Sivut

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Maailman lyhyin matka ja Vapaus valita






Sanna Suutari on suomalainen sosionomi, joka päätti toteuttaa unelmansa ja lähti matkustamaan vuodeksi Aasiaan ja Australiaan Janin kanssa. Matka piteni ja sen aikana alkoi ja jatkuu edelleen Sannan henkisen heräämisen prosessi. Tämän tapahtuman kautta sai alkunsa tämä tositapahtumiin perustuva kirja Maailman lyhyin matka.

Esipuheessa Suutari kuvaa kirjaansa, että kirja on rehellinen raportti kokemuksista, joita kohtaa itsensä tuntemista etsivä ihminen. Sanna kertoo kirjassaan omasta etsinnästään ja heräämisestään sekä itseyden kadottamisesta. Jokainen kulkee tiensä omalla tavallaan, mutta on merkityksellistä ja rauhoittavaa lukea toisen matkakertomus. Sanna toteutti unelmansa ja matkusti kitaran, surffilaudan, retron pakettiauton ja rakastamansa miehen kanssa Australiaan. Sanna ja Jani ajelivat tuhansia kilometrejä ympäri Australiaa, mutta he päätyivät Manjimupiin tekemään töitä, jotta he voivat jatkaa taas uuteen kohteeseen.

Siellä Sanna tapaa miehen, joka keskeyttää hänen ajatuksensa lauseella: Sinä et tiedä kuka sinä oikeasti Olet. Tuntematon, 40-vuotias mies sanoi nuo sanat Sannalle rauhallisesti kuin ohikulkija. Tuo lyhyt lausahdus synnyttää ajatusten vyöryn, kuka Sanna oikeasti on. Kirjan ydin muodostuu Sannan ja anonyymin miehen kohtaamisista sekä heidän keskinäisistä dialogeista. Tämä osuus jatkuu monina kohtaamisena useita kymmeniä sivuja. Jälkiosa on Sannan päänsisäistä monologia, ratkaisuja ja prosessointia.

Maailman lyhyin matka antaa lukijalle voimaa kulkea omaa tietään. Kun on tinkimättömän rehellinen omille kokemuksille, niin lopulta omalla tavalla päätyy tämän kirjan kuvaamiin tapahtumiin ja kokee olevansa elävä osa elämää – yllättävästä näkökulmasta katsottuna.


Kirjan takakansi kuvailee kirjan näin: Kirja, jota olet kenties odottanut koko elämäsi. Joskus on mentävä aika kauas tajutakseen, että minnekään ei tarvitse mennä ja että kaikki, mitä on koskaan etsinyt, ei ole koskaan ollutkaan missään kadoksissa. Maailman lyhyin matka on huikea tosikertomus henkisen heräämisen prosessista. Tämä, tässä, nyt.
Henkinen herääminen on harvinainen tapahtuma, mutta teemme siitä vieläkin ihmeellisemmän kuin se on, sillä ennen kaikkea se voi tapahtua kenelle tahansa. Se edellyttää kuitenkin omien ajatusten ja asenteiden tarkastelua ja halua päästää irti kuvitteellisesta oman elämänsä hallitsemisesta.

Minä näin tämän nyt selkeästi. En olisi todellakaan halunnut seistä tässä ratkaisevassa tienhaarassa vaan olla ihan missä vain muualla. Siinä minä kuitenkin seisoin, kauhuissani ja yksin. Matkani oli tullut siihen pisteeseen, ettei paluuta enää ollut. Olin kävellyt labyrintissä tarpeeksi. Oli vain päätös, päätös jonka joutuisin jossakin vaiheessa kuitenkin tekemään.

Olin tullut tienhaaraan ja tiesin mihin suuntaan minun oli kuljettava, halusinpa tai en. Tiedän nykyään, että monet seisovat samankaltaisessa tienhaarassa jopa vuosia. Moni tietää kyllä, minne hänen täytyisi kulkea mutta ei uskalla jatkaa matkaansa vaan seisoo paikoillaan tienhaarassa vilkuilemassa arasti siihen suuntaan, johon hänen on kuitenkin joku päivä lähdettävä. Hän uskottelee itselleen toisin mutta tietää sisimmässään vain pitkittävänsä päätöstä. Hän jatkaa kärsimystään uskaltamatta ottaa ensimmäistä askelta. Hän ei ymmärrä, ettei vaihtoehtoja ole. Päätöstä voi ainoastaan pitkittää.

Maailman lyhyin matka on lukemisen arvoinen kirja, jonka haluaa lukea uudelleen, johon on hyvä palata osissa. Teos on matkaopas omalle matkalle, sillä jokaisen matkakertomus ja prosessi syntyvät eri tavoin. En oikeastaan halua avata tarina enempää, sillä jokaisen on tulkittava kirja itse. Tuntemattoman kohtaaminen ohikulkijana, jolla on aikaa pysähtyä, vaatinee oikean hetkensä. Kirjan lopussa Sanna avaa myös tämän kirjaprosessin syntyä.

Sanna Suutari Maailman lyhyin matka
Kustannus Oy Taivaankaari 2013


Juha Pitkänen Vapaus valita havahtumisen prosessista 



Olet ottanut käteesi kirjan, jota sinun ei ehkä olisi pitänyt lainkaan poimia. Pane se pois ja ota viereinen kirja. Mikäli vielä luet tätä takakannen tekstiä, varoitan sinua, että tämä kirja on vaaraksi kaikelle sille, mihin olet tähän saakka uskonut. Mikäli olet mielestäsi kyllin kylmähermoinen kohdataksesi sen kuvitelman, joka sinulla itsestäsi on, voinet varovasti harkita katsovasi kirjan sisällysluetteloa.

Vapaus valita perustuu kirjoittajan omakohtaisiin kokemuksiin havahtumisen prosessista sekä siihen, miten Ihmeiden oppikurssi tukee havahtumisprosessia ohjaavasti. Kirja ei ole kliseemäinen kertomus havahtumisen prosessista, vaan työntäyteinen kuvaus matkasta omaan itseen. Teos on käytännön opas siihen, millaisiin asioihin meidän on kiinnitettävä huomiota, jotta sisäiset silmämme avautuisivat.

Johdannossa Pitkänen tuo esiin, että: Havahtuminen ei siis ole mikään yksi iso tapahtuma, jonka jälkeen kaikki on selvää, vaan pikemminkin voidaan puhua vähittäisestä ja asteittaisesta havahtumisen esteiden poistumisesta, vaikka selvästi suurempiakin hyppäyksiä tapahtuu. Mikäli jollekulle on tapahtunut äkkinäinen ja täydellinen perimmäinen havahtuminen vailla asteittaisia ja askel kerrallaan eteenpäin vieviä kokemuksia, ainakaan minä en ole siitä tietoinen.

Vapaus valita havahtumisen prosessista sisältää pitkähkön johdannon, yhdeksän lukua, harjoituksia ja jälkisanat. Harjoitukset toimivat vain toteutettuna. Yhdeksässä luvussa käsitellään muun muassa Todellisuuden harha, Minuuden harha, Ajan harha. Edistymisen harha, Henkisyyden harha, Vapauden harha, Rakkauden harha, Heräämisen harha sekä lopuksi Uni päättyy. Luvut jakautuvat edelleen alaotsikoihin ja oppilaan harjoituksiin.
Esimerkiksi ensimmäisessä luvussa selvitetään: Miten kuvittelemamme todellisuus on muodostunut, miten se vaikuttaa niin todelliselta ja miten se ei kuitenkaan ole niin todellinen kuin oletamme. Useimmat syvällisemmät henkiset opetukset opettavat meille, että havaitsevamme maailma on eräänlainen optinen illuusio. Minä kutsun sitä tässä kirjassa mielen harhaksi. Ensimmäinen luku on teoreettinen painotukseltaan, mutta se luo pohjan kirjan myöhemmille osuuksille.

Vapaus valita purkaa käsitettä Matkalla kotiin: Me koemme varmasti kaikki olevamme täällä, tässä ja nyt, ja että olemme menossa jonnekin. Ellemme kokisi olevamme täällä, emme olisi täällä. Ellemme kokisi olevamme matkalla johonkin, emme olisi matkalla mihinkään.

Teemme siis mielestämme koko ajan kahta matkaa, sisäistä ja ulkoista. Tällainen on kokemuksemme, ja huolimatta siitä, että ne perimmältään ovat molemmat vain mielen harhaa, toisille sisäinen matka on merkittävämpi ja toisille ulkoinen. Tämä kirja keskittyy vain sisäiseen matkaan ja pitää ulkoista matkaa ainoastaan sisäisen matkan heijastumana.

Vapaus valita on helppolukuinen ja ymmärrettävä kokonaisuus, käsitteet selvitetään perusteellisesti, mutta sen omaksuminen on valtava prosessi, joka tuskin aukeaa vain kirjaa lukemalla. Tekijän itseoivallusseminaarien jälkeen teos on huomattavasti paremmin omaksuttavissa. Eli kirja tukee kursseilla opittua. Sanna Suutarin kirja Maailman lyhyin matka on aloittelijalle huomattavasti helpompi perusopas.

Juha Pitkänen Vapaus valita - havahtumisen prosessista

Taivaankaari 2013. Kustantajalta. Kiitoksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta minua kommentilla!