Sivut

perjantai 23. lokakuuta 2015

Hieman erilainen kirjamessupostaus ja haastattelu




Meille on muodostunut perinteeksi, että kirjamessuilla käydään torstaina.  Puolisoni on arkena Helsingissä, joten olen delegoinut tämän vastuullisen tehtävän hänelle. Itse en messuruuhkista välitä. Ehkä olen delegoinut myös toiselle henkilölle, mitä minulle pitää etsiä, mutta nyt ei tainnut riittää sekään. Halusin tuoda messut messuvieraan näkökulmasta. Itse en ole laisinkaan kiinnostunut kirjailijoiden framilla olosta tai saati lukupiireistä. Tunnen itseni hyvin epäkirjabloggariksi. Kiitos messulipusta Jenni R.


Kuva P.S


Kuva P.S

Kuva P.S




Kuva Nina Karjalainen

Kuva S.P.

Kuva S.P.

Olisin halunnut tästä useamman kamerakuvan, mutta puolisoni ei ottanut. Sain sitten kännykuvan. Minusta on ihan tarpeeksi, että Stonerini on lainassa, joten olen ilman kirjaa.


Kuva P.S.



Kuva P.S

Kuva P.S


Tässä haastattelu kirjamessujen kulkijasta, Sinikka Piiposta. 

Annetaankin ääni messuilla kävijälle. Itse viihtyisin paikalla tunnin pari, mutta tässä toisenlainen kulkija, joka oli 10 jälkeen paikalla ja siirtyi kirjojen luota 17 jälkeen ruokapuolelle.

 


FT  Sinikka Piippo on kasvitieteilijä professori Helsingin yliopistossa sekä tietokirjailija. Hän
on kirjoittanut noin 300 tieteellistä ja populaaria artikkelia ja julkaisua. Helsingin Tapaninkylässä asuva Piippo harrastaa lukemista, elokuvia, japanin opiskelua ja on kiertänyt maailman kolkat ristiin rastiin.


Miten jaat aikasi kustantajien osastojen ja antikvaarien välillä?

Vähän enemman antikvariaattisella puolella

Mitä luet?

Aika lailla scifia ja fantasiaa, enemman scifia. Dystopiat, kyperpunk ja steampunk suosikkeja

Montako kirjaa omistat?

Noin 13000

Montako kirjaa ostit messuilta?

21
Kuva S.P

Seuraatko messujen kirjailijahaastatteluja?

Hyvin harvoin.

Sano 3 hyvää  suhteellisen uutta fantasiakirjaa?

Meresmaan Mifonki-sarja
Rothfussin Viisaan miehen pelko
Steelen Watchers

Minkä kirjan toivoisit muidenkin lukevan?

Vaikea sanoa kun ihmiset pitavat niin erilaisista kirjoista. Jos lukee scifia, niin Rajaniemen kirjat. Elisabeth Haichin Vihkimyksen.

Kenen fantasiakirjoissa esiintyvän hahmon kanssa lähtisit illallisille?

Mies tai nainen. Rohkea oman tien kulkija joka osaa puolustautua fyysisesti. Meresmaan kirjoissa on tällaisia hahmoja

Mikä kirjaa sopii Halloween viikonloppuun?

Housewitch ehdottomasti, kirjoittanut Katie Schickel
Kuva P.S

Millä kielillä luet?

Suomeksi ja englanniksi

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Itse asiassa Harjoittelijan

Millä muilla kirjamessuilla ja kirjatapahtumissa olet tänä vuonna vieraillut?

Turun kirjamessuilla, Vanhojen kirjallisuuden päivillä Sastamalassa sekä Sysmän kirjakyläpäivillä

Kiinnostaako sinua kirjamessujen yhteydessä lukupiirit?
 
Ei.

Kuva P.S



Postauksessa kuvat: SP Sinikka Piippo, PS Pertti Salo ja NK Nina Karjalainen ja US Ulla.

Ja päivän oma kirjakasani.


Kuva U.S



10 kommenttia:

  1. Kiitos omaperäisestä messupostauksesta! Haastattelua oli kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että pidit. Laitoin nämä kaksi sankaria töihin.

      Poista
  2. Wau Ulla. Mahtava idea tuo haastattelu. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu. Halusin tuoda esiin, että fantasialla ja scifillä ei ole ikärajaa. Se kuuluu kaikille. Tiedän, että kohteeni rakastaa niin kissoja kuin kirjoja.

      Poista
  3. Hieno idea! Kiva lukea messukävijän haastattelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin hieman erilainen. Tunnen omankin kiinnostukseni niin kovin erilaiseksi.

      Poista
  4. Kiva postaus. Minä vielä mietin ja harkitsen messuille lähtemistä... se on tuo pitkä matka... seli seli. Viikonloppuna on mukava vaan löhöillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö teillä ollut jo messut? Minua ei kukaan saisi messun ruuhkiin. Viikonloppuna on vain ihana olla yhdessä. Tunnen jotenkin itseni niin epäkirjabloggariksi kuin vain voi. Että olenko edes? Minua ei kiinnosta pätkän vertaa kirjailijoiden haastattelut, lukupiiri olisi viimeinen niitti. Outo lintu olen. Eivät minun ystäväni harrasta lukemista. Mieheni lukee pätkiä minulle joskus. Kesällä taisin pitää S:lle monologin Tunneista. Messuilla olen kiertänyt antikvaarisen puolen ja etsinyt lähdemateriaalia ja häipynyt. Blogeissa pidän keskusteluista ja kommenteista. Ainoa, ketä voisin kuvitella meneväni kuuntelemaan on Handke, jos hän puhuisi englanniksi. Fanitan erästä kotimaista kirjailijaa, mutta en kestä hänen käsillä viuhtomistaan edes televisiossa. Että ihanaa löhöilyä sinulle sinne. Meillä viikonloppu menee koiran kanssa.

      Poista
  5. Kiva vähän erilainen kirjapostaus:) Luku- ja kirjoittajapiirit eivät ole minuakaan varten, joskus olen lukenut jollekin omia sepustuksia, jotka on rankattu julkaisukelvottomiksi tai en ole saanut valmiiksi. Luen kyllä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta minusta on napsia kirjat ilman odotusta ja postimaksuja. Lukeminen maistuu, mutta ei nuo kuuntelusessiot.

      Mutta huh mikä viikonloppu, puolisoni keksi eilen hakea kaksi lisäpalaa Lundiaan, kaikki kirjat siirtyivät ja A sekä B alku toiseen huoneeseen. Piti olla lokoisa lukuviikonloppu.

      Poista

Ilahduta minua kommentilla!