Ljudmila Ulitskaja Tyttölapsia

Olen lukenut aiemmin Ljudmila Ulitskajalta Vihreän teltan alla ja Iloiset hautajaiset. Iloiset hautajaiset ajoittuu lähemmäksi meidän aikaa 1990-luvun New Yorkiin, Neuvostoliitto on hajoamassa ja siirtolaiset seuraavat etäältä entisen kotimaansa tapahtumia. Ajallisesti kirjassa seurataan noin kahden viikon tapahtumia. Vihreän teltan alla on tiiliskivi, jossa tapahtumat alkavat koulukavereiden vaiheilla ja ajallisesti Stalinin kuolemasta 1953 ja päättyvät nuorten aikuisvaiheen kuvioihin ja ajan historiallisissa kehyksissä Brodskyn kuolemaan 1996. Tässä kirjassa Ulitskaja kuvaa ystävysten elämää läpi vuosikymmenten, heidän kohtaloita, yhteiskunnan tapahtumia, pettymyksiä ja unelmia.

Ulitskaja teoksille on ominaista laaja henkilögalleria, venäläisten nimien muuntelevuus, joka tekee lukemisesta haastavan. Tyttölapsia on kuitenkin helppolukuinen ja ihastuttava lukukokemus.

Tyttölapsia sisältää alun perin erillisinä ilmestyneet novellikokoelmat Tyttöjä ja suppeamman Lapsuus -49. Kokoelmassa on yhteensä 12 kertomusta, joissa on liitoksellisuutta samojen henkilöiden kautta. Tyttölapsissa keskitytään tyttöihin ja jälkimmäisessä osuudessa enemmän poikiin. En rakasta novelleja tai kertomuskokoelmia, joten osaan arvostaa tarinoiden löyhiäkin liitoksia, jotka edes osin kokoavat luetettavan kokonaisuudeksi.

Tyttölapsia kertomuksissa seurataan episodeja Moskovassa asuvien ja samaa koulua käyvien tyttöjen elämästä 1950-luvun alussa. Kertomusten teemoina ovat tyttöjen väliset suhteet yhteisössä, sisarkateus, perhesuhteet, heräävä seksuaalisuus, koulukiusaaminen ja sosiaalinen eriarvoisuus.

Ties kenen lapsia kertoo Gajane ja Viktorijan syntymän, kuinka isoäiti Emma Ašotovna hoitaa tyttärensä lapsia, Margaritan ollessa siihen kykenemätön tylsyyteen vajonneena. Sodasta palaava isä epäröi aluksi omaa isyyttään, Sergo elää jo ennen paluuta hirvittävässä epäuskon tilassa. Löytölapsi kertoo samoista tytöistä ja sisarkateudesta, joka alkaa aluksi aineellisena kateutena, mutta etenee julmuuteen. Löytölapsessa julmuus kasvaa sisarkateudessa äärimmilleen. Kun Gajane katoaa, Margarita kysyy: Missä Gajane on?

Emma Ašotovna oli perheessä ainoa tilanteen ymmärtämiseen riittävän herkkä ja kyvykäs henkilö, mutta hän oli laatinut tiukan ja vankasti itäistä perua olevan hierarkian: ellei nyt ihan kuolema ollut kyseessä, tärkein tapahtuma elämässä oli hänen mielestään päivällinen eivätkä suinkaan lapsilauman kiistat ja välirauhat.

Vesirokossa kerrotaan tyttöjen eriarvoisuudesta. Aljonan äiti oli demokratiakohtauksen myötä keksinyt lisätä Kolyvanovan tyttärensä kutsujen vieraslistaan. Kolyvanova oli kauhuissaan joutuessaan seurueen mukana elämänsä ensimmäisen kerran hissiin. Tarinan lapset ovat kymmenvuotiaita ja vain Kolyvanova on 11-vuotias. Tytöt ovat heräämässä oman kehon muutoksiin, seksuaalisuuteen.

Pussataan oikeasti, niin kuin elokuvissa, ehdotti Pliskina, - niin kuin elokuvissa ne sedät ja tädit, hän sanoi ja toi avoimen suunsa aivan sulhasen nenän alle.

Lapsuus -49 kokoelman osuudessa Paperivoitto on puhuttelevin, se voisi olla kerrottu tänä päivänä ja missä vain. Se kertoo Genjan tarinan, ja kuinka neuvokkaita hänen äitinsä ja isoäitinsä ovat. Tarinassa korostuu erilaisuus, syrjintä ja kiusaaminen. Surullinen Kaali-ihme kertoo kahdesta orpotytöstä, kuusivuotiaasta Dushasta ja häntä nuoremmasta Olgasta ja heidän kaalinhakumatkasta. Ipatjeva on vanhus, ja hän on ottanut tytöt ristikseen, mutta huomaa, että he tytöt voivat olla myös iloksi ja hyödyksi. Ajankuvana on sodanjälkeinen köyhyys. Tarinoissa korostuu lapsen mieli, lapsen osallisuus perheessä ja yhteisössä. Lapsen on tärkeä olla osallinen, kuulua ryhmään. Lapsuus ja sen muistot kannetaan mukana kunkin elämänrepussa.

Kaksi pientä tyttöä, jalassaan kaupunkilaiskengät, mutta lämmikkeenään maalaisittain kiedotut paksut huivit, asteli kohti lautaseinäistä myyntikojua, jonka eteen oli jo muodostunut lohduttoman synkkä jono. Odoteltiin kaaliauton tuloa.

Ulistkajan psykologinen tarkkanäköisyys kulkee tarinoissa voimakkaasti läpi. Hän pystyy katselemaan asioita lapsen silmin. Hän tarkkailee lapsen suhteita, lapsen ja vanhempien suhteita sekä lapsen asemaa yhteisön jäsenenä. Ulitskajan tyyli on valloittanut minut. Teoksen on suomentanut Arja Pikkupeura ja graafinen suunnittelun on tehnyt Kirsikka Mänty. Kirjan kansi on erittäin puhutteleva.

Helsingin Kirjamessujen teemamaa 2015 on Venäjä, joten voisi uskoa, että käännöksissä näkyisi venäjänkielisten teosten esiintuloa. Ainakin Ljudmila Ulitskaja Tyttölapsia ja varmaan myös Mihail Šiškinin Neidonhiusta voidaan lähestyä tätäkin kautta. Šiškiniä pidetään hyvin merkittävänä Venäjän nykykirjailijana, vaikka kirjailija asuu nykyisin Sveitsissä.


Ljudmila Ulitskaja Tyttölapsia
Siltala 2015. Arvostelukappale. Kiitoksin.