Seija Ahava Eksyneen muistikirja

         Seija Ahava kuvaa Eksyneen muistikirjassa Annaa, joka elää muistisairauden takia monessa ajassa samanaikaisesti läsnä olevana ja kuvitelmissa eli tapahtumattomissa tapahtumisissa. Annan muistisairautta ei nimetä, ei hänen ikääkään.

Olen lukenut aiemmin saman aihepiirin kirjoja, kuten Lisa Genovan Edelleen Alice, John Bayleyn Elegia Irikselle, Anneli Kannon Pala palalta pois.  Eksyneen muistikirja  kuvaa sairautta päähenkilön näkökulmasta Genovan tavoin, mutta Bayley kirjoittaa elämänkumppaninsa tarinan. Kanto jakaa kertomuksen useampaan osaan, jossa äidin kertomus on lopussa. Brittiläinen kirjallisuuden professori John Bayley kuvaa Iris Murdochin elämänkaarta, avioparin yhteistä taivalta 1950-luvulta lähtien. Bayleyn kirjassa on vanhanaikaisuutta, oxfordimaisuutta ja nostalgiaa. Hän katsoo tapahtumia osin liiaksi omasta näkökulmastaan. Kirjaa on hyvin vaikea asettaa edellisten rinnalle, koska Bayley puhuu eläneestä ihmisestä. Bayley nostaa lukijan riman korkealle kertoessaan Iriksestä, sillä hän kertoo todella arvostetusta kirjailijasta. Murdochin kirjat ovat vallanneet omassa kirjahyllyssäni yhtä valtavan tilan kuin Simone de Beauvoir, Margaret Atwood tai Virginia Woolf. Tätä taustaa vasten Ahavan Eksyneen muistikirja joutuu kovaan joukkoon esikoiskirjana. Genovan ja Bayleyn kirjat peilautuvat enemmän yhteen esitystavaltaan. Eksyneen muistikirja on Kannon kirjaa yhtenäisempi ja nivoutuneempi kertomus. Ahavan kirja on edellisiä kaunokirjallisempi, rakenteeltaan kokeilevampi, mutta onnistunut.

Anhava saavuttaa tekstissä taianomaisen sävyn, hän pystyy näyttämään, kuinka hassunkurinen muistisairaan maailma on, ja hän luo paikoin hieman kujeilevan ilmapiirin. Kirjassa lomittuvat nykyhetki ja kuvitelma kuljettavat tarinaa.

Aika oli hajonnut Annan käsiin. Se levisi kuin tilkkupeitto polvilla, kaikki palaset samankokoisina ja yhtä etäällä toisistaan. Niitä palasia Anna sitten ihmetellen katseli, pystymättä löytämään mitään suurempaa logiikkaa.

Saari ja meri ovat hänelle tutuinta maisemaa. Siihen maisemaan kuuluu myös Antti, oli kuulunut kauan jo kansakoulusta asti. Miehen äkillinen kuolema kolarissa seiskatielle vei miehen. Poliisi toi sanan saareen, lukitsi mökin vajan, laski viirin ja toi Annan kaupunkiin. Lapsettomuus on muovautunut mielessä kokemukseksi, jota Anne käsittelee elämänsä tragediana, menehtyneinä lapsina. Anna yrittää asettua Lontooseen. Hetken aikaa suurkaupunki antaakin vierauden tunteelle tilaa. Toisaalta villiys on poissa, puutkin mahtuivat aidattuihin jonkun omistamiin puistoihin. Anna tekee parhaansa jotta muistaisi, mistä hänen elämänsä koostuu. Ajoittain hän käy keskusteluja ymmärtäväisen Jumalan kanssa, kun toisinaan karhuperhe puuroineen häärii mukana. Mutta ajoittain hän ei kerta kaikkiaan pysty pitämään palapelin osia kasassa. Silloin hän katoaa itseltään ja pakenee.

Toisinaan Anna kirjoitti listoja paperille. Hänellä oli tähän tarkoitukseen varattu oma muistikirja. Myöhemmin, kun muistamisesta alkoi tulla ongelma, Anna huomasi, että listan kirjoittaminen oli hyvä tapa pysähtyä ja kerätä itsensä. Jos ihmisiltä alkoivat kadota kasvot, päiviltä nimet tai huoneista huonekalut, jos neljä tuntia hävisi noin vain, Anna otti muistikirjan esiin ja keskittyi tosiasioihin.

Traagiset elämänkokemukset ovat ehkä käynnistäneet Annan omat muistiongelmat. Ne jopa pelottavat häntä. Toisaalta vertaiskavereiden muistiongelmat huvittavat. Anna kokee häpeää, muistamattomuus heikentää minäkuvaa ja alentaa itseluottamusta ja toimintakykyä. Urheasti Anna kurkottaa kohti omaa olemustaan ja ihmisyyttään. Muistikirja ja muistilaput ovat avun ankkureita todellisuuteen.

Miksi jotkut hetket jäivät mieleen ja toiset katosivat? Oliko mieleenjäänneissä jotain erityistä, vai katosiko juuri unohdukseen jotain, mikä olisi ehkä ratkaissut kaiken? Joskus Anna hämmästeli millaisia asioita hän saattoi unohtaa. Toisinaan taas kaikkea sitä, minkä hän muisti.

Anna kysyy edellä oivallisesti, miksi jotkut asiat muistaa ja toisia ei. Itse en ikinä joutunut siihen tilanteeseen, että minua ei olisi muistettu. Toisaalta mietin, miksi palmusunnuntai muodostui ihmismielessä muistamisen arvoiseksi tai jokin paikannimi piirtyi lähtemättömästi mieleen Kilparistin tavoin. Ensimmäiseen en keksinyt ratkaisua, mutta jälkimmäisen tulkitsin, että kaunis ja harvinainen kukka on ollut niin voimakas elämys, että se on iskostunut mielen syvimpiin sopukoihin pysyvästi.

Joku saattaa vierastaa aihepiiriä sen raadollisuuden takia. Omasta kokemuksestani tiedän, että olisin käsitellyt nämä asiat mieluummin etukäteen, jos olisin voinut valita. Kun elää keskellä kieputusta, niin siinä ei ole enää välttämättä voimia tiedonhakuun. Omainen on se, joka eniten välittää. Hän tarvitsisi joskus teräviäkin ilmaisuja. Hänelle ei ole sarjatuotantona äitejä tai isiä, hänelle lähiomainen ei muutu nelosen kakkoseksi. Omat asenteet voivat toimia portinvartijoina itseä vastaan suojellen raadollisuuden kohtaamista. Asioita sisäistäneenä ihminen toimii osaavammin. Ainakin jälkeen päin ajateltuna.

Seija Ahava Eksyneen muistikirja 
Kotikirjasto.