Ayana Mathis Huonetta ja sukua

Ayana Mathis asuu Brooklynissa ja on valmistunut Iowan yliopiston kirjoittajakoulusta ja opettaa itsekin kirjoittamista. Hänen esikoisromaaninsa Huonetta ja sukua (The Twelve Tribes of Hattie) on otettu innostuneesti vastaan. Teoksen on suomentanut Helene Bützow.


Huonetta ja sukua kertoo yhden perheen tarinan. Hattie ja August Shepherd muuttuvat nuorina syvästä etelästä, Georgiasta, Philadelphiaan paremman elämän toivossa. Hattie uskoo, että Yhdysvaltain etelävaltioissa rehottava rotuviha on pahempaa kuin pohjoisessa. Hattie menettää kirjan alussa vauvoina kaksosensa, Philadelphian ja Jubileen, jonka jälkeistä aikaa Hattien poika, Floyd kuvaa: että heitä oli kotona vain Cassie ja Hattie hänen lisäkseen. Hattie ei noussut sängystä kuin iltapäivällä.

Huonetta ja sukua kertoo Hattien 12 jälkeläisen tarinan. Kirjalla on novellimainen rakenne, kun kukin kertojista kertoo oman osuuden. Puoliso Augusti ei ollut koskaan perheen tukipilari enemmänkin kestettävä riesa. Lopussa on Salan tarina, Cassien tyttären tarina, Hattien tyttärentyttären tarina. Tarinoissa korostuu kunkin lapsen elämisen vaikeus, lukija ajautuu traumasta toiseen, jopa niin, että niiden määrä tuntuu liialliselle. Floyd piehtaroi homoseksuaalisuuden paineessa, Six etsii pelastustaan uskonnosta. Billups koki ahdistelua pienenä, Franklin on Vietnamin sodan veteraani, alkoholisti ja peluri. Alice pääsi hyviin naimisiin, elää valkoisen naisen elämää ja käskyttää palvelijaa. Alicen ja Roycen avioliitto on lapseton, koska Alice avasi kuukausittain uuden pilleripakkauksen. Hän pelasi vain aikaa odottaen, että heidän välinsä paranisivat.


Bell on itsetuhoinen:

Walterin lähdön jälkeen Bell päätti, että asettuisi makuulle eikä enää nousisi. Hän makasi sängyssä kuukauden ja katsoi ikkunasta alas kadulle. Lasi oli nokinen. Jos hän olisi tiennyt, että ikkuna olisi hänen viimeinen ja ainoa porttinsa ulkomaailmaan, hän olisi pessyt sen silloin, kun hänellä vielä oli voimia ja tahtoa siihen. Cassiella on mielenterveydellisiä ongelmia, jotka vain pahenevat. Kaksi päivää ennen kuin Cassie vietiin pois, hän kaivoi etupihaa keskellä iltapäivää. Sala tuli koulusta kotiin, näki kuopat nurmikossa, sinne tänne heitellyt, kuivat ruohotuppaat ja harmaiden, sotkuisten juurien keot. Ovelle vievällä laattakivipolulla oli multaa, sitä oli kasana sorapintaisella ajotiellä, sitä oli Cassien hiuksissa. Hattien talvikukat, paksulehtiset violetit kasvit, jotka näyttivät avautuneilta kaalinpäiltä. värisivät revittyinä, juuret ylöspäin keskellä tuhottuja kukkapenkkejä.

Alice kuvaa suhdettaan veljeensä ja valottaa äitinsä suhdetta poikaansa:

Floyd oli ollut poissa viisitoista vuotta, siitä lähtien kun Alice oli ollut kymmenen. Alice tiesi vain lehtikuvista, miltä hän näytti. Äiti leikkasi jutut irti ja lähetti leikkeitä kaikille perheenjäsenille. Kuka olisi osannut pitää Hattieta niin tunteellisena?

Huonetta ja sukua on koskettava kertomus orjuuden perinnöstä, mustien elämästä 1900-luvun USA:ssa sekä eriarvoisesta elämästä sekä elviytymisestä vaikeissa olosuhteissa. Tarina ulottuu1920-luvulta 1980-luvulle. Seurakunta, herätyskokoukset ja laulu ovat toivo, kun muuta ei ole.


Hattie tuntee monia pettymisiä, loputtomia raskauksia. Hän ajattelee, että jos olisi tiennyt elämänsä kulun, niin hän olisi heittäytynyt kaksosten hautajaisten jälkeen jokeen.

Hattie ei tiennyt, mitä olisi ajatellut tuosta puuskittaisesta himostaan Augustiin. Se oli hämmentänyt ja nöyryyttänyt häntä heidän kolmekymmentävuotisen avioliittonsa ajan.

Lapset kokivat myös äidin välinpitämättömyytenä ja kylmyytenä sen, mikä todellisuudessa oli pakon sanelemaa elämässä selviytymistä. Lopussa Hattie arvioi elämäänsä sen mukaan, kuinka oli pakko ollut elää ja selvitä.

Hattie tiesi, että lapset eivät pitäneet häntä lempeänä naisena – ehkä hän ei ollutkaan, mutta hänen nuoruudessaan ei ollut aikaa tunteilulle. Hattie oli ollut monessa tärkeässä suhteessa pettymys lapsilleen, mutta olisiko kannattanut viettää aikansa halaille ja suukotellen, jos ei pystynyt ruokkimaan heitä?


Hattie oli ollut vihainen lapsilleen ja Augustille, joka oli tuottanut hänelle pelkkää pettymystä. Kohtalo oli napannut Hattien Georgiasta synnyttämään ja kasvattamaan yksitoista lasta pohjoisessa, mutta hän itsekin oli vasta lapsi, aivan kyvytön tehtävään, joka hänelle oli annettu. Kukaan ei voinut kertoa Hattielle, miksi asiat olivat menneet niin kuin olivat menneet, ei August, ei pappi, ei edes Jumala.

Ayana Mathisia on verrattu Toni Morrisonin tekstiin. Kirjan aihe, tyyli sekä tarinat ovat mielenkiintoisia, mutta novellimainen rakenne luo pirstaleisen kokonaisuuden. Kokonaisen tarinan rakentaminen olisi ollut jäsentyneempi vaihtoehto. Nyt lyhyt luotaus kuhunkin kertojaan jää hetkelliseksi eli kertoja vaihtuu, kun edelliseen on saanut otteen. Palasista ei rakennu yhtenäistä perheen tarinaa. Tarinoissa kuvataan lasten suhdetta äitiin, lasten selviytymistä ja sisarusten keskinäisiä suhteita. Ayana Mathis piirtää vahvan henkilökuvan perheen äidistä, vahvasta selviytyjästä. Huonetta ja sukua on vahva alussa ja lopussa. En lämmennyt tarinalle, vaikka olisin toivonut pitäväni siitä enemmän. Tarinat olivat surullisia, toivottomia, sillä minulle takakannen ylistys sitkeydelle ja rohkeudelle jäi avautumatta.

Ayana Mathis Huonetta ja sukua
WSOY 2014. Kustantajalta.