Sylvia Plath Lasikellon alla
Alkuteos
The Bell Jar (1963)
Suomentaja Mirja Rutanen
Otava 1975. Kotikirjasto
Lasikellon alla on runoilija
Sylvia Plathin (1932–1963) ainoa romaani. Teosta pidetään ainakin jonkin verran
autofiktiivisenä. Teos on vaikuttava kuvaus herkän ja kunnianhimoisen nuoren
ihmisen suhtautumisesta elämään, ihmisiin ja omaan itseensä.
Luin Lasikellon alla joskus lukioaikanani
ensimmäisen kerran. On huikea kokemus tarttua ikoniseen teokseen, jonka lukee
eri näkökulmasta kuin aiemmin. Hankin äskettäin omaksi myös elokuvan Sylvia.
Elokuva on kaunis ja koskettava. Sylvian päärooleissa nähdään Gwyneth
Paltrow ja Daniel Craig. Olen nähnyt myös elokuvan Lasikellon alla VHS-vuokrakasetilta.
Elokuvan nimeä en muista varmuudella. Elokuva lienee
valmistunut 1979. Sen musiikki oli sellainen, että se ei ikinä katoa mielestä,
sillä tuulikellon / soittimen helinä on siinä maaginen. Haluaisin nähdä tuon
elokuvan uudelleen ja omistaakin sen.
Olen
tutumpi Plathin runojen suhteen, mutta en uskaltaisi esitellä niitä blogissani.
Plathin omasta tuotannosta minulla on runojen lisäksi Sylvia Plathin Päiväkirjat sekä tekstikokoelma Paniikki-Johnny
ja Uniraamattu, mutta kummankin lukeminen on kesken. Plathin puolison, Ted Hughesin, Syntymäpäiväkirjeet hankin vasta
äskettäin omaksi. Seuraava lainaus oli pakollinen valinta:
Kasvitiede oli hauskaa, sillä minusta oli ihanaa leikellä lehtiä ja katsella niitä mikroskoopissa ja piirtää kaavakuvia leipähomeesta ja oudonnäköisestä, sydämenmuotoisesta lehdestä, joka kuuluu sananjalan sukupolven vuorotteluun. Se tuntuu jotenkin niin todelliselta.Se päivä, jona menin fysiikan luennolle oli kuin kuolema.
Lasikellon alla tapahtumat alkavat kesällä 1953, jolloin massachusettilainen Esther
Greenwood saa kuukauden stipendin New Yorkiin.
Hän pääsee harjoittelijaksi erääseen aikakausilehteen 12 muun tytön kanssa. Tytöt tekevät töitä ja käyvät ilmaiseksi balettiesityksissä,
muotinäytöksissä ja muotisalongeissa. Esther on 19-vuotias nuori ja kokematon nainen,
joka pääsee suurkaupungin outoon humuun ja ylelliseen elämään. Hänen pitäisi olla ikionnellinen, mutta Esther
tuntee itsensä hiljaiseksi ja pohjattoman tyhjäksi, sillä muut tytöt ovat niin
erilaisia. Asuntolakulttuuri on hierarkkinen tyttöjen kesken.
Tuollaiset tytöt tekevät minut sairaaksi. Olen niin kateellinen, etten saa suustani sanaa. Minä olin yhdeksäntoista, enkä ollut koskaan ollut Uuden Englannin ulkopuolella tätä New Yorkin matkaa lukuun ottamatta. Tämä oli minun ensimmäinen suuri mahdollisuuteni, mutta siinä minä nyt istuin tuoliini vaipuneena ja annoin kaiken tuon valua hiekkana sormieni välistä.
Viimeisinä päivinä Estherin on
koko ajan yhä vaikeampi päättää tehdä mitään. Lähdön koittaessa hän on miltei
voimaton pakkaamaan. Palatessa Bostonin esikaupungin arkeen hänen ote arkeen kirpoaa. Itsemurhayrityksen jälkeen alkaa matka
sairaalan arkeen ja sähköhoitoihin. Äiti vie tyttärensä
tohtori Gordonin vastaanotolle, mutta muutaman käynnin jälkeen tämä ottaa tytön
sisään yksityissairaalaansa Waltoniin. Kirjan teemoja ovat masennus, mielisairaalakuvaukset sekä seksuaalisuuden kenttä eri tavoin.
Hetken ajan ajattelin, että se oli juuri samanlainen kuin seurusteluhuone eräässä täysihoitolassa, jossa kerran kävin eräällä saarella jossakin Mainen rannikolla. Ranskalaiset ikkunat päästivät sisään häikäisevän valkoista valoa, suuri piano täytti huoneen takanurkan, ja kesäpukuisia ihmisiä istui pelipöytien ääressä ja huojuvissa korinojatuoleissa, joita niin usein tapaa halvemmissa rantalomapaikoissa.Sitten huomasin, että yksikään noista ihmisistä ei liikkunut.
Isän varhainen menetys
vaikuttaa Estherin elämässä. Äiti piti lapsia liian nuorina hautajaisiin. Niin
Plathille itselleen kuin Estherille isän menetys on yhteinen kokemus. New
Yorkista paluuseen sisältyy myös pettymys, kun äiti kertoo kotimatkalla, että
Esther ei päässyt haluamalleen kirjoituskurssille.
Teosta
pidetään autofiktiivisena, koska kirjailijan oma elämä kulki osin samoja
ratoja. En oikeastaan halua kertoa tästä teoksesta enempää. Raotan kuitenkin hieman Plathin elämää tässä
yhteydessä. Se, mitä tapahtui Sylvian omassa elämässä, kertautui myös myöhemmin
tulevassa ajassa. Sylvia toipui omasta
masennuksesta, matkusti Englantiin, rakastui, avioitui ja sai kaksi lasta Ted
Hughesin kanssa.
Elokuvassa Sylvia on kohtaus, jossa
Plath ja Hughes tutustuvat Assia ja David Wevilliin vuonna 1961 etsiessään alivuokralaisia
Lontoon asuntoon. Myöhemmin alivuokralaiset kävivät Plathin ja Huhgesin luona
Devonissa vierailulla. Plathin suhde
puolisoon oli ongelmallinen, sillä Hughes menestyi runoilijana ja Plath
painiskeli perinteisten roolien, masennuksen ja kirjoittamisen välillä. Aikanaan
sitten myös Tedin rakastaja Assia
Wevill luopui elämästään vuonna 1969. Itsensä
lisäksi Assia vei mukanaan pariskunnan nelivuotiaan tyttären, kun Sylvia
puolestaan säästi lapset. Myös Sylvian poika ajautui itsemurhaan aikuisena.
Plathin elämäkerroissa korostuvat samat teemat kuin kirjassa Lasikellon alla. Teemoja ovat nuoruus, nuoruuden seurustelut, suosiosta kilpailu, seksuaaliset suhteet ja niiden lait sekä 1950-luvun amerikkalainen yhteiskunta.
Niinpä aloin ajatella, että ehkä naimisissa oleminen ja lasten saaminen merkitsi jonkinlaista aivopesua, jonka jälkeen nainen eli tylsänä ja tunnottomana kuin orja jossakin yksityisessä totalitäärisessä valtiossa.
Plathin elämäkerroissa korostuvat samat teemat kuin kirjassa Lasikellon alla. Teemoja ovat nuoruus, nuoruuden seurustelut, suosiosta kilpailu, seksuaaliset suhteet ja niiden lait sekä 1950-luvun amerikkalainen yhteiskunta.
Niinpä aloin ajatella, että ehkä naimisissa oleminen ja lasten saaminen merkitsi jonkinlaista aivopesua, jonka jälkeen nainen eli tylsänä ja tunnottomana kuin orja jossakin yksityisessä totalitäärisessä valtiossa.
Suosittelen
lukemaan kirjan alkuteoksen suomennoksen sijaan. Tunnetko teoksen Meg Wolitzer Kuulen sisareni kutsuvan? Kirjassa on
keskeisesti esillä niin Anne Sexton kuin Sylvia Plath. Olen blogannut kirjan täällä. Olen tehnyt joskus
oman kirjakaanonin kirjoista eli listannut 10 tärkeintä kirjaa.
Taidehistoriassa listasimme samalla tavalla taideteoksia. Se ei ole mahdotonta,
mutta vaatii paneutumista. Oma kirjallisuuteni kymmenikkö on pysynyt miltei samana
jostain parikymppisestä lähtien. Tuo Wolitzerin kirja mahtuu tuohon joukkoon.
