Kyung-sook Shin Pidä huolta äidistä.

Pidä huolta äidistä on ensimmäinen suomennettu eteläkorealainen romaani. Kirjan on suomentanut Taru Salminen. Löysin kirjan Mari A:n kirjablogista, sillä hän on lukenut kirjan jo aiemmin englanniksi, joten osasin laittaa kirjan tämän vuoden luettaviin.

Pidä huolta äidistä jakautuu neljän lukuun ja epilogiin. Erikoisinta ja vaikeinta minulle oli, että kirja oli kirjoitettu esimerkiksi yksikön toisessa persoonassa. Kuka ja ketä pyörivät välillä mielessäni. Tunnen piston sisälläni, olenko valittanut joskus Ljudmila Ulitskajan henkilögalleriaa?  Lupaan olla marisematta jatkossa, sillä olen lukenut lukion venäjän ja yliopistolla venäjän kurssit, joten mitäpä valitan... Nämä nimet olivat mahdottomia muistaa ja omaksua.

Park So-nyo on 69-vuotias neljän lapsen äiti, joka on miehensä kanssa matkalla aikuisten lastensa luo, mutta katoaa Soulin metroaseman hillittömässä ruuhkassa mieheltään. Äiti on vieraassa ympäristössä yksin. Perheenjäsenet ryhtyvät etsimään häntä ja selvittävät samalla omaa suhdettaan äitiinsä. Samalla he joutuvat kysymään itseltään, kuinka hyvin he oikeastaan tunsivat äidin.  Minkälainen on äiti, toteuttaako hän vain velvollisuutensa, välittääkö ja hyväksyykö ehdoitta lastensa valinnat?  Kirjassa on nostalgiaa, syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Kirjassa häilyy taustalla yhteiskunnan rakennemuutos, agraariyhteiskunnan väistyminen, kuinka vanhemmat jäävät maaseudulle ja lapset lähtevät kaupunkeihin, ennen avioliitot olivat järjestettyjä, nyt on sopeutuminen uudenlaiseen elämänmuotoon, perinteiden katoamiseen ja valinnan vapauteen. Tarinassa kätketyt salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan.

Kukin kertoja kaipaa, syyttää ja syyllistää itseään ja havainnoi äitiä omalla tavallaan. Kuinka pitkälle muistot tietystä ihmisestä ulottuvat?

Moniäänisen kertomuksen, ensimmäisen osion tavoin 

Kukaan ei tiedä aloittaa Ji-hon, joka on perheen vanhempi tytär ja romaanikirjailija. Silloin kun äitisi ote kirposi isän kädestä Soulin rautatieaseman metropysäkillä, olit Kiinassa. Olit Pekingin kirjamessuilla kirjailijakollegoidesi kanssa. Selailit kiinaksi käännettyä teostasi yhdellä messuosastolla samaan aikaan kun äitisi katosi.

”Isä, miksette ottaneet taksia? Teidän ei olisi pitänyt mennä metrolla!”

Toisen osion Olen pahoillani Hyong-chol  jatkaa kolmannessa persoonassa kertoen itselleen:

Hän ei ollut tajunnut, että myös äidin unelma oli romuttunut. Hän käsittää vasta nyt, että äiti oli koko elämänsä ajan pitänyt itseään syyllisenä siihen että hän ei saavuttanut unelmaansa. Olen pahoillani äiti. En pitänyt lupaustani. Hänen sydämensä pakahtuu halusta pitää huolta äidistä sitten kun hänet löydetään. Mutta hän tajuaa myös jo menettäneensä mahdollisuutensa tehdä niin.

Kolmannen osion 

Kotona ollaan kertoo isä jälleen alun tavoin. Hong Tae-hee (orpokodin johtaja) tulee kodin ovelle ja kertoo, kuinka vaimosi on käynyt yli kymmenen vuoden ajan Toivon talossa kylvettämässä lapsia, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pihan kasvimaata. … Siihen asti kun kadotit vaimosi Soulin rautatieaseman metroasemalla, hän oli ollut sinulle vain lastesi äiti. Hän oli kuin puu joka oli aina samalla paikalla, kunnes kadotit hänet ja löysit itsesi tilanteessa jossa et tiennyt, näetkö häntä enää koskaan. Kuin puu joka ei lähde mihinkään ennen kuin se kaadetaan. Kun lastesi äiti oli kadonnut, tajusit että kadonnut olikin vaimosi. Vaimo jonka olit unohtanut 50 vuodeksi, muistui elävästi mieleesi.

Neljännen osion 

 Toisenlainen nainen kertoo äiti. Viime kesänä kun jäin yksin Soulin rautatieaseman metropysäkille, muistin vain asioita jotka olivat tapahtuneet kun olin kolmivuotias. En voinut muuta kuin kävellä, koska olin unohtanut kaiken. En edes tiennyt, kuka olen. Kävelin ja kävelin.

Epilogi kerrotaan ensimmäisen ja kolmannen tavoin jälleen.  Kertojana fokusoi isosisko. Hän on lähtenyt Roomaan poikaystävänsä kanssa. Epilogi on pysäyttävä kuvaus. Pieta, jonka edessä niin moni meistä on pysähtynyt, Michelangelon valtaisat freskot.   Äiti puhui ruusurukousnauhasta. Sikstuksen kappelin ulkopuolella olevasta kirjakauppa ja matkamuistomyymälästä hän löytää viimein äidille ruusupuisen rukousnauhan maailman pienimmästä maasta

Äiti katosi yhdeksän kuukautta sitten.

Olet nyt Italiassa. Seisot Pyhän Pietarin aukion marmoriportailla Vatikaanissa ja katselet Egyptistä tuotua obeliskia.

Ehkä tiesit että äitiä ei enää ollut maan päällä. Ehkä tulit tänne, koska halusit pyytää että Neitsyt Maria ei unohtaisi äitiä, että hän säälisi äitiä. Mutta nyt kun näen veistoksen jalustalla lasin toisella puolella, Neitsyt Marian syleilemässä haurailla käsillään koko ihmiskunnan murheita, et pystykään sanomaan mitään.

… Sanat joita et pystynyt lausumaan patsaan edessä, virtaavat vasta nyt huuliesi välistä.

”Pidä huolta äidistä, pidäthän.”  kuiskaa Hyong-chol rukouksena Neitsyt Marialle.

Joissakin asioissa ei ole kulttuurisia tai yhteiskunnallisia rajoja, kulttuurit kohtaavat samojen periaatteiden mukaisesti. Sana äiti avautuu samalla tavalla universaalisena tunteena ja kollektiivisena käsitteenä. Äidin voi unohtaa kuka tahansa. Äidit eivät synny äideiksi, he kasvavat rooliinsa. Äiti on todellinen ihminen muistoineen, salaisuuksineen ja haluineen. Luin äskettäin Rax Rinnekankaan kirjan Ainoasta oikeasta rakkaudesta. Siinä päähenkilön Lauri Kallion elämä kokee mullistuksia, ja hän joutuu rakentamaan elämänsä ja identiteettinsä uudelleen. Hänkin joutuu kysymään, kuka hän on, myöntämään, kuinka vähän hän tiesi vanhemmistaan, keitä hän piti vanhempinaan. Shinin kirja on upea kuvaus äidistä, kollektiivisesta uhrautujasta ja kirjan teksti pysäyttää monet lukijat.

Pidä huolta äidistä on uskomattoman kaunis teos rakkaudesta ja sukupolvien välisistä eroista. Pidin tästä teoksesta aivan valtavasti. Tilasin myös oheisen kirjan Please look after mom. Kyse ei ole käännöksestä, vaan  englannin hän sanoista. Tämän sijoitus tulee olemaan korkealla minun lukemissani kirjoissa tänä vuonna.

Kyung-sook Shin Pidä huolta äidistä.

Into 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.
Mari A:n kirjablogissa kirja on luettu englanniksi.