Satu Taskinen Katedraali

Satu Taskinen Katedraali

Teos 2014. Kustantajalta. Kiitoksin.

Satu Taskinen on suomalainen kirjailija ja kriitikko. Hän on asunut vuodesta 1999 Wienissä. Esikoisteos Täydellinen paisti voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon vuonna 2011.

Katedraali on yhden päivän romaani, jonka keskiössä ovat perhe, hautajaiset ja muistojuhla. Tapahtumien miljöönä on Wien. Tarinankertoja on Tea. Tean poika tulee noutamaan äitiään kappeliin. Naisella on yllä musta väljä neulemekko kolmekymmentä vuotta sitten teetetty mekko.  Mark on naisen ainoa poika ja huomauttaa äitinsä kulahtaneesta mekosta. 

Emme ole tavanneet toisiamme pitkään aikaan, kyllä, ehkä vuoteen, ja minussa hypähtää pieni ilo, rinnan kohdalla, tunnistuksen ilo.

Tean sisar Kerstin on kärsinyt geneettisestä sairaudesta, johon hän menehtyy vain 37-vuotiaana.  Kuolema ja hautajaiset kokoavat suruvieraat yhteen ensin kappeliin ja sitten äidin luo. Tean äiti Ilse ja isosisko Bea ovat odottamassa kappelin edustalla.  Ja Leo-veli.  Leo on Simonin, Tean entisen miehen seurassa.  Äiti on hautaamassa tytärtään, joka on luonnotonta, sillä kukaan ei haluaisi sitä osakseen.  Tea ei saata ymmärtää, että oli Kerstinin aika, hän hangoittelee papin sanoja vastaan, joiden mukaan nyt oli Kerstinin aika. 

Isän kuoleman jälkeen Bea sanoi minulle, että kieltää minua menemästä pois. Ei nyt. Ilsen takia ei nyt. Minun velvollisuuteni oli jäädä auttamaan. Ja minä jäin. Vaikka olin syyllinen kaikkeen ja vanki. Siksi minua pidettiinkin vankina. Koska kaikki oli minun syytäni, Syylliset pannaan vankilaan.

Muistotilaisuus on äidin luona, jonne läheiset kokoontuvat.  Tilaisuus on vaikea ja muodollinen, kolmisenkymmentä ihmistä läsnä, joista kaikki eivät edes tunne toisiaan. Tean tavoin kukin miettii kuolemaa, aikansa rajallisuutta, Kerstinin elämää ja kukin omaa tilaansa.

Minua väsyttää. Kolottaa. Jalkoihin sattuu, selkäni on hiestä märkä. Mutta istua ei voi, seistä ei jaksa, maata ei saa. Jos en kohta pääse lepäämään, kaadun.

Tilaisuudessa keskeisintä ei ole tapahtumien kulku, vaan Tean sisäinen ajatusten virta. Hautajaisissa ihmisten tunteet ovat pinnassa, mutta tässä tilaisuudessa ihmiset näyttäytyvät kovin etäisiltä toisiaan kohtaan. Muistojuhlaan kokoontunut perhe on rajatussa, suljetussa tilassa. Tea käy läpi tunteitaan ja perheenjäsenten lukkiutunutta tilaa.  Katedraali on surullinen kirja, vaikka se sisältää paikoin huumorin pilkahduksia. Ihmiset ovat lähellä toisiaan, mutta silti niin etäällä.

Mark on pannut minulle ehtoja. Hän sanoo ajattelevansa minun parastani ja vaatii, että annan siivota huoneiston. Hän kutsuu minua nimellä ”hanstraaja” ja ”ihminen hunningolla” ja kysyy minulta, milloin olen viimeksi käynyt lääkärissä ja syönkö kunnolla ja tarvitsenko apua ruoanlaitossa. Hän ei aikoihin ole puhunut enää mitään asettumisesta tähän kaupunkiin. Sen sijaan hän sanoo, että rakastaa minua.

Tea on vetäytynyt kotiinsa, sillä hän ei halua poistua asunnostaan. Hän elää tavarapaljouden keskellä, jossa hän kerää kaiken.  Kulkuväylät muotoutuvat laatikoiden väleihin. Hän ei hävitä mitään. Eletty elämä muistoineen on räjähtämässä käsiin. Voisiko hän vielä muuttaa hänen elämänsä?  Katedraali on eriomainen perheromaani, joka tutkii perheenjäsenten valtasuhteita, perheen dynamiikka ja perheenjäsenten rooleja. Tean tarkkaileva näkökulma on paikoin hieman uuvuttava, mutta pidin kirjasta.