William Shakespeare Venetsian kauppias

Blogistanian toisen klassikkohaasteen kirjaksi valitsin William Shakespearen Venetsian kauppiaan. Tällä kerralla haastetta koordinoi Kulttuuripohdintoja-blogin Tuijata. Vaihdoin kerran kirjaa, sillä Bertolt Brechtin Kerjäläisromaanin sivumäärä osoittautui liialliseksi kaiken kiireen keskellä.

Venetsian kauppias oli minulle ennestään tuttu elokuvana. Kirjoitan siitä muutaman rivin, josta paljastuu kiinnostukseni kirjaan. Elokuvan pääosissa ovat Al Pacino ja Jeremy Irons. Eli jälkimmäisen takia olen elokuvan nähnyt. Tiedämme hyvin Pacinon roolit, mutta hieman harvinaisempi lienee hänen roolinsa elokuvassa Taivas ei tunne suosikkeja. Venetsian kauppiaan toisessa pääosassa (Antonio) on Jeremy Irons. Brittiläisen Michael Radfordin ohjaama elokuva on varsin kelvollista katsottavaa. Kerron kirjan juonesta tavallista enemmän, koska tarina on ”kaikkien” tuntema Shakespearen näytelmä. Teoksen alussa on Eva Johanna Holmbergin esipuhe.

Venetsian kauppias on renessanssidraama, joka lienee kirjoitettu vuosien 1596 ja 1598 välisenä aikana, mutta näytelmän juuret voivat olla vielä kauempana menneisyydessä. Tarina on sijoitettava oman aikansa historialliseen kontekstiin, myös antisemitismin osalta. Näytelmässä keskiössä on Shylock-niminen juutalainen koronkiskuri, jolta venetsialainen kauppias Antonio lainaa 3000 dukaattia, sillä hän haluaa avustaa ystäväänsä Bassaniota tämän kosioretkellä. Bassanio on hyväsukuinen, mutta hieman hulttiomainen ja rahaton. Hän haluaa saada Portian, joka on rikas perijätär. Portia asuu Belmontin saarella, jonne rientää kilvan kosijoita, mutta Portian isä on asettanut testamentissaan kosijat hankalan koitoksen eteen, sillä kosijan on valittava kolmesta lippaasta oikea. Kultaisessa, hopeisessa tai lyijyisessä lippaassa on Portian miniatyyrimaalaus.

Portia: Mutta vaikka järkeilisin kuinka, en voi valita itselleni miestä. ”Valita”, voi minua! En saa valita sitä jonka tahtoisin enkä torjua sitä jota inhoan: niin sitoo kuolleen isän tahto elävän tyttären. Nerissa, eikö ole julmaa, etten saa itse valita enkä torjua ketään?

…

Voi tätä piinan aikaa, joka ihmiseltä riistää oman äänen: Siis olen teidän, enkä ole. Jos niin käy, Onnetar saa mennä hornaan enkä minä.

Shylock vaati lainasopimukseen ikävän ehdon, jos velanmaksu ei onnistu. Siinä tapauksessa Antonio on luovutettava naulan verran omaa lihaansa velkojan haluamasta kohdasta (rinnasta). Yllättäen Antonio joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, sillä hänen kauppalaivansa katoavat merellä. Shylockin ilkeys vain pahenee, kun hänen tyttärensä Jessica karkaa kristityn Lorenzon kanssa.

Shylock: Kaksituhatta meni sen ja muiden kallistakin kalliimpien kivien mukana. Kunpa ne kivet olisi tyttäreni korvissa ja tytär kuolleena jalkojeni juuressa! Kunpa hän makaisi arkussa jalkojeni juuressa ja dukaatit hänen arkussaan!

Venetsian kauppiaan teemoina ovat niin rakkaus, ystävyys, viha, kosto, ahneus kuin ahdinko. Antonio on valmis alistumaan kohtaloonsa, joka heijastelee kohti suurempia vertauskuvia, mutta hänen marttyyrimainen asenne ei pehmitä Shylockia. Ystävyyden teemaa tarkastellaan niin naisten kuin miesten kuin naisen ja miehen kautta. Alla olevaa lainausta on esitetty usein armon määritelmänä.

Portia: "Armon luonteeseen ei pakko kuulu. 

Se pisaroi kuin taivaan lauha sade

alas maahan. Siunaus on kaksinkertainen:

se siunaa antajan ja vastaanottajan."

Näytelmän neljäs näytös on oikeussalidraamaa. Oikeudenkäyntiin saapuu salaperäinen tuomari Balthasar, joka todellisuudessa on mieheksi naamioitunut nainen. Shylock ei tunne armoa, vaan hän janoaa kostoa. Hänelle tarjotaan 6000 dukaattia, mutta mikään ei hillitse hänen kostonhalua. Paikalle saapunut valeasuinen tuomari paljastaa sopimuksessa olevan virheen, että velkakirjan perusteella Shylock saa poistaa vain lihaa, mutta hän ei saa vuodattaa verta.

Salarino: Mutta ethän sinä oikeasti hänen lihaansa peri, jos hän ei maksa ajoissa?

Shylock: Vaikka kalansyötiksi. Ruokinpahan sillä kostonhaluani, jos en muuta. Antonio on häväissyt minua ja estänyt minulta puolen miljoonan ansiot, hän on nauranut tappioilleni ja pilkannut voittojani, hän on herjannut kansaani, pilannut liiketoimeni, karkottanut ystäväni, lietsonut vihamiehiäni. Ja minkä tähden? Koska olen juutalainen.

Klassikkohaasteeseen Venetsian kauppias on omiaan, sillä teosta luetaan sukupolvesta toiseen, käännetään, esitetään ja tunnetaan. Sadoista vuosista huolimatta teos on säilynyt mielenkiintoisena. Eli tästä on hyvä jatkaa kolmanteen klassikkohaasteeseen, mutta teosta en osaa nimetä vielä. Otan mielelläni vastaan vinkkejä! Ensimmäiseen klassikkohaasteeseen luin Lee Harperin Kuin surmaisi satakielen.

William Shakespeare Venetsian kauppias
Alkuperäisteos The Merchant of Venice
Suomentajat: Tiina Ohimaa (näytökset I-III) ja Alice Martin (näytökset IV-V)
WSOY 2013. Kotikirjasto.

Jokke ja Hdcanis ovat lukeneet Venetsian kauppiaan.

Osallistun kirjalla myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan 12. Näytelmä.

Osallistun myös Tarukirjan haasteeseen Shakespeare - 400 vuotta kuolemasta

Jonathan Franzen: Purity ja Viiden kirjan haaste

Jonathan Earl Franzen (1959) on amerikkalainen kirjailija ja esseisti. Häntä pidetään yhtenä merkittävimpänä amerikkalaisena nykykirjailijana.

Olen kertonut, että tänä vuonna tartun harvemmin tiiliskiveen. Poikkeukset kuitenkin vahvistavat säännön, mutta päällisin puolin valinnassa katson sivumäärää. Joiltakin kirjailijoilta luen kirjan kuin kirjan, ja Franzen on tällainen Vapaus  ja Muutoksia teosten takia. Aloitin lukemiseni jo joululomalla, mutta lukemiseni takkusi, ja kulutin tähän parisen viikkoa, sillä otteeni lipsui lipsumistaan.

Tarinan keskiössä on Purity Tyler eli Pip, joka on 24-vuotias nuori nainen, joka ei voi sietää etunimeään Purity. Hän on saanut opintonsa päätökseen, mutta harteita painaa opintolainojen velkataakka, jota on kertynyt 130 000 dollarin verran.  Pip asustaa Oaklandissa Kaliforniassa epämääräisen joukon kanssa Dreyfussin talossa, jonka pankki lopulta pakkolunastaa ja tuomari antaa häätömääräyksen (tästä lopulta Pipin vanhempien tausta alkaa selvitä).  Pipin suhde yksinhuoltajaäitiinsä Penolopeen on kiemurainen ja isäänsä Pip ei edes tiedä, sillä asiasta ei keskustella. Äiti vaikenee Pipin isästä samoin kuin omasta perheestään ja taustastaan. Äidillä on ongelmia identiteettinsä kanssa ja hän ei ui rahassa, vaikka voisi. Edellisestäkin saisi johdettua myös kirjan nimen, sillä Pipin äidin mielestä rahat ovat verisiä.

Pip kurtisti kulmiaan. Toisinaan hän tunsi tarvetta ponnistaa sitä olosuhteiden aiheuttamaa pakkopaitaa vasten, johon hän oli huomannut joutuneensa kahta vuotta aiemmin nähdäkseen joustaisiko se hieman lisää hihoista. Ja joka kerta hän oli huomannut sen täsmälleen yhtä tiukaksi kuin siihenkin asti. Hän oli yhä velkaa 130.000 dollaria, yhä äitinsä ainut lohtu.

Franzenin miljöönä on 80-luvun lopun yhdistyvä Itä-Saksa sekä nykyhetken Kalifornia ja Bolivia. Keskeisiä tarinan hahmoja ovat myös Wikileaks-kaltaisen verkkovuotosivuston pyörittäjä Andreas Wolf, jonka harjoittelijaksi Pip rekrytoidaan sekä tutkiva verkkojournalisti Tom Aberant ja tämän rakastajatar Leila. Pip ottaa haasteprojektin vastaan viestiteltyään sähköposteja Boliviaan Andreaksen kanssa. Andreas  lupaa auttaa Pipin isän etsinnässä, vaikka hänellä on ihan muu mielessä. Andreasilla itsellä on iso luuranko kaapissa.  Henkilögalleria on runsas niin yksilömäärältään kuin yksilöiden monitahoisuuden osalta. Kaiken lisäksi tässä runsaudensarvessa on valtaisa määrä juonia, tapahtumia ja käänteitä.  Ihmissuhteet tuntuvat olevan jokaisella pielessä tai solmussa ainakin joiltain osin. Kaikkien mutkien, takaumien ja juonittelujen kautta Frantzen punoo palaset kasaan ja  kohtalot yhdistyvät jossain, jotenkin.

”Jaahas”, hän sanoi. ”Näyttää siltä, että tapaat kohta mieheni. Oletko varma että kestät sen?” Leila kysyi.

”Itse asiassa olen utelias.”

”Oikea journalistinen asenne.”

Leila koputti ulko-oveen, avasi sen ja työnsi päänsä sisään varoittaakseen Charlesia siitä, että tälle oli tulossa kaksi vierasta.

Tylsä tämä Purity ei ole. En keksi page turnerille sopivaa suomennosta, joitakin olen nähnyt, mutta eivät maistu minun suuhuni. Franzen kirjoittaa hyvin, kunnioittaa lukijaa, sillä tämä on älykäs, polveileva romaani. Tarinan henkilöihin suhteeni säilyy viileänä, sillä en pidä kenestäkään. Teos on ajankohtainen ja yhteiskunnallinen, ja se repii esiin monia nykykulttuurin akuutteja moraalikysymyksiä, milteipä saarnaa amerikkalaisittain. Teoksen juonen kulkua en avaa, sillä jokaisen on luettava tämä itse, sillä muuten tarina leviää tai lässähtää.

Kun Andreas oli seurannut vaistoaan ja kiinnittänyt huomionsa Lairdiin, hän sai selville että naisen mijardööri-isä oli perustanut tyttärelleen rahaston; Wichita Eagle oli uutisoinut asiaan liittyvistä verojärjestelyistä. Jotkin todisteet viittasivat lisäksi siihen, että Tom oli perustanut Denver Indepentin vaimonsa isältä saamillaan rahoilla.

Sunlight projektin johdossa on karismaattinen Andreas Wolf, maailmanmaineeseen noussut internetin poliittisten, taloudellisten ja valtiollisten salaisuuksien paljastaja. Itä-Saksassa dissidenttiliikkeessä varttunut ristiriitainen Andreas, jonka ylle Pip sovittelee sankarin viittaa. Pip uskoo, että Andreaksen kautta hän viimein saisi vastauksia oman elämänsä kysymyksiin, joista äiti ei puhu, sillä Pipin lähdöstä järkyttynyt äiti tuli kertoneeksi tunteneensa Andreaksen. Tästä ei pidä kehitellä mitään lällärimäistä ratkaisua.

Äidin silmät räpsähtivät auki. 
”Niin, että joko kerrot minulle”, Pip sanoi, ”tai lähden Etelä-Amerikkaan ja otan itse selvän siitä."
”Purity, kuuntele. Tiedän, että olen vaikea ihminen, mutta sinun täytyy uskoa minua: minä kuolen, jos lähdet Etelä-Amerikkaan ja teet sen.”
”Minkä takia? Monet minun ikäiseni matkustelevat. Mikset voi luottaa siihen, että palaan takaisin? Etkö ymmärrä miten rakas olet minulle?”
Äiti pudisti päätään. ”Tämä on minun pahin painajaiseni, Ja nyt vielä Andreas Wolf. Tämä on oikea painajainen. Painajainen.”
”Mitä sinä tiedät Andreas Wolfista?”
”Ettei hän ole hyvä ihminen. ”

Purity on trendikäs teos, joka kertoo ismeistä, kapinallisuudesta, valtarakenteista, idealistisuudesta, uhrautumisesta, salaisuuksista ja uskollisuudesta.  Franzenin tekstin lukee ilman kipuilua, vaikka kepeys on näennäistä. Teos on yhteiskunnallisesti suuntautunut. Purity  ei kuitenkaan kosketa minua Vapauden tai Muutoksia tavoin, josta olen hieman hämmentynyt. Silti mieleeni ei tullut keskeyttää tai jättää lukematta, sillä tämä on upea kirja. Franzen on minulle tärkeä kirjailija ja nämä 600 sivua olivat antoisat tietoverkkojen ja somen syövereissä.

Jonathan Franzen: Purity
Suomentaja Raimo Salminen
Alkuperäisteos Purity, 2015

Siltala 2015. Kustantajalta. Kiitoksin.

Purityn ovat lukeneet mm.   Kaisa-Reetta ja Maisku

Jokke heitti minulle Viiden kirjan haasteen

1. Kirja, jota luen parhaillaan …

Itse asiassa minulla on levällään useampi kirja. 

Johan Bargumin Novelleja 1965-2015. 

The great cat poems about cats.  

Etsin inspiksiä nimiin. Näen aika paljon vaivaa nimien kanssa, sillä ystäväni lanseerasi ärsyttävän ajatuksen vuosia sitten, että nimellä on enne.  Ja joillekin kävi ikäviä juttuja, kun he käyttivät esimerkiksi nimiä Matrix tms. Taikauskoisena yritän vuosien tauon jälkeen saada ruostuneet taitoni esiin. Hakkaan päätäni seinään yrittämällä valokuvia. Vihaan kuvaamista, sillä teen sitä vain työkseni kasvien kanssa ja olen hyväkin. Tässä yksi tulos, kuvasin Freyan hännän.

 En viitsi kiusata ketään kissajutuilla, mutta kerron, että punainen kolmikko ei synny tyhjästä eli se vaatii genetiikan osaamista. Jos katsot tavallista maatiaista, jossa on mustaa, valkoista ja punaista laikkuina, niin voit rehvastella, että naarashan tuo. Kun näet punaisen kissan, niin voit tuumata, että varmaan kolli. Punainen väri on sukupuoleen sitoutunut. Eli tämä yhdistelmä on punainen x punainen. Pidän haasteista, joten lisäsin panoksia käyttämällä punatabbya ja kiristelen nyt hampaitani.

Minuakin huvittaisi tämä kuva, jos jaksaisin katsoa tätä huvittavana. Mutta hymy hyytyy, kun vääntää EMS-koodeja.

Ja siten nautin Stephen Fryn Fryn aikakirjoja.

 Aloittelen  Taavi Vartian Varastettua vaimoa.

 2. Kirja, josta pidin lapsena niitä oli paljon, mutta rakastin Gösta Knutssonia ja Frances Hodgson Burnettin Salaista puutarhaa.

3. Kirja, joka jäi kesken No näitäkin riittää.  Olen varmaan tähän vastannutkin. Umberto Eco Ruusun nimi, Robert Musil Mies vailla ominaisuuksia. Olen aika tuittupää suivaantumaan kirjaan. Dekkareissa saa tulla raatoja, kunhan eläimet ja lapset jätetään rauhaan. Että kannattaa kirjoittaa vaan dekkari ja vetää ekalla sivulla kurkku auki schäferiltä, niin minäpä paiskaan puolestani kirjan kiinni. Minulle ei tarvitse esittää, että on munaa. Tämä on hyvin yleistä.  En myöskään lue dekkareissa lapsista.

4. Kirja, joka teki vaikutuksen… rajaan tämän blogiaikaan. Eli tänä aikana olen vaikuttunut seuraavista kirjoista Michèle Lesbre Punainen sohva, Kristín Steinsdóttir Omaa tietä. Mark Helprin Talvinen tarina ja Pascal  Mercier Yöjuna Lissaboniin. Patty Smithin kirja M Train Elämäni tiekartta on kirja, jota ei pitäisi ohittaa.

 5.  Kirja johon palaan uudestaan. Mikael Karvajalka. Sitten on Hermann Hesse-Simone de Beauvoir- Virginia Woolf. Opiskeluajan elin Kirsti Simonsuuren Pohjoisesta yökirjasta ja hän on yhä tärkeä minulle. 
Lisään tähän vielä vanhan kirjan Matti Leinonen Ne palaavat. Tämä ei ole kaunokirja. Tämän voi lukea novellien tapaan kertomuksina. Minun oli pätkittävä tämän lukeminen, sillä en halunnut sen loppuvan. Tarina kerrallaan. Kyse on enemmän tarinoiden omaksumisesta kuin muusta.

Heitän haasteen blogeihin Into et vimma, Donna mobile ja Tarukirja.

Yöjuna Lissaboniin ja 50 kirjaa 50 elokuvaa Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste

Olen lukenut Pascal Mercierin kirjan Yöjunalla Lissaboniin täällä. Nyt osallistun MarikaOksan haasteeseen, jossa katsotaan elokuva ja luetaan tietokirja. Pidin Mercierin kirjasta erittäin paljon, mutta elokuvakin miellytti minua kovasti. Elokuva kulkee osin kirjan mukaan, mutta eroja on pitkin matkaa ja lopussakin. Esimerkiksi on yhdentekevää, kumpi toteaa kirjan nimen kauppias vai Raimund. Totta kai elokuvaan on tarvittu hieman tapahtumia. Olen tylsimys todetessani, että en pitkästynyt hetkeksikään elokuvan kanssa, mutta valitettavasti se ei ole vain elokuvan ansiota. Minulla on suuri kiintymys elokuvan pääosan esittäjään, ollut siitä lähtien kun televisiosta tuli Mennyt maailma. Se on samanlainen koukuttaja kuin nyt Downton Abbey tässä ajassa. Eli Jeremy Irons on minulle jotain hyvin suurta. Seuraamisessa menin niinkin pitkälle, että katsoin flopinkin eli Lumoavan kirouksen, joka perustuu Kami Garcian ja Margaret Stohlin samannimiseen  romaaniin. Elokuva oli kuin kuravettä.Yöjuna Lissaboniin -elokuvassa tämä näyttelijä kuljettaa tarinan yksin.

Kaikki alkaa sattumanvaraisesta kohtaamisesta ja eräästä kirjasta. Tietyllä tavalla tämä kuuluu matkagenreen, vaikka matkaa tehdäänkin itseen. Raimund Gregorius (Jeremy Irons) on tunnollinen opettaja, joka kohtaa työmatkallaan sateisena päivänä nuoren, kauniin naisen sillalla ja estää tämän itsemurhan. Raimund vie naisen työpaikalleen luokkahuoneeseen, mutta tovin istuttuaan nainen poistuu. Naisen takki jää naulakkoon. Raimund löytää takin taskusta kirjan, jonka alkuperää hän alkaa selvittää (eroa kirjaan). Raimund poistuu työpaikaltaan ja ajautuu tilanteesta toiseen, sillä tämän myötä hän astuu spontaanisti Lissabonin junaan.

Matkan Sveitsistä Portugaliin hän lukee opustaan, asettaa oman sivistyneen, eletyn elämänsä tekstiä vastaan ja alkaa arvioida menneisyyttään uusin silmin. Aivan kuten kirjassa Raimund kohtaa ihmisen toisensa jälkeen, ja nämä puolestaan siivittävät hänet  seuraavaan kohtaamiseen. Amadeu de Pradon elämä kuvautuu voimakkaasti elokuvassa Amadeu de Pradon sisaren Ariadnan kertomana ja takaumien kautta. Marina Eça ohjaa Raimundin käymään setänsä, Joãon Eçan luona hoitokodissa, sillä tämä saattoi tuntea de Pradon vastarintaliikkeen aikana. Raimund kulkee pala palalta de Pradoa jäljittäen. Elokuvassa korostuvat vastarantaliike, diktatuurin vuodet, väkivalta ja yhteiskunnallisuus. Yksilötasolla elokuvassa katsotaan yksilön valintoja menneisyyden ja tulevaisuuden kontekstin kautta. Melkein niin, että tukehdun käsitteeseen hyvä elämä. Toivottavasti lukija tavoittaa elokuvan sisällön eikä vain turistin mielikuvien luomaa ihanuutta. Elokuvan jälkeen haluaa lukea kirjan uudelleen.

Elokuvan tähtikaarti on näyttävä: Jeremy Ironsin lisäksi elokuvassa näyttelevät Charlotte Rampling, Lena Olin, Christopher Lee, Mélanie Laurent ja Bruno Ganz.

BTW Bruno Ganz on myös elokuvassa Berliinin taivaan alla, joka on elämäni parhaimpia elokuvia.

Yöjuna Lissaboniin Night Train to Lisbon
DVD - Suomalainen kansi, 2013.

Osallistun tällä elokuvalla kohdan 6. (6) Kirja + leffa TAI leffapostaus)
Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste




50 kirjaa 50 elokuvaa 

Yritin etsiä MarikaOksan haasteeseen sopivaa kirjaa. Olisin halunnut esitellä Juha Virkin kirjoittaman tiiliskivipokkarin eli Sohvaperunan leffaraamatun, mutta tuo suosikkini oli tietenkin lainassa. Lainasin uutuuden ja katsotaan sen sisältöä. Juri Nummelinin teoksen nimenä on 50 kirjaa 50 elokuvaa (2015). Kirjan lähtökohtana on ajatus, että monet elokuvat perustuvat kirjaan. Esittelyssä kerrotaan lisäksi, että osa perustuu tunnettuihin romaaneihin, osa taas kirjoihin, joita kukaan ei ehkä edes muistaisi, ellei niistä olisi tehty elokuvaa.

Sanotaan, että elokuva ei esimerkiksi tavoita jotain kirjan sävyä tai näkemystä, näyttelijät eivät vastaa romaanin lukeneen mielikuvia tai kirjasta (elokuvasta?) on jätetty pois joitain romaanin oleellisia kohtia – nämä ovat tyypillisiä kommentteja kirjoihin perustuvista elokuvista. Jokaiseen voi vastata huomautuksella: elokuvantekijät ovat halunneet korostaa joitain muita näkemyksiä, valitut näyttelijät voivat vastata jonkun muun näkemyksiä päähenkilöistä ja joka tapauksessa kirjaa on pitänyt karsia tai virtaviivaistaa käsikirjoitusta tehtäessä.

Elokuvan ja kirjan yhdistäminen toisiinsa on joskus harmillisen vaikeaa, sillä elokuvat nimetään myyvän nimen mukaan tai elokuva kulkee englanninkielisen nimen mukaan. Kirja voi pohjautua novelliin, joka ei olekaan niminovelli. Oven takana lienee hankalimpia yhdistettäviä, sillä elokuva perustuu John Irvingin romaaniin Leski vuoden verran. Tuo rehellinen nimi on paikallaan, koska se kattaa kirjasta vain murto-osan.

Nummelinin kirjan ja elokuvan yhdistävä tietoteos tulee tarpeeseen. Katson mielelläni elokuvia, jotka pohjautuvat kirjaan. Viimeisin on Yöjuna Lissaboniin, jonka luin kirjana vuosi sitten. Elokuva on toteutettu taiten. 50 kirjaa 50 elokuvaa esittelee kustakin valitsemastaan teoksesta niin kirjan kuin elokuvan. Nummelin on mahduttanut mukaan mm. Cunningham Tunnit - Daldry Tunnit, Flynn Kiltti tyttö - Fincher Gone Girl, Shriver Poikani Kevin - Ramsay Poikani Kevin. Hieman mietin Nicholls Sinä päivänä - Scherfig Sinä päivänä esittelyä. Mutta ehkä chick-lit pitää olla mukana, mutta ehkä tuoltakin saralta olisi löytänyt jotain parempaa. Bridget Jones olisi ollut riittävä yksinkin kattamaan tuon. En ole saanut koskaan makua kirjassa esiteltyyn Takaikkunaan, vaikka aikoinaan istuin Hitchcock-kauden elokuva-arkistossa, kolmekin leffaa illassa.

Nummelin tuo hyvin esiin kirjan ja elokuvan arvottamisen. Se on hyvin subjektiivista, mutta jokin Tunnit on suvereenisesti hyväksi havaittu, mutta Cunninghamilla on muitakin yhtä tärkeitä kirjoja. Joskus näitä lajipareja odottaa kauhulla. Lähdin Yöjunan Lissabonin matkaan varauksellisesti ja Jeremy Ironsiin turvaten. Eikä minun tarvinnut pettyä. Hieman kammoksuen odotan elokuvaa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä.

50 kirjaa 50 elokuvaa esittelee elokuvia 1990-luvun alusta tähän päivään sekä kirjoja niiden taustalla. Elokuvat vaihtelevat kaikkien tuntemista klassikoista lähes unohduksiin painuneisiin. Nummelin tuo esiin kirjan ja elokuvan keskinäistä suhdetta, miten hyvin tai uskollisesti elokuva suhtautuu lähtökohtaansa. Reaktiot voivat olla tunneperäisiä, kohdistua mielikuviin, näyttelijäsuorituksiin jne. Kirjaa on jouduttu karsimaan, silti tehdyt valinnat voivat osoittautua oikeiksi tai vääriksi tai tehdyt valinnat tarkoituksenmukaisiksi. Mikä on se perimmäisin syy, miksi kukin haluaa nähdä kirjasta tehdyn elokuvan? Miksi klassikoista tehdään elokuvia yhä?

Nummelinin kirjan nimessä on sana elokuva ja paperinlaatu korkeatasoinen, joten niiden perusteella olisin odottanut laajempaa kuvitusta, ja erityisesti värikuvitusta. Kirjalle on tilauksensa, mutta wikipedia tarjoaa ilmaiseksi tiedoston kirjoihin pohjautuvista elokuvista. Tämä kirja olisi voinut olla täydellinen pienellä muutoksella, jos nimi olisi ollut 50 kirjaa 50 elokuvaa ja 50 vuotta. Toisaalta kysyntää olisi enemmänkin Sohvaperuna-tyyliseen pelkistettyyn esittelyyn, sillä teos ei kaipaisi elokuvakriitikon paneutumisia ja arviointeja. Lopussa oleva toinen ja kolmas listaus osoittaa listauksen mahdottomuuden. Ajallinen rajaus olisi perusteltua. Rajaus kotimaiseen ja ulkomaiseen olisi mielekäs. Onnistunut teos edellyttäisi valintoja ja rajaamista. Etenkin kun vanhempien elokuvien saaminen on hankalaa. Olen itse etsinyt Ranskalaisen luutnantin naista sekä Taloa jalavan varjossa elokuvina, mutta niiden dvd:t ovat kiven alla. Edellä mainitut eivät edes ole vanhoja, mutta työläitä löydettäviä.


Osallistun tällä elokuvalla kohdan 2. Elokuviin ja niiden tekemiseen liittyvä tietokirjallisuus

Seitsemännen taiteen tarinat -lukuhaaste