Simona Ahrnstedt Sitoumuksia

 Minä en muuta teekään, Illiana ajatteli katkerana. Tottelen milloin yhtä, milloin toista miestä. Kuin ruoko, joka huojuu tuulessa edestakaisin eri tahtojen välillä.

Simona Ahrnstedt (1967) on tšekkiläinen, nykyään Tukholmassa asuva psykologi ja kirjailija. Hän on kirjoittanut kolme historiallista viihderomaania, joista ensimmäinen, Unelmia ja yllätyksiä, ilmestyi suomeksi vuonna 2013. Hänen romaanejaan on käännetty eri kielille, ja ne ovat saaneet hyvän vastaanoton. Sitoumuksia (Betvingade, 2012) on Auli Hurme-Keräsen suomentama.

Kirjan tapahtumien miljöönä on 1300-luvun Ruotsi. Tarina alkaa Itägöötanmaalla, jonne Markus Järn, kuninkaan lojaali ritari  ja neuvonantaja on majoittunut sotajoukkoineen. Järn lähettää nuoren sotilaan noutamaan itselleen naista yöseuraksi, mutta yksinkertainen Philippe tuokin ilkosillaan kylpeneen, kihlajaisiinsa valmistautuvan Illiana Henrikintyttären. Markus tajuaa, että tätä neitoa hän ei voi käyttää viihdykkeenään, ja lähtee palauttamaan pelkkään viittaan käärimäänsä tyttöä. Illianan maine on kuitenkin jo ryvettynyt. Pelastamaan tullut Illianan kaksoisveli Joar hyökkää Markuksen kimppuun, mutta putoaa hevosen selästä ja taittaa niskansa (kirjan takakannen tekstissä puhutaan velipuolesta (Falke), jonka osaksi kuolema tulee vasta myöhemmin). Tästä alkutilanteesta asiat lähtevät kehittymään. Kuningas päättää rankaista Markusta naittamalla hänet nuoren Illianan kanssa.

Markus Järn joutuu taisteluidensa kovimpaan paikkaan kohdatessaan nuoren Illianan raivokkuuden. Illiana esittää tavoittamatonta ja Markus on kömpelö soturi, joka tekee kaiken väärin nuorikkonsa suhteen ja saa asiat mutkistumaan entisestään. Kirjan puoliväli on täytetty erilaisilla tapahtumilla, jotka kaikki eivät välttämättä tue kirjan juonta. Kirjan loppupuolella saavutaan Markuksen kuninkaalta saamaan linnaan, jonka hän aivan lopussa nimeää Wadenstiernaksi. Siellä tapahtumat saavan monien käänteiden jälkeen aah niin  ihanan loppunsa.

Miehellä, joka elätti itsensä tappamalla, täytyi olla kärsivällisyyttä. Markuksen kärsivällisyys oli enimmäkseen rajatonta kuin ilma, aurinko ja sade.
Nyt hän oli kuitenkin luovuttanut.

Illiana on nuoresta iästään huolimatta perehtynyt kasveihin, mutta rosmariinin ja laventelin kasvaminen Ruotsissa lampaiden ruoaksi asti tuntuu hieman liioittelulta. Sen sijaan myrkyllisen vaarallinen ukonhattu osoittautuu kirjassa monessa kohtaa tärkeäksi kasviksi.

”Ole varovainen”, Illiana sanoi. Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaista myrkkymäärää. Hän kääntyi kohti luisevaa naista. ”Sinun ei pitäisi pitää tuota pussia esillä”, hän sanoi kiivaasti. ”Etkö tiedä kuinka vaarallista se on?

”Mutta jo kauan ennen kuin kristityt tulivat pohjolaan merkityksettömine jumalineen ja valkoisine taikoineen, minun kansani tunsi sekä tämän, että muita myrkkyjä. Metsästäjämme käyttävät tätä pyytäessään petoeläimiä. He kastavat nuolensa ja puukkonsa tähän myrkkyyn. Se nimittäin tappaa armotta ja suurin tuskin.”

Sitoumuksia on harlekiinimainen rakkausromaani, keskiaikaan sijoittuva ritariromaani parhaimmillaan.  Sitoumuksia antaa silotellun kuvan keskiajasta ja ajankuva jää hyvin ohueksi. Siinä kuvataan lähinnä ihmisiä, mutta ympäristö ja ajankuva jäävät vieraiksi. Esimerkiksi Kuningas Maunu Eerikinpoika sekä kuningatar Blanka ovat läsnä, mutta siitä huolimatta ajankuva jää hyvin vajavaisiksi eli enemmän olisi voinut ammentaa tuon ajan historiallisesta kontekstista. Taustatyö historiaan olisi saanut korostua ja näkyä enemmän.

Tätä kirjan kohtaa hieman ihmettelin lähinnä paino tuolla käsittämättömän sanalla:

Oli käynyt ilmi, että Markus omisti käsittämättömän määrän kirjoja. Illiana oli nähnyt kaikkea mahdollista värikkäin kuvin varustetuista eläinkirjoista, latinankielisistä lakikirjoista ja lääketieteellisistä opuksista aina moniin muihin aarteisiin saakka.

Verrattuna Milja Kauniston (Kalmantanssi ja Synnintekijä) rehevään ja suorasanaiseen kerrontaan, on Sitoumuksia aika pliisua tekstiä. Esimerkiksi Kauniston tekstissä Pariisin lähestymisen voi aistia jo kaukaa jätteiden löyhkästä. Samoin Kauniston seksikohtaukset ovat miltei pornoa verrattuna Ahrnstedtin pehmoeroottiseen kuvaelmaan. Ahrnstedtin teksti myös johdattelee liikaa ja esimerkiksi loppukohtaus johdatteluineen on aivan liian helppo arvata etukäteen. Mistä tulee kirjan suomenkielinen nimi Sitoumuksia?

Aivan lopussa (s. 435) tulee myös mukaan ”näkyjä”, jotka vievät uskottavuutta, kun alttaritaulu alkaa puhua akonitiinista eli ukonhatusta saatavasta klassisesta myrkystä. Nämä salavoimat tulevat niin yhtäkillisesti esille.

Anna, Markuksen kuollut äiti nuhteli häntä hiljaa luovuttamisesta. Epäoikeudenmukainen syytös kirveli.
Sinäkin luovutit hänet. Jätit hänet.
Mutta minulle ei ollut tietämystä, joka sinulla on, ääni vastasi. Se oli lempeä, mutta haastava.

Simona Ahrnstedtin Sitoumuksia tarjoaa kevyen ja viihdyttävän lukuhetken historiallisen viihderomaanin parissa. Petyin hieman kulisseiksi jäävästä miljööstä ja ajankuvasta. Tapahtumat ovat jokseenkin ennakoitavissa, mutta pahimmat Barbara Cartlandin karikot tämä kirja välttää.  Ja loppu on hyvin kliseemäinen. 

Simona Ahrnstedt Sitoumuksia
Karisto 2104. Kustantajalta kiitoksin.

Kirja on luettu myös blogissa Kirjan ja toisenkin