Viveca Sten Juhannusmurha ja Ursula Anttila-Halinen Laulu taivaansinisestä kukasta

Viveca Sten Juhannusmurha

Ruotsinkielinen alkuteos I stundens hetta, 2012.
Suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom.

Kustantaja WSOY. 2016.

Viveca Sten (s. 1959) on entinen juristi ja nykyinen täysipäiväinen dekkarikirjailija. Hän asuu talvet Tukholmassa ja kesät sukunsa huvilassa Sandhamnin saarella.  Sten sijoittaakin dekkariensa tarinat Sandhamnin saaristomiljööseen.

Keräsin lukujuhannuksen teemaan liittyviä kirjoja täällä, mutta en päässyt kunnolla niiden jujuun sisään. Eniten ehkä kiukustuin Maria Langin suhteen, siis fyysisesti. Lainasin sen kirjastosta Hesasta ja yritin lukea. Muutaman sivun kääntelyn jälkeen lukeminen muuttui vastenmieliseksi. Kirja oli epäsiisti, tahrainen jne. Heivatkaa tuo poistoon! Salaman Juhannustanssien kanssa sujui hieman paremmin, mutta blogiin tuominen jää nähtäväksi. Stenin Juhannusmurha oli kohokohtani. Olen lukenut aiemmin Viveca Stenin kirjan Pinnan alla. Nora Linde ja Thomas Andreasson ovat tuttuja tuosta aiemmin luetusta.

Juhannusmurhassa tunnelma on hyvin kohdillaan, sillä ruotsalainen juhannus on niin tutunlainen. Mitä muuta juhlija voi odottaa saariston juhannuksesta kuin meren tuoksua rentoa menoa ja hauskaa pitäviä ihmisiä?  Sandhamnin saaren idylli on kuin unelma.  Nuorille juhannus on omien suunnitelmien mukainen ilman vanhempia, vaikka neuvotteluja joudutaankin käymään.

Johan Ekengreen kääntyi Victorin puoleen, mutta ennen kuin tämä ehti sanoa mitään, Madeleine jatkoi:

”Hän haluaa mennä kavereiden kanssa Sandhamniin eikä tulla Larssoneille.”

Johan nauroi, vaikka Madeleinen ilme jähmettyi.

”Victorista alkaa tulla jo iso poika. Hän haluaa juhlia Sandhamnissa niin kuin kaikki muutkin. Siitä minäkin haaveilin hänen iässään.”

Juhannusmurhassa on paljon henkilöitä ja kiemuraisia ihmissuhteita. Nuorten oma salainen elämä tuottaa yllätyksiä vanhemmille. Nora Linde viettää saaressa juhannusta poikiensa, miesystävänsä ja tämän tyttären seurassa. Noran ja Johanin suhde on vasta alussa kahdeksan kuukauden seurustelun jälkeen. Nora asuu uudessa asunnossaan Satltsjöbadenissa ja Jonas kolmiossaan keskustassa. Sandhamnissa Johan on vuokrannut Noran vanhan talon, mutta sähkökatkon takia kaikki majailevat Noran ja poikien kanssa Villa Brandissa.

 Yön aikana sattuu kuolemantapaus. Myöskään neljätoistavuotias Wilma ei saavu sovittuun aikaan kotiin yhteen mennessä. Noran ystävä, Nackan poliisin Thomas Andreasson saapuu paikalle saaren kesäyöhön.

”Kuolinsyy oli kova isku tylpällä esineellä päähän. Pojalla on ympäriinsä kontuusioita, kallonlaen murtuma, traumasta johtuvia aivovammoja sekä aivokalvon alaisia verenvuotoja. Kuoleman on täytynyt seurata lähes välittömästi. Yksinkertaistaen: homma oli selvä kun tekijä oli lopettanut.”

Noran olemus mietitytti, sillä hän on niin sopeutuvainen. Mikään ihmissuhde ei kestä tuollaista itsensä vähättelyä. Toisaalta mietin, että nämä lapsukaiset ovat niin turtuneita, että edes kaverin kuolema ei pysäytä. Nuoret ovat huonomuistisia, salailevia ja vältteleviä. Luulisi, että poliisille vastattaisiin muutakin kuin ett mee mäkeen. Wilman omistuksenhalu on luonnollista ja osoittaa uusioperheiden ongelmia, kun vieraat ihmiset yrittävät sopeutua toisiinsa.

Yksinäinen lamppu paloi kirjastossa, missä Johan Ekengreen istui ruskeassa nahkanojatuolissa. Valo levisi himmeäksi läikäksi, ja seiniä peittävät kirjahyllyt jäivät varjoihin. Johnny Cashin cd oli jo kauan sitten soinut loppuun, mutta Johan ei jaksanut nousta vaihtamaan levyä. Hänen kädessään oli vajentuva konjakkilasi, pöydällä olevassa pullossa oli enää tilkka.

Juhannusmurha on täydellinen kesäkirja. Rikostarinoiden ohella Stenin kirjoissa perheellä ja ihmissuhteilla on keskeinen osa kirjoissa.

Blogeissa toisaalla Luetut

Ursula Anttila-Halinen Laulu taivaansinisestä kukasta

Kustannus HD 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Ursula Anttila-Halisen esikoisromaani Lumiprinsessa ja taikaympyrä tutustutti lukijan seniori-ikäiseen yksityisetsivä Aava Mereen ja hänen mystisiin harrastuksiin.

Juhannusyön taika on haihtunut, kuin yhden yön onni. Linnut ovat vaienneet, tuuli on hiljaa.

Helsinkiläinen Aava Meri on jo eläkkeellä äidinkielenopettajan työstä, mutta toimii aikansa kuluksi urbaanina yksityisetsivänä. Pääosin häntä työllistävät uskottomat aviomiehet ja katoilevat lapsukaiset.  Äänensä menettänyt Vuokko saa hänet sijaistamaan Metsäniitun koulussa Klaukkalassa.  Kaikki tuntuu tapahtuvan tarkoituksellisesti, kun Eeva-sisaren poika tarvitsee kortteeria oikeustieteellisen pääsykokeisiin. Aavan mielestä pieni matkakassan lisä tulee sopivasti, sillä hän on lähdössä kesäkuun alussa viikoksi Roomaan ystävänsä Lassen kanssa.

Opettajajoukko on nimeltään kovin kukkaispitoisia: Marketta, Iiris, Selja, Jasmin. Kukkaterapia, kukkaiskielen viestit, luonnonhenget, myrkylliset kasvit ja horta ovat läsnä. Jokaisen opettajan painajainenkin lutviutuu helposti, vaikka vieraan aineen osalta.

Aava meni vuorollaan Mimosan luokkaan. Nyt oli vuorossa kahdeksannen luokan ranskan tunti. Aava rakasti ranskan kieltä, jota oli opiskellut pari vuotta. Ohjeita ei ollut, joten Aava joutui improvisoimaan. Hän pyysi oppilaita etsimään sanakirjoista kauniita ranskankielen sanoja ja muodostamaan niistä vapaamuotoisen runon. Oppilaista tehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, ja he ryhtyivät selailemaan sanakirjoja.

Kirjassa kukilla on keskeinen rooli. Huomasin, että kasvitietämykseni teki hallaa lukemiselle, sillä joku toinen olisi saattanut ihastua kasvitarinoihin. Itse en lukenut mitään uutta eli olen liian tutussa aiheessa. Kasveihin liittyy valtava määrä uskomuksia. Noidan puutarha ja myrkylliset kasvit kiehtovat ihmisiä, mutta fiktiivisessä tarinassa kannattaisi valita jokin toimintalinja, jota noudattaa. Pentti Lempiäisen rinnalla toimisi paremmin John Mannin Murha, taikuus ja lääkintä kuin uskomusjutut.  Lukiessani saatoin monin paikoin ennustaa seuraavan lauseen. Porvooseen päädyttäessä oli varma, että kohta löydän itseni Café Cabriolesta siemailemassa kahvia. Olin huojentunut, että Eevan kuutamopuutarhassa valkoisten kasvien kohdassa jätettiin Virginia Woolf väliin. Tekstissä on paljon viittauksia kirjallisuuteen, mutta miksi Brideshead Revisited by Evelyn Waugh kohdalla vaihdetaan englantiin?

Arvoitusdekkarit olivat aikuisten satuja, joissa paha sai palkkansa. Ei niiden tarkoitus ollut kuvata todellista elämää, joka oli useimmiten epäoikeudenmukaista. Dekkarit oli tarkoitettu ”tilapäisesti laiskottelevan hienon mielen virkistykseksi”, kuten joku viisas, jonka nimeä Aava ei muistanut, oli todennut.

Aavakin kutsutaan juhannuksen viettoon Olavin kesähuvilalle Askolan maisemiin. Tämä selittänee myös kirjan nimen. Opettajien juhannustraditio on ollut jo pitkään käytäntönä ja nyt yhteen kokoonnutaan jo juhannusaattoa edeltävänä päivänä. Timon johdolla on tarkoitus valmistaa kukkauutteita luonnonkukista. Yhdessäolon keskeyttää  kuolemantapaus, joten yksityisetsivänä toimiva Aava saa uuden visaisen tehtävän.

Laulu taivaansinisestä kukasta on kesäinen, kukkapitoinen ja nopealukuinen dekkari kasvien ja kirjallisuuden ystäville. Olisin toivonut enemmän kerronnallisempia osuuksia luetteloiden sijaan, mutta kukkaisa teksti sopi juhannusyöhön.

Andreas Tjernshaugen Tiaisten salainen elämä

Andreas Tjernshaugen Tiaisten salainen elämä

Alkuteos Meisenes hemmelige liv
Suomentaja Ulla Lempinen

Atena 2016. Kustantajalta. Kiitoksin.

Asumme metsän keskellä, joten linnut ovat osa pihapiiriämme. Talitiaiset ja sinitiaiset viihtyvät niin suojaisella etu- kuin takapihalla, vaikka usein joukossa on myös kuusi-, hömö-, töyhtö- ja pyrstötiaisia. Tiaiset ovat tavallisimpia lintulaudan vieraita meilläkin. Jatkossa lajitarkkailun sijaan pitääkin kiinnittää huomio naaras- ja urostalitiaisen erilaiseen ulkoasuun. Lintulauta on kirjastohuoneemme vieressä, joten tarkkailuasema on suotuisa. Tonttimme puustoa on  raivattu varsin maltillisesti, ainakin jos vertaa tien alun paljaaksi raivattuihin pihoihin. Biologina olen tenttinyt eläinekologiaa, joten minulla on perustietämys tiaisten elämästä. Esittelin talvella Mauri Leivon Lintulaudan elämää -kirjan täällä.

Andreas Tjernshaugen on norjalainen tietokirjailija, mutta ilmeisesti ei biologi. Tiaisten salainen elämä seuraa talitiaisten ja sinitiaisten elämää vuoden kierron verran aloittaen uudesta vuodesta ja päättyen jouluun. Teksti on helppolukuista, mutta luotettavan tuntuista minäkerrontaa.  Ehkä jopa kaipasin biologislangia paikka paikoin. Lopun lähdeluettelo on laaja, mutta lukuihin jaettuna se vaikeuttaa etsintää.

Kirja jakautuu 15 osioon, joissa kerrotaan mm.

Uusi vuosi alkaa pihabongauksesta, jatkuu pesäpaikalla, kevään äänellä, sen oikean löytämisellä ja kerrotaan tali- ja sinitiaisen tuntomerkit.

Suloista musiikkia kertoo tiaisparista, höyhenpuvusta, laulusta, reviirin koosta ja pesänrakennuspuuhista. Reviiristä todetaan, että tiaispari puolustaa reviiriään omaa lajiaan mutta ei muita tiaislajeja vastaan. Laulu toimii ikään kuin varattu-kyltti, joka lintulajilla on omanlaisensa laulu, joka kertoo muille, että täällä asuu jo talitiaiskoiras.

Yhteiselämää kertoo kevätrutiineista, aamulaulusta, huolenpidosta ja uskottomuudesta. Tiaisten sosiaalinen kanssakäyminen on kaikin puolin mielenkiintoista:

Jos suosittu koiras haluaa houkutella vierailevia naaraita luokseen varhain keväällä, vaikka puoliso pitää vahtia, se saattaa osoittaa tulokkaalle pesimäpaikan reviiriltään, mahdollisimman kaukaa ensimmäisen puolison pesästä. Yleensä ensimmäinen naaras saa siitä huolimatta vihiä tapahtumista ja ajaa tunkeilijan pois. Se pitää puolisoaan tiukasti silmällä ja seuraa hanakasti perässä, jos koiras yrittää livahtaa pidemmille lentoreissuille.

Munia ja poikasia kertoo pesistä taistelusta kirjosieppojen kanssa, hautomisesta ja poikasten hoidosta.

Melkeinpä liikaa lintuja -osio vierailee Kolsåstoppenissa, Oslon yliopiston tutkimusalueella, johon on ripustettu viisisataa linnunpönttöä ja joista tutkijat tarkastavat, rekisteröivät ja rengastavat kaikki poikaset.

Perhe-elämää kertoo tiaisten pesinnästä, toukkahuipusta, ravintotottumuksista ja haukoista. Kolmen viikon aikana, jotka talitiaisenpoikaset viipyvät pesässä, vanhemmat tuovat jälkikasvulleen ehkä 10 000 toukkaa yksi kerrallaan.

Äänen löytyminen kertoo miten opetellaan laulamaan ja mm. että kyky matkia on tyypillistä joillekin lintulajeille.

Nokkelat pikkulinnut toteaa, että oppivaisuudestaan huolimatta tiaiset eivät ole lintumaailman nokkelimpia, sillä varislinnut ja papukaijat vetävät tässä suhteessa pisimmän korren. Lisäksi pohditaan millaista on olla tiainen.

Lähteä vai jäädä kertoo, että suuri osa Norjassa pesivistä linnuista muuttaa pois talveksi, mutta tiaiset jäävät paikoilleen tai muuttavat vain vähän matkaa, harvat muuttavat pois Norjan alueelta.

Eloon jääminen. Jokaisella tiaislajilla on oma hieman erilainen tapansa ruokailla. Tali- ja sinitiaiset ovat sopeutuneet pärjäämään kylmässäkin, jos ravintoa riittää. Kuitenkin suuri osa  tiaisten poikasista ei selviä vuoden ikäisiksi. Lisäksi pohditaan muuttuvaa maisemaa ja ilmaston lämpenemistä.

Pyydyksessä kertoo lintujen rengastamisesta ja lintujen selviämisestä ja kuinka kauan ne elävät.

Haukkojen, kissojen ja muiden petojen suuhun joutumisen ohella tiaisia uhkaavat jatkuvasti myös pienen pienet viholliset: niiden höyhenillä, verellä ja lihaksilla itseään elättämään pyrkivät virukset, bakteerit ja monenlaiset loiset. Myös ravinnon puute talvipakkasilla vaatii veronsa. Lisäksi moni lintu menehtyy lennettyään ikkunaan, päin autoa ja niin edelleen.

Joulu. Joululyhteen laittaminen linnuille on vanha pohjoismainen perinne ja edelleen voimissaan, vaikka papit 1700-luvulla yrittivät panna pisteen tälle tavalle, jota pitivät pakanallisena uhrilahjojen antamisena. Tiaiset eivät kuitenkaan välitä lyhteistä.

Lopuksi annetaan vinkkejä ruokkimisesta, linnunpöntöistä ja lintujen tunnistamisesta.

Pane tarjolle erilaista syötävää, niin saat pihalle eri lintulajeja. Kokeile erilaisia siemeniä ja pähkinöitä, kaurahiutaleita ja leivänmuruja (ei ranskanleipää) sekä hedelmiä ja marjoja. Kerää syksyllä esimerkiksi pihlajanmarjoja ja omenoita pakastimeen ja tarjoa niitä talvikuukausina.

Tiaisten salainen elämä on kiinnostava lukupaketti kaikille lintujen ystäville. Siitä löytyy yllättävän paljon mielenkiintoista uutta tietoa. Tiesitkö esimerkiksi, että jokainen hömö- tai kuusitiainen kerää talvivarastoon noin 50.000 siementä tai hyönteistä.

Blogeissa toisaalla: Tarukirja

Eläköön essee!

Marjatan kirjaelämyksiä loi esseehaasteen ja haastoi minut mukaan. Kiitos Marjatta, että muistit minut.

Marjatta kertoo hieman haasteen taustoista, joten lainaan häntä:

Esseekirjallisuus on ollut hieman sivussa kirjablogeissa. Nyt korjataan asia ja nostetaan hyviä esseekirjoja esille. Marjatan blogissa voi tutustua myös esseen määritelmiin.

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2 hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää.
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta.

Luen esseekirjallisuutta jonkin verran, mutta vähemmän. Olen esitellyt blogissani joitakin esseekirjoja.  Ohjeissa pyydetään esittelemään 1-2 hyvää esseekirjaa. Valintani ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, jos on lukenut blogiani.

Virginia Woolf Kiitäjän kuolema ja muita esseitä

Kiitäjänkuolema ja muita esseitä sisältää 66 Woolfin tärkeintä esseetä koko hänen kirjallisen uransa ajalta. Esseet käsittelevät kirjallisuutta, naisten asemaa, Woolfille tärkeitä paikkoja ja kaupunkeja sekä ihmisiä ja taiteilijoita. Yhtä hyvin voisin nostaa rinnalle Woolfin teoksen Oma huone. Olen lukenut Woolfin päiväkirjoista kolme ensimmäistä osaa, ja ne ovat syventänneet hyvin hänen kirjailijakuvaansa.

Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa

Siri Hustvedt ammentaa kiehtovissa esseissään sekä omista kokemuksistaan että eri tieteenalojen oivalluksista. Elää, ajatella, katsoa on tämän kevään uutuus. Hustvedt pohtii muistoja, tunteita, lukemista, taiteen arvotusta ja tulkintaa, unien merkitystä sekä vuorovaikutusta ihmisten välillä.

Lisäksi haluan mainita Rax Rinnekankaan kirjat Nocturama Sebaldia lukiessa ja uusimman teoksen Kadonnut kieli sekä Simone de Beauvorin lukuisat esseet. Kadonnut kesken on lukupinossani kesken. Nocturama on monipuolinen ja  tärkeä kirja. 

Nocturama on  johdatusta W.G. Sebaldin,  Thomas Bernhardin, Peter Handken ja Imre Kertészin kirjojen pariin. Itse viehätyin erityisesti kohdasta, jossa  kirjailija istuu  Pariisissa viinilasin ääressä vuonna 2011 suuresti ihailemani kirjailijan seurassa. Olen esitellyt blogissani Simone de Beauvoirin kirjan Murtunut nainen ja en välttämättä tuokaan enempää. Hän on kuitenkin yksi tärkeimmistä. Viimeksi olen lukenut teoksen Onko Sade poltettava?  Ja muita esseitä. Näissä kirjailija pohtii mm. naisen asemaa, sananvapautta, kirjailijan tehtävää,

Haasteen heitän Arjalle, Tuijatalle, Suketukselle ja Jaanalle.