Anna Lönnroth Baselinvihreää

Baselinvihreää on Anna Lönnrothin esikoisromaani. Hän on koulutukseltaan filosofian ja oikeustieteen maisteri ja toimii suomentajana. Hänen kiinnostuksen kohteita on  antiikin Kreikan maailma. Hän asuu Tuusulassa ja niinpä kirjassakin seikkaillaan Tuusulan rantatiellä.

Kirja alkaa Zean pääsihteerin, Carlo Fischerin murhalla Tirolissa Ötztalin Alpeilla. Carlo on perustanut Zean kolmekymmentä vuotta aiemmin idealistisen kukkaiskansan aikaan. Sittemmin Zeasta on kehittynyt luonnonmukaista viljelyä ajava kansainvälinen järjestö, jolla on hallussaan erittäin arvokas siemenpankki, jonka tulevaisuudesta riidellään järjestön sisällä. Fischerin murhan myötä siemenpankki on kadoksissa. Fischerin erikoistutkinnassa ovat olleet kumppanuuskasvit, monivuotiset viljakasvit ja sopeutuminen mahdollisimman karuihin olosuhteisiin.

Katariina lukee Olivia Ceccarellin kirjoittama kirjaa kasvinjalostuksen historiasta: Pitkäpiimäisen mendelöintijorinoiden sijaan hän oli huomannut lukevansa uskomattomista seikkailuista eri maanosissa, kun kasvitieteilijät olivat henkensä kaupalla rynnineet tiettömillä taipaleilla vain muutaman siemenen tähden. Miten venäläinen tutkija  Nikolai Vavilov oli pysähtynyt matkallaan Xinijiangiin maistelemaan omenoita Alma-Atan villiomenalehdoissa, joissa kasvoi satoja eri omenatyyppejä. Niistä pääkaupunkikin oli saanut nimensä. Alma-Ata, omenoides isä.

Fischerin ruumiin löytävät Zean johtohahmoihin kuuluvat italialainen biologi ja professori Olivia Ceccarelli ja Genevessä toimiva juristi Katariina Hirvi. Naiset epäilevät toisiaan ja jopa toistensa osuutta murhaan.  Kirjan teemana on Fischerin siemenpankin ja siihen liittyvien arkistotietojen löytäminen. Niitä etsivät Zealaiset sekä kansainväliset suuryritykset, jotka aikovat tuhota materiaalin. Kirjassa seikkaillaan Italiassa, Itävallassa, Sveitsissä, Färsaarilla ja erityisesti Suomessa, jossa myös toimii Zean trendikäs, nuorista koostuva alajärjestö.

Vasta kun ne oli geenitekniikalla muunnettu kestämään Emerald Hopen omaa torjunta-ainetta, Emerald Overkilliä, ne olisivat valmiita patentoitaviksi. Siihen asti olisi erittäin tuhoisaa, jos Fischerin aineisto tulisi julki. Emerald Hopen näkökulmasta Fischer oli ylijalostanut kasvinsa, koska koeaineiston perusteella lajikkeet kestivät karuutta, tuholaisia ja rikkakasveja liiankin hyvin.

Geenimuuntelun puutarhassa kasvaa jotain hurmaavaa kuten neidonhiuspuu:

Hän piti erityisesti niiden syysvärin puhtaasta kermankeltaisesta, mutta vihreinäkin ne olivat tyylikkäitä puita. Elävinä fossiileina ne symboloivat sitä, miten kasvien satojen miljoonien vuosien kehitys kulminoitui Emerald Hopen jalostustyöhön. Hänen ajatuksensa käväisivät Goethen runossa, jonka hän oli antanut kehystää puistoon sen jälkeen, kun joku oli maininnut, että Goethe oli kirjoittanut neidonhiuspuuhun liittyvän rakkausrunon.

Kirja alkaa ja jatkuu vauhdikkaasti loppuhuipennuksen kynnykselle ja murhia ja murhayrityksiä tapahtuu tiuhaan tahtiin, mutta loppuratkaisu lässähtää aivan täysin Islannin tulivuorenpurkauksen ja lentokiellon alla. Kirjassa on 70 lukua,  jotka ovat usein vain 2-3 sivun mittaisia eli luvuissa hypitään tiuhaan asiasta toiseen ja ja uusien asioiden hahmottuminen teemaan vaiketuu. Baselinvihreäkin saa muutaman rivin selityksen, mutta se ei ole missään tärkeässä roolissa.

”Toksikologinen tutkimus kertoi meille yllättävän seikan. Myrkky oli kupariasetaattia, eli niin sanottua pariisinvihreää. Aine tunnetaan muillakin nimillä, smadagrinvihreä, baselinvihreä ja myrkynvihreä.”

Kirjan lähtöasetelmana ovat hyvät ekodekkarin ainekset, mutta kirjoittajan ote heltiää henkilöiden ja juonenkäänteiden tulvassa. Faktoja tosielämästä sekoitetaan mukaan, kuten mainintoja todellisista ympäristökatastrofeista. Kirjoittajan henkilövalikoimassa on hippejä, biologian professori, kansainvälinen juristi, YK:n toimihenkilö, kansainvälinen toimittaja, teollisuusjohtaja, poliisin johtohahmoja, nörtti hakkeri, lentäjä, kansainvälinen murhaaja, homopari, huumevälittäjä, divarin pitäjä jne. Minulle jäi tunne, että  asioita tapahtuu sattumalta liiaksi oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Kirjan epilogi ei ainakaan avaudu kaikille lukijoille. Ekodekkarin aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainen, jopa hieman dystopiamainen kasvinjalostuksen osalta sekä toisaalta menneisyyteen kurkottava kestävien maatiaislajikkeiden palauttamisen kautta. Asioita selitellään paikoin liikaa ja juoni haarautuu myös liikaa, joten jäin kaipaamaan tiiviimpää otetta.

Anna Lönnroth Baselinvihreää

Teos 2014. Kustantajalta.

Osallistun tällä kirjalla Rikoksen jäljillä-lukuhaasteeseen Oksan hyllyllä

Myös Eniten minua kiinnostaa tie on lukenut tämän kirjan.