyvin tarinassa on vaikutteita muualtakin. Tarinassa on paljon juonenkäänteitä, osin yllätyksellisiä, joten en pitänyt teosta ennalta arvattavana. Teos on helppolukuinen ja viihdyttävä, ja ylipäänsä pidän urbaanifantasiasta. Tarina on paikoin jännittävä ja lähes kuudestasadasta sivustaan huolimatta page-turner.

Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren Piiri
Alkuteos Cirkeln
Suomentaja Riie Heikkilä

Basam Books. Arvostelukappale. Kustantajalta. Kiitoksin.

6 kommenttia:

  1. Sait minut innostumaan tämän kirjan lukemisesta. Täytyy laittaa muistiin pitkälle lue seuraavaksi listalleni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on hyvä ja aion lukea koko trilogian, kunhan saan kasaan. Tapahtumapaikka vaikutti osaltaan, että tuossa naapuirissa, rapakon takana.

      Poista
  2. Olen kuunnellut tämän ruotsiksi, en tahtonut jaksaa pysyä mukana, tuntui välillä liian puuduttavalta, ja vaikka kirjassa oli paljon hyvää, hylkäsin heti suunnitelmani kuunnella koko trilogia. Voisi toimia paremmin nyt, kun uudella soittimellani voi nostaa lukunopeutta. Joskus liian hidas tempo onkin lukunopeudessa, ei itse tekstissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voi olla äänikirjana kimurantimpi, kun on monta päähenkilöä. Olen surkea äänikirjoissa. Toisaalta en ole juurikaan yrittänyt. Pokkareita karsastan fontin takia. Mutta minä viihdyin tämän parissa.

      Poista
  3. Tämä on lukulistallani, tyttäreni on lukenut ja kovasti sarjasta pitänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin viehätyin tästä, hieman erilainen. Seuraava osa näyttää paksummalle.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!