Lähdetkö Yöjunalla Lissaboniin?

Yöjuna Lissaboniin on nimimerkkiä Pascal Mercier käyttävän sveitsiläisen filosofin Peter Bierin (1944) kolmas romaani.  Saksankielinen alkuteos Nachzug nach Lissabon ilmestyi vuonna 2004. Suomentaja on Raija Nylander.

Yöjuna Lissaboniin on perinteisen matkateeman luomus. Tässä matka tehdään junalla, kun Handke kävelee Suuressa Putouksessa tai vie kuunarilleen Moravalaisessa yössä. Mercier kutsuu junamatkalle halki Euroopan. Matka on ihmisen lyhin matka, matka häneen itseensä, identiteetin etsimisen matka.

Keltainen kirjasto ei ole tarjonnut minulle entisenlaisia elämyksiä tänä vuonna uutuuksissa kuten aiempina vuosina. Osa tämän vuoden uutuuksista on toki lukematta, mutta Murakami tuntuu jättävän yllättävän laimean maun minuun Värittömän miehen vaellusvuosillaan. Tuskin innostuisin tuolla teoksella kirjailijan faniksi. Lissabon tai Barcelona lumoavat minut, helisevät haaveita toteutuneita ja toivottavasti myös toteutuvia, joten kirjan nimessä kumpi tahansa riittäisi lukemisen perusteeksi, musta tästä ei sen enempää tällä kerralla.

Yöjuna Lissaboniin -teoksen teemana on ihmisen sielunmaisema, mitä me voimme tietää itsestämme. Yhtä hyvin teemana on ihmisen yksinäisyys. Mitä hän halusi? Mitä me ihmiset tiedämme toisistamme? Mitä toinen tietää minusta?

Oli ihmisiä, jotka lukivat, ja niitä toisia. Oliko joku lukija vai ei-lukija, sen huomasi pian. Sitä suurempaa eroa ei ihmisten välillä ollutkaan.

Tarinankertoja on Mundus eli Raimund Gregorius, joka on sveitsiläinen klassisten kielten tunnontarkka opettaja ja tapoihinsa piintynyt, työlleen omistautunut ihminen. Eräänä päivänä hän tulee estäneeksi tuntematonta naista hyppäämästä Kirchenfeldin sillalta alas. Naisen lausuma äidinkieli lumoaa ja suistaa Gregoriuksen. Nainen kulkee koululle ja seuraa luokkahuoneeseen asti, jossa viivähtää hetken kadotakseen. Gregorius jättää työnsä kesken oppitunnin, hylkää kaiken entisen. Tämän episodin myötä Gregorius löytää espanjalaisesta kirjakaupasta portugalilaisen kirjailijan ja lääkärin Amadeu de Pradon kirjasen Um ourives das palavras. Kirjakauppias kertoo kirjan nimen olevan Sanojen kultaseppä. Tämä tapahtumasarja muuttaa Gregoriuksen maailman tyystin.


Hän käveli hitaasti tuntien yhtä aikaa huolestuneen sekä helpottuneen olon. Hän oli ensimmäistä kertaa ottamassa elämänsä omiin käsiinsä, viidenkymmenenseitsemän vuoden ikäisenä.

Olenko minä sinun mielestä tylsimys? Gregoriuksen mieleen tuli kuinka hänen aikoinaan Florencelle esittämänsä kysymys oli eilen askarruttanut häntä matkan kuluessa, ja jokin siitä kai kuvastui hänen kasvoiltaan.

…Hän oli elänyt sitä elämää jonka oli halunnut, Gregorius vastasi, ja jo sanojensa muotoutuessa hänen päässään tajusi säpsähtäen, että hän lausui ne uhmansekaisella lujuudella

Gregoriuksen on pakko saada tietää lisää kiehtovasta ja arvoituksellisesta kirjailijasta ja hänen elämänfilosofiastaan. Lissabonissa Gregorius tapaa kirjailijan ystäviä ja tämän tunteneita ihmisiä. Hän tutustuu diktatuurin vallan alla eläneeseen maahan.

 Yöjuna Lissaboniin on paksu, mutta helppotajuinen kirja, paikoin hitaasti etenevä, mutta kokonaisuutena viehättävä retki ihmisen sisimpään. Kirjan alku tempaa mukaansa, mutta lukeminen vaikeutuu vähitellen. Lukijan täytyy pinnistellä tekstin kanssa. Tarina kulkee kahdella tasolla niin Gregoriuksen tasolla kuin Pradon, Gregoriuksen sisäisenä tajunnanvirtana.
Pradon tekstit Sanojen kultasepän kautta tuovat toisen tason:

Elämä ei ole sitä mitä me elämme; se on sitä mitä me kuvittelemme elävämme.

Minusta näyttää, että ihmisten kohtaamiset ovat kuin järjettömästi kiitävien junien kohtaamisia yön sydämessä.

Prado etsi totuuksia ihmisen tuntoihin niin rakkaudesta, yksinäisyydestä, ihmisten kohtaamisista kuin elämän rajallisuudesta. Gregorius yritti tehdä mitä Prado oli tehnyt: asettua vieraaseen katseeseen, jäljitellä sitä ja taltioida sen katseen välityksellä omaa peilikuvaansa. Kohdata itsensä kuin vieraan, johon tutustuu vasta nyt. Sellaisena kuin oppilaat, Florence ja kollegat olivat nähneet hänet.

Yöjuna Lissaboniin on juuri sellainen kirja, jota odotan Keltaisen kirjaston kirjalta. Olen utelias näkemään tämän myös elokuvana, mutta halusin lukea tämän kirjan etukäteen. Elokuvan katsomiseen riittävät jo Jeremy Irons ja Bruno Ganz. Voin suositella kirjaa pienellä varauksella. Lukiessa ajattelin jonkin verran Majanderin kesäistä artikkelia, josta kerroin täällä ja ko. lauantaiessee on luettavissa täältä. Essee käsittelee paksuja romaaneja. Hieman tiiviimmin kerrottuna tämän kirjan lukisi useampi. Toisaalta olen epävarma, antaisinko sivuakaan pois juuri tästä kirjasta. Toisaalta tunnen, että  Mercierin teos on täyteläinen, ehkä hieman liiankin.

Haluan kulkea elämäni halki ilman että minut tunnistetaan. Muiden sokeus on minun turvallisuuteni ja minun vapauteni.

Yhtäkkiä hän tiesi mitä hän halusi tehdä. Hän halusi valokuvata Berniä. Tallentaa sen minkä keskellä oli viettänyt vuosia. Rakennuksia, kujia, aukioita, jotka olivat olleet paljon enemmän kuin pelkkiä hänen elämänsä kulisseja.

Pascal Mercier Yöjuna Lissaboniin
Tammi Keltainen kirjasto. Kotikirjasto.