Dolores Redondo Näkymätön vartija

Valitsin tämän kirjan dekkariviikon lukemistoon. En kuitenkaan ehtinyt kirjoittaa blogitekstiä. Minun olisi pitänyt lukea tämä viikon alussa eikä viikon lopussa. Kirjan aihe oli hieman liikaa iltapäivälehtien ja Facebookin lomassa, sillä minulla on paljon ruotsalaisia kissakamuja. Luin aikoinaan Kristina Ohlssonin Nukketalon vasta Tuhatkaunojen ja Varjeluksen jälkeen, koska kartan näitä lapsiaiheita. Ajatukseni tästä kirjasta ovat kovin ristiriitaiset, mutta yritän kasata ne.

Baskimaan murhat -trilogian avausosa Näkymätön vartija on yhdistelmä rikostutkintaa, baskimytologiaa ja naisen elämää perhesuhteineen.  Keskeisessä roolissa on rikosylikonstaapeli Amaia Salazar, joka saa tutkinnan johdettavakseen, joka herättää tiimissä myös kateutta.  Tehtävän myötä Amaia palaa kotikyläänsä Elizondoon, jossa hän joutuu kasvotusten menneisyytensä kanssa, ja tämä tuo mukaan myös sukudraaman aineksia. Amaian suhde sairaaseen äitiin on ollut ahdistava ja oman äidin väkivaltainen käytös liian julmaa.

Alastoman teinitytön ruumis löydetään Baztanjoen penkalta Navarran ikimetsän sydämestä. Surmatekoon liittyy rituaalisia piirteitä, ja poliisi yhdistää tapauksen aiempaan surmatekoon, joka käynnistää huhut sarjamurhaajasta.  Baztanin laaksossa elävät ikiaikaiset kansanuskomukset ihmisten mielissä, joista yksi on myyttinen basajaun, metsän näkymätön vartija.

Tuossa tutussa metsässä Amaia pystyi aistimaan erilaisten olentojen läsnäolon niin konkreettisena, että siellä tuntui täysin luonnolliselta hyväksyä druidien kultit, uskoa puiden olevan ihmisiä mahtavampia ja kuvitella aikoja, kun laakson uskonto perustui ihmisten ja maagisten olentojen väliseen yhteyteen.

Lukukokemuksena Näkymätön vartija oli keskinkertainen, saatan lukea jatkot kirjastosta, mutta omaksi en lähtisi trilogian muita osia ostamaan.  Uhreja kertyi kiitettävästi, mutta teksti junnasi välillä paikallaan tai eteni kuivahkosti luennoiden (sarjamurhat s. 148.) tai kömpelöin dialogein (Montes ja Amaia s. 83). Tekstiä olisi voinut tiivistää  paikoin. Näkymätön vartija on melko sujuvaa tekstiä, mutta näitä on lukenut niin paljon. Mitään uutta tämä ei tuo dekkarigenreen. Lisäksi tämä jää pelkistetyksi dekkariksi, joka ei tarjoa muuta kuin juonellisen rikostarinan. Myyttisyys ei riitä puhaltamaan tähän eloa. Luin dekkariviikolla Katarina Wennstamin Petturin, joka on myös trilogian aloitus ja pidän sitä erittäin lupaavana.  Näkymätön vartija on kirja, josta olisin halunnut pitää paljon enemmän. Maaginen realismi, myytit ja uskomukset kiinnostavat minua.

En yleensä puutu kirjan kansiin.  Nämä kannet ovat aneemiset eli eivät houkuttele ostamaan kirjaa. Espanjalaisista kirjoista nousee heti mieleen Carlos Ruiz Zafónin kirjat ja Enrique Moriel Ajattoman kaupungin varjot, jotka ihastuttavat kansillaan.  Englanninkielisessä käännöksessä on tyypilliset dekkarikannet.  Redondon kirja liittyy David Vannin Kylmän saaren joukkoon, jossa kannet laimentavat lukuintoa.

Suosittelen kirja lämpimään kesäpäivään harmittomana dekkarina, joka on hyvin mielenkiintoinen ja erilainen.

Ennakkotietojen mukaan trilogian toinen osa Luualttari ilmestyy alkuvuodesta 2016 ja päätösosa Myrskyuhri kesällä 2016.

Dolores Redondo Näkymätön vartija

Espanjankielinen alkuperäisteos El guardián invisible (2013)
Suomentanut Sari Selander

Gummerus 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Näkymätöntä vartija luettiin ahkerasti Dekkariviikolla mm. seuraavissa blogeissa:

 Kulttuuri kukoistaa, Nenä kirjassa, Lukutoukan ruokalista ja Kirsin kirjanurkka