Henni Ilomäki Loitsun mahti

Loitsun tarkoitus on muuttaa jokin asiaintila toiseksi. Loitsu on sanallinen työkalu, jolla pyritään poistamaan pulma tai aiheuttamaan sellainen. Loitsu on keskustelua yhden tai useamman kuulijan kanssa. Kun onnettomuus, sairaus tai muu ongelma on järkyttänyt ihmisen tai yhteisön tasapainon, loitsija ottaa tilanteen haltuunsa. Loitsullaan hän torjuu pahan, lähettää sen nimettyyn paikkaan tai palauttaa alkulähteeseensä. Loitsulla voi myös tarkoituksellisesti aiheuttaa pahaa.

Loitsun kieli lähtee siitä, mikä loitsu on ja niiden käyttäjistä. Tämän jälkeen tarkastellaan loitsujen kansainvälistä taustaa, varhaisimpia tietoja suomalaisloitsuista ja niiden tulkintoja ja taustaa. Tämän jälkeen on kappaleet loitsujen kirjosta, niiden kielestä ja latautuneista sanoista sekä loitsun kuulijoista ja puhujista.

Vaikka Harri Potterin toiminta tavallaan tukeutuu käsitykseen sanan voimasta, ”entistus” –sana vaatii taikasauvan heilautuksen ja kyse on siis taikatempusta, ja se eroaa arkaaisesta käsityksestä tuonpuoleisen väestä.

Itse loitsut on jaettu neljään kappaleeseen, joista ensimmäisenä ovat elinkeinoloitsut, joita ovat muun muassa metsästys- ja kalastusloitsut sekä maanviljelys- ja karjanloitsut. Entisajan maailma oli hyvin taikauskoinen, jota väritti ajan vahvat uskomukset erilaisiin voimiin, haltioihin ja Ukko Ylijumalaan.

Idästä ihana sade,
pohjoisesta päivä lämmin,
etelästä tuuli hieno,
lännestä ajo lämmin.

Elinkaaren loitsut koskevat syntymää tai synnytystä, lempeä tai häitä.

Mistä on pulmat puuttuneet,
taikiet tapahtuneet, kuin ei sulhaiset suvaitse
eikä nou’a nuoret miehet?

Parannusloitsut koskevat terveyden menetystä ja palautusta. Yksi tärkeimmistä olivat verensulkuloitsut. Verenvuodon sai usein arkisessa työssä ja pahimmillaan se piti saada loppumaan nopeasti eli loitsija oli löydettävä heti. Myös esimerkiksi hämähäkkiloitsut kuuluvat tähän osioon. 

                         Tyydy veri, seiso veri, 
                         seiso niin kuin seinän hirsi, 
                         seiso niin kuin Jordanin virta.

Viimeisenä käsitellään torjuntaloitsuja muun muassa pakkasta, tulta ja tuulta vastaan.

Pakkanen puhurin poika.
Älä kylmä kynsiäni,
älä päätäni palella!
Kylmä soita, kylmä maita,
kylmä kylmiä kiviä,
älä kylmä kynsiäni!

Loitsu suuntautuu yliluonnolliseen todellisuuteen, joka on näkyvän maailman myyttisesti virittynyt peilikuva, tuonpuoleinen. Kansanuskossa termi ei ole ajallisesti rajattu, mutta kristinuskossa tämän kuvitteellisen rajantakaisuuden ajatellaan viittaavan kuoleman jälkeiseen tilaan. Katolisista opeista ja käytänteistä puhdistettu luterilainen kirkko tuomitsi loitsut ja piti niitä todisteena pakanuuteen taipuvaisen rahvaan takapajuisuutena. Tarinaperinteen tietäjään liitettiin noidan tai huijarin rooli ja jopa oikeuslaitos pyrki kitkemään taikuutta ihmisten arjesta.

Loitsun mahti välittää entisajan ajankuvaa ja loitsujen mahtia. Loitsut olivat salattavia ja kiellettyjä, joka tulee hyvin esiin myös kaunokirjallisuudessa, kuten Paula Havasteen Kymmenen onnen Annassa. Loitsun mahti täydentää alan kirjallisuutta, joka keskittyy enemmän noituuteen, kuten seuraavissa Sarmela, Matti Suomen perinneatlas (1994), Virolainen, Merja Samanismin ja noituuden käsikirja(1994), Nenonen, Marko Synnin palkka on kuolema (1994), Siikala, Anna-Leena Suomalainen samanismi (1992) sekä Simonsuuri, Lauri Kansa tarinoi (2006). Loitsut olivat kansanuskoon pohjautuvan arkipäiväisen taikuuden harjoittamista, joihin sekoittui myös kristillisyyden piirteitä. Ilomäen Loitsun mahti on mielenkiintoinen kirja, jota kuvitus olisi elävöittänyt.

Henni Ilomäki Loitsun mahti
SKS 2014. Kustantajalta.