Jeannette Walls Lasilinna

Jeannette Walls (1960) kertoo oman tarinansa kirjassaan Lasilinna. Hän työskenteli toimittajana New Yorkissa kahden vuosikymmenen ajan. Tämän ajan hän vaikeni taustastaan, mutta sitten hän päätti jakaa tarinansa. Nykyisin hän asuu Virginian osavaltiossa aviomiehensä John Taylorin kanssa.

Lasilinna toi mieleeni niin Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä. Toisaalta Maria Muinosen kirja Mustat paperit tunki ajatuksiini. Kummassakin kirjassa nainen käyttäytyy viheliäisellä tavalla, vaikka tarinoissa ei ole muita yhtäläisyyksiä. Lasilinnassa perheen äiti ärsytti minua vastuuttomuudellaan. Kumpikin mainitsemani kirja on toivottavasti fiktiivinen, mutta Lasilinna valitettavasti ei.  

Lasilinna ei ole helppoa luettavaa, mutta missään vaiheessa en epäile tekstin aitoutta. En vain saanut otetta kirjasta, joten aloittelin sitä ja jätin kesken useamman kerran. Luin tulevalle naisten viikolle Viktoria Mullovan elämäkerran rakkaudestani musiikkiin ja viuluun. En ollut seurannut hänen elämänvaiheita kohun jälkeen, mutta joitakin asioita ihmettelin. Edelliseen viitaten, niin Lasilinnan kunniaksi on kai laskettava, että Jeannetten äiti Rose Mary ja isä Rex Walls sentään rakastivat jollain tavalla toisiaan. Kaikilla lapsilla on sentään sama isä ja äiti.

Jeannetten vanhemmilla Rex ja Rose Mary Wallsilla oli neljä lasta. Jeannette on tarinan kertoja. Jeannetten oma lapsuus ajoittuu 1960-­ ja 1970-luvuille, mutta tarina kulkee nykypäivään asti.  Perhe eli kuin nomadit eli siirtyivät aina paikasta toiseen vaikeuksien kasautuessa ajolähdöksi. Rex oli täysin holtiton isäksi, sillä hänelle työ ei maistunut, mutta viinaa hän joi ja kertoi tarinoita uhkapelien lomassa. Rose Mary oli innokas taidemaalari ja kirjoittaja, mutta hänellä oli myös opettajan pätevyys. Opettaminen oli kuitenkin tylsää puuhaa ja lapset saivat avustaa äitiään iltaisin tehtävien korjaamisessa ja tuntisuunitelmissa. Kulkurinelämässä oli hohtoa ja jännittävyyttä, kun perhe säntää aina uuteen paikkaan.

Äiti sai elämän Länsi-Virginiassa kuulostamaan jälleen uudelta suurelta seikkailulta, ja pian me kaikki lapset olimme ilmoittautuneet mukaan matkalle. Isä kuitenkin inhosi koko ajatusta ja kieltäytyi panemasta tikkua ristiin, joten äiti suunnitteli matkaa omin päin.

Lasten kohtaloa on miltei mahdoton uskoa, että lastensuojelu ei herää hätähuutoihin. Lapsilla oli puutetta kaikesta. Ruokaa ei ollut useinkaan, asumukset olivat surkeita rotanloukkuja, vaatteet kuluneita ryysyjä, pahatkin haaverit paranivat poppaukkojen hoidoilla. Rex ja Rose Mary Walls tekevät monia asioita väärin, mutta sosiaalihuollon ja tukien varassa he eivät elä. Rex elättelee haavetta rakentaa lasilinna ja Rose Mary haaveilee taidenäyttelystä.

Aikuisena Jeannette häpeää vanhempiaan, salaa taustansa kaikilta, painautuu taksissa piiloon nähdessään äitinsä dyykkaavan roskiksesta. Vaikeuksista huolimatta Lori, Jeannette, Brian ja Maureenkin selviävät. Jeannette kirjoittaa tarinansa hyvin ja uskottavasti. Mieluummin tämän lukisi fiktiivisenä romaanina, sillä lukeminen ei tekisi niin pahaa. Miten paljon lapsen pitää kestää? Turvaverkkoa ei riitä kaikille. Lasten keskinäinen suhde oli heidän kantava voimansa, kun Lori selvisi esikoisena omilleen, niin hän veti Jeannetten luokseen ja pian Brian pääsi ja myös Maureenkin.

Walls osoittaa hyvin omaelämäkerrassaan, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, että hän ei voi tai kykene pelastamaan vanhempiaan, jotka eivät näe edes virheitään tai kyseenalaista tapaansa elää.

Ai, että auttaisit minua muuttamaan elämääni? Minä voin ihan hyvin. Sinä täsä apua kaipaat. Sinun arvosi ovat ihan vinksallaan.

Jeannette Walls on mukaansatempaava tarinankertoja, joka välittää tarinan sellaisena kuin hän sen eli. Luin jostain, että tarinaan liittyvät henkilöt olivat myötämielisiä sen kertomiseen. Lukemisen vaikeus johtui tekstin rankkuudesta, mutta silti pidin Wallsin tavasta kirjoittaa. Walls ei ole antanut ajan kullata mennyttä, mutta hän ei myöskään ryve katkeruudessa tai vihassa. Loppujen lopuksi pidin kirjasta enemmän kuin aluksi uskoinkaan.

Jeannette Walls Lasilinna
Suomentaja Raija Rintamäki
The Glass Castle 2005
Bazar 2014 Kustantajalta. Kiitoksin.


Kirjasähkökäyrä on lukenut myös tämän kirjan.


Osalllistun tällä kirjalla Les! Lue! -blogin elämäkertahaasteeseen.