Aki Ollikainen Musta satu

Ihastuin Ollikaisen esikoisteokseen Nälkävuosi monien muiden tavoin. Teos vakuutti minut niin, että haluan lukea Ollikaista jatkossakin. Mataleena ei ole häipynyt mielestäni. Tällä kerralla Ollikainen suuntaa kulkunsa Helsinkiin Malmin seutuville.


Musta satu pohjaa todellisuuteen Tattarisuon historiallisissa kehyksissä. Aki Ollikainen johdattaa lukijansa Tattarisuolle, jolla on synkkä maine suomalaisessa rikoshistoriassa. Tattarisuon tapahtumat ovat kuin Bodom, jossa mielikuvitus lähtee loputtomaan laukkaan. Bodom on selvittämättömän kolmoissurman näyttämö kolmen retkeilijän osalta. Olen itsekin osunut haravalla uhrien hautamuistomerkkiin Pitäjän hautausmaalla ja miettinyt nuorten kohtaloa. Tattarisuon mysteerissä yhtyvät kuitenkin noituus, magian menot, okkultismi, aarrekätkö ja Malmin hautausmaan linjahaudoista viedyt ruumiin osat. Tattarisuon tapahtumat ovat olleet innoituksen lähteenä aiemminkin, sillä sen pohjalta on tehty mm. lukuisia lehtijuttuja, YLE-dokumentti, Aarne Haapakosken dekkari Mustalais-suon arvoitus sekä opinnäytetöitä. Anja Snellmanin Lyhytsiipiset kytkeytyy osin Bodomin tarinaan.


Mustan sadun tapahtumat kulkevat kahdessa aikatasossa. Nykyhetkessä romaanin nimetön minäkertoja kirjoittaa romaania, ajelehtii elämässään ilman päämäärää, haalaa muovipussissa käsikirjoitustaan ja haahuilee perheensä kanssa. Minäkertoja-ressukka kantaa elämänsä repussa menneiltä sukupolvilta periytyneitä selvittämättömiä tragedioita. Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omasta elämästään eli ei sitä voi ajaa kenenkään muun syyksi, vaikka lapsuuteen mahtuu viinaa ja murhetta, hakkaava isä ja viinaan menevä äiti. Elämä on julmaa huonoilla korteilla. Lapsuudenaikaisen Joonaan tarina jää aukenematta minulle.

Kun muutuin vieraaksi itselleni, muuttuivat läheisetkin vieraiksi. Arki muuttui oudoksi, jonkun tuntemattoman ihmisen arjeksi. Heräsin aamuisin vieraassa ruumiissa, vieraassa talossa. Elin vieraan ihmisen elämää 

Toisella aikatasolla eletään 1930-luvun Helsingissä, jossa rehottaa pirtun salakuljetus ja trokarien ammattikunta  Pirtutrokareista Heinon, Kivimäen ja Mannilan elämä on keskiössä. Kansalaissota antaa omat taustansa tarinalle. Heinolla on perhe, vaimo ja poika, elämä kutakuinkin mallillaan, mutta kaikki sotkeutuu ahneuden myötä. Monet polut kuljettavat Tattarisuolle, paikkaan jossa Noita-Kalliona tunnettu mies harjoitti mystisiä menojaan. Kallion mystinenkin hahmo on historiallinen henkilö.  

Sudenhetki, Heimo ajattelee katsellessaan aamuyön sinistä valoa. Tässä valossa lampaat menettävät hetkeksi kykynsä erottaa maisemassa hiipivän suden, ja silloin voi vanha, kokenut susiuros raadella hetkessä koko lauman. Niin eno oli hänelle joskus sudenhetken selittänyt.

Musta satu on tarina yksilöstä itsensä, perheen ja sukupolvien ketjussa, jossa menneisyys muovaa meidät tavalla tai toisella. Musta satu on miehinen tarina, sillä nainen on kulisseissa äitinä, rakastajana tai huorana.

Musta satu ei ole Nälkävuosi, ei Nälkävuoden jatkelma. Nälkävuoden ja Mustan sadun aloitukset ovat hyvin samanlaiset, voimakkaat kertomukset, mutta Musta satu kantaa heikommin loppuun. Alkua seuraava ja isän ja pojan kappale on huima, sillä onni on läsnä vain lyhyissä ohikiitävissä tuokioissa.

Toisaalta Mustan sadun vanhempi tarina kulkee vahvemmin kuin nykyhetken tarina, jopa niin, että se olisi kulkenut jopa yksinkin huikeaan loppuun. Nyt jouduin välillä vanhimmassa tarinassa hukkaan, eksyin lukemassani, erityisesti nimissä ja henkilökytköksissä. Nykyhetken tarina oli selkeämpi, mutta tavanomainen, näitä on nähty niin perhetarinana kuin sukutarinana melkein riittämiin. Helsinki 1920–30 -luvun näyttämönä kiehtoo minua. Se vaatii paljon niin kieleltään kuin idylliltään. Ollikainen tavoittaa Stadin uskottavana ja silottelemattomana. Viihdyin miltei enemmän vanhemmassa tarinassa.

Mutta satu on oma itsensä, ei Nälkävuoden veroinen, mutta lupaava. Musta satu on sivumääräänsä suurempi, monisärmäinen tarina. Ollikaisen tiivis kerronta on upeaa luettavaa ja kielikuvat puhuttelevia.

Graafinen suunnittelu on Elina Warstan. Takakannen ja liepeiden hopeinen tekstit eivät ole luettavissa kiiltonsa vuoksi. Kansi on kuitenkin vaikuttava ja onnistunut. Tosin Nälkävuoden ulkoasu oli koristeellisempi ja hipoi täydellisyyttä.

Aki Ollikainen Musta satu
Siltala 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin.

Musta satu on luettu monissa blogeissa, joten tässä vain muutama linkki: Sara, Krista ja Bleue.