Aaloesta öljypuuhun

Esittelen blogissani aika ajoin myös tietokirjoja. Esittelemäni kirjat liittyvät usein jollain tavoin luontoon, erityisesti kasveihin, niiden kulttuurihistoriaan, elävään kulttuuriperintöön sekä etnobotaniikkaan. Tätä kautta on luonnollista, että olen kiinnostunut myös historiasta, keskiajasta, rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja hyisen häijystä aiheesta eli kuoleman kulttuurin kontekstista. Olen rakentanut siltani niihin keskiaikaisten kirkkotarhojen kautta, en ismeistä jne. Voitte kuvitella, kuinka hyvin Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen Aaloesta öljypuuhun – suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan asettuu aihepiiriltään blogissani esiteltäviin tietokirjoihin.

Aaloesta öljypuuhun tekijöistä Kaisa Häkkinen (s. 1950) on Turun yliopiston suomen kielen professori ja Suomalaisen tiedeakatemian jäsen. Terttu Lempiäinen (s. 1945) on Turun yliopiston kasvisystematiikan ja -ekologian dosentti. Hän on tutkinut kasvillisuuden historiaa ja julkaissut paleoetnobotaanisiin kasvijäännetutkimuksiin perustuvia selvityksiä Suomen ja Venäjän Karjalan kasvillisuuden historiasta kivikaudelta nykyaikaan. Olen lukenut aiemmin Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen kirjan Agricolan yrtit. Lisäksi olen lukenut useita Terttu Lempiäisen kirjoittamia etnobotanisia artikkeleita tai yhteisjulkaisujen osia, kuten Vallis Gratiae 1443-1648: Kasveja luostarin yrttitarhassa; Muinaisjäännös ja maisemakohde: Viljelyn jäänteitä Vanhalinnassa; Välähdyksiä keskiajasta: Suomyrttiolutta ja hullukaalirohtoa – keskiajan kasveja kasvijäännetutkijan näkökulmasta jne. Terttu Lempiäinen on ollut myös mukana toimittamassa Elias Lönnrotin Flora Fennica -sarjaa ja tekijänä lukuisissa ympäristö- ja asutushistoriaa käsittelevissä yhteisjulkaisuissa.

Teoksessa Aaloesta öljypuuhun Kaisa Häkkinen ja Terttu Lempiäinen esittelevät 70 Agricolan teoksissa esiintyvää kasvia. Kasvit on ryhmitelty mauste- ja rohdoskasveihin, eksoottisiin puihin ja pensaisiin, koristekasveihin sekä kotimaisiin hyöty- ja luonnonkasveihin. Jokaisessa kasvitekstissä on kasvitieteellinen osio, jossa kerrotaan kasvin ominaisuudet, levinneisyys ja erilaiset käyttötavat.

Suomalaisten ja eksoottisten kasvien lisäksi on perusteltua erottaa toisistaan luonnonvaraiset ja viljellyt kasvit. Suomessa ei ole yhtään endeemistä viljelykasvia, vaan kaikki hyötykasvit, niin viljat kuin puutarhakasvitkin, ovat muualta tuotuja. Koska uudet sanat usein tulevat sieltä mistä uudet asiatkin, on odotuksenmukaista, että viljelykasvien nimet ovat lainaperäisiä.

Yksittäisestä kasvista kerrotaan, millä nimellä Agricola on lajin maininnut ja millaisessa yhteydessä. Nimen esittelyn jälkeen on nimen etymologia eli tieto nimen iästä ja alkuperästä. Kielitieteellistä osuutta seuraa kasvitieteellinen osuus. Kasvitieteellisessä osuudessa kuvataan lajin ulkonäköä, ominaisuuksia, levinneisyyttä sekä käyttötapoja eri aikoina eri kulttuureissa. Agricolan aikaisten nimien tulkinta ei ole yksiselitteistä, joten joskus on jouduttu sisällyttämään useamman kuin yhden lajin kuvaus. Kasvien myrkyllisyys ja käyttöön liittyvät riskit on huomioitu.

Teoksessa on upea Agricolan aikainen kuvitus. Tärkein kuvalähde on Leonhart Fuchsin vuonna 1542 latinaksi julkaisema kasviopas De historia stirpium (Kasvien historia). Mikael Agricola julkaisi ensimmäiset suomen kielellä painetut kirjat 1500-luvun puolivaiheilla, jolloin kasvitiede sanan nykyisessä merkityksessä oli vasta syntymässä. Kasveja kuitenkin tunnettiin ja käytettiin monin tavoin, ja niistä oli kertynyt runsaasti havaintoja ja kokemusperäistä tietoa. Ravintokasveja oli osattu viljellä osassa maailmaa jo ainakin 10 000 vuotta. Maailman vanhoissa sivistyskeskuksissa kasvitietämystä oli jo vanhalla ajalla kehitetty myös lääkintätaidon tarpeisiin.

Suomen kirjakielen vanhimmat kasvinimet löytyvät kirjakielen perustajan Mikael Agricolan teoksista. Vuonna 1544 ilmestyneessä Rucouskirjassa on alussa kalenteriosa, jossa esitellään terveydenhoitoa ja ruokavaliota koskevia ohjeita. Näissä mainitaan nimeltä yli kaksikymmentä kasvia.

Mauste- ja rohdoskasveissa esitellään mm. maarianverijuuri, rohtopähkämö, mustaselja, iisoppi, koiruoho, kynsilaukka. Eksoottisiin puissa ja pensaissa tutustutaan mm. laakeripuuhun ja granaattiomenaan. Koristekasveissa on mukana mm. lilja ja ruusu. Kotimaisissa hyötykasveissa on mukana mm. humala, kaali, kaura ja nauris. Kotimaiset luonnonkasvit esittelevät mm. kanervan, tammen ja halavan.

Sekä Raamatussa että Agricolan teoksissa mainitaan useaan otteeseen koiruoho ja sana esiintyy monessa eri merkityksessä. Näistä alkuperäisin on kasvin nimi. Esimerkiksi Rukouskirjan kalenteriosastossa koiruoho mainitaan terveyttä edistävänä kasvina yhdessä poleijan eli puolanmintun ja appiumin eli sellerin kanssa.

Kirjan ulkoasu edustaa korkeatasoista graafista suunnittelua. Aaloesta öljypuuhun on upea tietokirja, täydellinen. Kaikesta tiedostaan ja sisällöstään huolimatta kirja on innoittava ja helppolukuinen. Tämä kuuluu ehdottomasti kasvien seurassa viihtyvän omaan käsikirjastoon


Kaisa Häkkinen & Terttu Lempiäinen Aaloesta öljypuuhun.
Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan
Teos 2011. Kustantajalta. Kiitollisuudella.