Michael Cunningham Illan tullen

Michael Cunningham (s. 1952) on yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä nykykirjailijoista. Kirjailijana hän teki läpimurtonsa Pulitzer-palkitulla romaanillaan Tunnit. Michael Cunningham asuu New Yorkissa ja opettaa luovaa kirjoittamista Yalen yliopistossa. Alkuperäisteos on By Nightfall. Kirjan on suomentanut Laura Jänisniemi.

 

Kustantaja myy kirjaa takakannen lauseella: Se on ylistyslaulu öiselle New Yorkille, elämän pienille sattumuksille ja kauneudelle. Luin itse kirjan ensimmäisen kerran istuen miljoonakaupungin hotellin ikkunalla. Olin yksin maailmalla ja tuo lause tuli osaksi minua niinä pitkinä viikonlopun yön tunteina. Katsoin vuorokauden läpi sykkivää kaupungin eloa ja maistelin Cunnighamin täydellisiä lauseita. Tuskin olisin voinut lukea tuota kirjaa otollisimmissa olosuhteissa. Kuinka täydellisesti tuo kiteyttää kirjan? Joskus pienet, viattomattomat sattumukset suistavat kaiken.

Kirjan teemana on parsisuhde, elämän tarkoitusta etsivän miehen tarina, vanheneminen, vanhemmuus, kuolemakin sekä seksuaalisten identiteettikategorioiden murtaminen. Kerronta on kolmannen persoonan kautta, välillä lukijaa otetaan ajatuksiin. Lukija seuraa tapahtumia Peterin kertomana ja välittämänä. Hieman samalla tavalla kuin katsoja kuulee enkelien omat ajatukset ja enkelien kuulemat ajatukset elokuvassa Berliinin taivaan alla. Tarinan käynnistyessä kirjan pariskunta lipuu taksissa Manhattanilla, jossa hevosen mahdollisen kuoleman absurdius saa ajatukseni harhautumaan Don Delillon kirjaan Cosmopolis. Urbaani miljöö ja sen ihmiset haparoivissa suhteissaan ovat Cunninghamille tyypillisiä.

Ehkä ihmissydäntä eivät loppujen lopuksi sykähdytäkään toisten hyveet vaan miltei sietämättömän osuva tuttuuden tunne, kun näemme heidät alhaisimmillaan, surullisina, mässäilemässä, tekemässä typeryyksiä.

Pariskunta elää New Yorkin upeissa taidepiireissä. Nelikymppinen Peter Harris on taidegalleristi. Hänen vaimonsa Rebecca on arvostettu taidelehden päätoimittaja. Pariskunnan elämä säröytyy, kun Rebeccan kulkurimainen pikkuveli, 23-vuotias Mizzy, löytää heiltä väliaikaisen asumuksen. Kauniin ja huolettoman Mizzyn elämä keskittyy joutenoloon ja huumeisiin.  Tytär Bea rakentaa omin ehdoin erilaista elämää Bostonissa.  Hän toteaa isälleen puhelimessa:” Minä luulen, että sinä rakastit minua niin hyvin kuin osasit. Sinulla taisi olla omia puutteita.” 

Peterin ja Mizzyn välille syntyy yhteys, jota Peter ei ollut odottanut.  Mizzyn nuoruus, menetetty ja taakse jätetty suistaa Peterin. Cunningham kuvaa hyvin, että lokerointi on väärin, kuinka ihmisiä ei pidä syyllistää kuvioista, jossa ihmiset elävät elämäänsä riippumatta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Ei elämä ole vain mustaa ja valkoista. Tässä teoksessa olisi yllin kyllin tarttumapintaa, mihin pureutua, kuten intertekstuaaliset viittaukset Thomas Mannin teokseen Kuolema Venetsiassa, jossa iä­käs kir­jai­li­ja hul­laan­tuu nuo­reen poi­kaan. Itselleni tuo Mannin pieni, ohut teos on ollut aina merkittävimpiä tämän kirjailijan tuotannossa. Cunninghamin tarjoama taiteen maailma kulissina on kiehtova, mutta en ole tarpeeksi taidefriikki, joten taidetrivia hulahti ohitseni. Peterin hahmoon tunsin sympatiaa ja kiintymystä.

Tätäkö se on? Onko myötätunto toista ihmistä kohtaan ainoa asia jolla on todellista merkitystä? Rakkaus, anteeksianto, sietäminen.

Ei se ole niin yksinkertaista. Kyky välittää toisesta olennosta, kyky kuvitella, millaista on olla toinen ihminen, kuuluu kokonaisuuteen. Se on tärkeää satunnaisille pyhimyksille (jos sellaisia on), mutta se on vain yksi osa elämää, helvetin suurta ja sekavaa, sydäntä raastavaa elämää.

On se silti jotain.

Illan tullen on kaunis romaani, mutta ei parhain lukemani Cunningham. Tämä on parempi kuin Lumikuningatar, mutta miten mikään voisi ohittaa romaania Tunnit? Korkealle minä tämän sijoitan.  En rankannut kirjoja järjestykseen kirjan ilmestymisvuonna. Googlasin kuitenkin Lumiomenan parhaat vuonna 2011 täällä ja tuon perusteella arvioisin, että olisin rankannut tämän kymmenen parhaimman lukemani joukkoon vuonna 2011 ulkomaisissa, ehkäpä viidenkin.

Pidin kirjan opusta. Pidin mahdollisuudesta. Muutahan epätäydellisillä ihmisillä ei ole. En tiedä, haluaisinko edes lukea täydellisen ihmisen kirjoittamaa kirjaa. Uskon, että jokainen ihminen on itse vastuussa omasta elämästään, eikä omia epäonnistumisia voi sälyttää toisen vastuulle. Omistaisinkin tämän epätäydellisille ihmisille ja meitähän on.

Michael Cunningham Illan tullen

Gummerus 2011. Kotikirjasto

Illan tullen on luettu niin monissa blogeissa, että tyydyn vain muutamaan linkkiin.

Lumiomena

Lukutuulia

Erjan lukupäiväkirja

 JK. Anteeksi, en voi olla lisäämättä. Cunningham sulatti sydämeni.
Lucy ja Berlin. s. 29